E tiiä mikä tää on, ei runoltakaan vaikuta...
Minä tyhjästä vain aloitin,
sen omin voimin rakensin,
ja nyt näen, että turhaan tänne.
Nyt käännyn nähdäkseni, onko
mitään jäljellä ja petyn,
on kaikki mennyttä.
Uurastinhan monta päivää,
muttei ole kiitosta,
en sitä pientä sanaa koskaan kuullut,
enkä tule koskaan kuulemaan.
Sen, mihin tuli yllä ei,
vie tuuli, vie ja repii,
ja jälleen kokoaa ja lopuksi vain
tuhoaa,
niin ettei jäljelle vain mitään jää.
Nyt käännyn, katson eteenpäin
ja mietin mitä tehdä.
Mietin, kuivaan kyyneleet ja
jatkan matkaa.
Én estää voi se kaikki tuhutuu,
se mitä rakensin,
se oli lujaa,
niin kaunista ja mahtavaa,
vain hetki eikä sitä enää ole.
Nyt sydän itkee,
mutta pian se unohtaa,
ja vimeistään silloin kaikki
häviää,
ei mitään jää,
vain pimeää ja tuskaa.
Jokin ilmassa välähtää,
se nuoli on, se sydämeni lävistää,
kaadun en enää hengitä,
nyt olen vapaa, vapaa kulkemaan
ja unohtamaan kaiken.
Ei ole mulle tulevaa,
ei mennyttä,
ei mitään ehkä koskaan ollutkaan,
vain hetki tää,
mutta pian sekin häviää.
Vaan sieluni,
se lentää unholaan,
ja sille kaikki on vain yhdentekevää,
paitsi ehkä,
eräs asia...
Se kaikki mitä kerran rakensin,
on siitä enää tuhkaa vain,
ja sieluni sen kaiken nähdessään,
vain paloi mukana,
ja nyt se kytee, vaaliii kostoa.
Se kosto toteutuu,
vaan ei kovin pian,
se on ovela, se odottaa,
ja lopuksi vain tuhoaa.
Odotahan hetki,
se on jo oven takana,
vannon et pysty kirkumaan,
se on niin kamala.
Se hiipii,
se jo takanasi on,
vain hetki ja tunnet tuomion.
Kiitti et jaksoit lukee, saa pistää kommenttii=)
Minä tyhjästä vain aloitin,
sen omin voimin rakensin,
ja nyt näen, että turhaan tänne.
Nyt käännyn nähdäkseni, onko
mitään jäljellä ja petyn,
on kaikki mennyttä.
Uurastinhan monta päivää,
muttei ole kiitosta,
en sitä pientä sanaa koskaan kuullut,
enkä tule koskaan kuulemaan.
Sen, mihin tuli yllä ei,
vie tuuli, vie ja repii,
ja jälleen kokoaa ja lopuksi vain
tuhoaa,
niin ettei jäljelle vain mitään jää.
Nyt käännyn, katson eteenpäin
ja mietin mitä tehdä.
Mietin, kuivaan kyyneleet ja
jatkan matkaa.
Én estää voi se kaikki tuhutuu,
se mitä rakensin,
se oli lujaa,
niin kaunista ja mahtavaa,
vain hetki eikä sitä enää ole.
Nyt sydän itkee,
mutta pian se unohtaa,
ja vimeistään silloin kaikki
häviää,
ei mitään jää,
vain pimeää ja tuskaa.
Jokin ilmassa välähtää,
se nuoli on, se sydämeni lävistää,
kaadun en enää hengitä,
nyt olen vapaa, vapaa kulkemaan
ja unohtamaan kaiken.
Ei ole mulle tulevaa,
ei mennyttä,
ei mitään ehkä koskaan ollutkaan,
vain hetki tää,
mutta pian sekin häviää.
Vaan sieluni,
se lentää unholaan,
ja sille kaikki on vain yhdentekevää,
paitsi ehkä,
eräs asia...
Se kaikki mitä kerran rakensin,
on siitä enää tuhkaa vain,
ja sieluni sen kaiken nähdessään,
vain paloi mukana,
ja nyt se kytee, vaaliii kostoa.
Se kosto toteutuu,
vaan ei kovin pian,
se on ovela, se odottaa,
ja lopuksi vain tuhoaa.
Odotahan hetki,
se on jo oven takana,
vannon et pysty kirkumaan,
se on niin kamala.
Se hiipii,
se jo takanasi on,
vain hetki ja tunnet tuomion.
Kiitti et jaksoit lukee, saa pistää kommenttii=)
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.