Tätä olen miettinyt. Mikä se juttu on?
Koska muutos lähtee itsestään niin en vaan keksi sitä pointtia AA-tapaamisissa. En toki ole nähnyt meininkiä.
Koska muutos lähtee itsestään niin en vaan keksi sitä pointtia AA-tapaamisissa. En toki ole nähnyt meininkiä.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Ehkä sen jutun ydin perustuu tietynlaiseen sosiaaliseen kontrolliin. Tulee ikään kuin halu todistaa toisille raitistuneille juopoille se, että kykenee itsekin pysymään raittiina.
Siinä raitistumisen ohessa tulee sitten se toinen pääasia, eli hengellisyyden hivuttaminen ajatusmaailmaan.
Yksi juju on siinä että kuulee kuinka joku toinen on raitistunut, vaikka on ollut pahempi juoppo kuin kuuntelija. Näe ja kuule!
Ei ole kuin yksi tapa raitistua. Se on kaikessa yksinkertaisuudessaan ehdotonta pidättäytymistä alkoholista.
En tajua AA jutun juonta, jos siitä asiasta saa jotenkin väännettyä tuhansia erilaisia kertomuksia.
Mitä jos keskittyisit o m i i n alkoholiongelmiisi ja niistä paranemiseen sen sijaan että viuruat muiden asioista joista et mitään tiedä.
Ei ole alkoholiongelmaa. Toisekseen tiedän ihan riittävästi AA:n kuvioista kertoakseni oman näkemykseni asiasta.
Periaate on se, että ylistetään yhtä ja dissataan muita tapoja raitistua.
Tyypillisin ja suurinta hilpeyttä AA:n palaverissa herättävä tarina on se, jossa juoppo menee A-klinikalle hakemaan apua alkoholismiinsa, niin kas kummaa siellä onkin suositeltu kohtuukäytön opettelemista.
Saman tarinan loppuhuipentuma kuuluu näin: Vasta kun nöyrryin avamaan AA:n oven sain pysyvän raittiuden.
Jälkimmäinen tarina saa osakseen hyväksyvää hyminää ja pään nyökyttelyä.
Aika pervoa kulutella aikaansa tällä palstalla kun "Ei ole alkoholiongelmaa" ja tuntee AA-kuviot perinpohjin. Ei silti, useimmilla tuntemillani rapajuopoilla ei mielestään ole ollut alkoholiongelmaa.
"Väärin sammutettu" sanoi palopäällikkö kun vapaapalokunta ehti palopaikalle ensin.
Jos tässä jollakulla on alkoholiongelma niin se taitaa olla nimimerkillä "6000-päivää".
Ei ehkä siksi, että ryyppy maistuisi, mutta kuivahuikkaamisen oireet ovat selvästi havaittavissa.
Toisaalta, sen voi päätellä jo nimimerkistä, ei kai kukaan alkoholiongelmansa menestyksekkäästi selättänyt laske vuodesta toiseen raittiina elettyjä päiviä. Ellei se sitten ole AA:n vaatimus ns. vuosipäivien viettoa silmällä pitäen.
Minulla on ollut alkoholiongelma ja siksi alun perin tutustuinkin tähän palstaan. Omituista sen sijaan on, että joku jolla kertomansa mukaan ei ole alkoholiongelmaa eikä ole ollut AA:ssa roikuskelee "Alkoholismi"-palstalla esittelemässä omituisia viisauksiaan. Miksi? Jonkinlainen psyykkinen häiriö tässä on oltava takana. Näitä tekstejä saattaa lukea joku, joka tosissaan etsii apua ongelmiinsa, joten suosittelen nimimerkkiä vaihtamaan hänelle paremmin sopivalle palstalle.
Nimimerkki "tarinasta_tarina" luonnollisesti kertoo kaiken tarpeellisen hänen uskottavuudestaan.
"Minulla on ollut alkoholiongelma ja siksi alun perin tutustuinkin tähän palstaan. Omituista sen sijaan on, että joku jolla kertomansa mukaan ei ole alkoholiongelmaa eikä ole ollut AA:ssa."
Tulihan se sieltä, yhtä ristiriitaisena kuin aina ennenkin.
Kirjoitit, että keskity omiin alkoholiongelmiisi.
Miten sellaiseen voi keskittyä mitä ei enää ole. Joskus on ollut ja todella paha olikin, et edes pystyisi kuvittelemaan mitä helvettiä se pahimmillaan oli.
Käsittääkseni et enää itsekään ole ongelmissa alkoholin kanssa, niin mitä hittoa sitten tällä palstalla teet?
Vai toimitko jonkinlaisena palstapoliisina?
Missä kohtaa kerroin etten ole ollut AA:ssa, eikö asia tullut edellisissä viesteissä kyllin selvästi ilmaistuksi?
Hold your horses! Ensimmäinen kirjoitukseni tässä ketjussa oli tarkoitettu avaajalle, nimimerkki "Zuuppikselle", siis tämä:
"Mitä jos keskittyisit o m i i n alkoholiongelmiisi ja niistä paranemiseen sen sijaan että viuruat muiden asioista joista et mitään tiedä."
Mutta jokin tässä kolahti sinuun niin pahasti, että riehaannuit vallan.
"Mutta jokin tässä kolahti sinuun niin pahasti, että riehaannuit vallan."
Aloittajan kysymys oli täysin asiallinen, en tajua miksi tyrmäsit sen.
Kannattaisi muutenkin pyrkiä kirjoittamaan vastaukset niin ettei jäisi epäselväksi kenelle ne on tarkoitettu.
"Aika pervoa kulutella aikaansa tällä palstalla kun "Ei ole alkoholiongelmaa" ja tuntee AA-kuviot perinpohjin."
"Jonkinlainen psyykkinen häiriö tässä on oltava takana."
Näitä viisauksia ei tarvinne kommentoida sen enempää.
Ps. En riehaannu pikkuasioista enkä yleensä mistään muustakaan, olen itse rauhallisuus.
Lähinnä nämä jutut naurattaa.
Huomasin heti alussa että olet itse rauhallisuus ja että nämä jutut naurattaa.
Tämä oli tässä.
Vaikka olisi halu raitistua, PÄÄTÖKSESSÄ PYSYMINEN on aluksi vaikeaa. Retkahdushan ei ole sen kauempana kuin lähin kauppa, allekirjoittaneen tapauksessa 100 metrin päässä. AA:ssa muistutetaan siitä, millaiseen alamäkeen retkahdus voi johtaa. Itse kävin vain muutamassa palaverissa. En ole uskonnollinen, ja lisäksi AA:ssa on kiertävät puheenvuorot, joiden aikana toisia ei saa keskeyttää. Tämä ei ollut sellaista vuoropuhelua jota kaipasin, joten etsin sopivamman ryhmän netistä. AA:n yksi etu on lääkkeettömyys. Antabus on hyvä keino estää retkahduksia jos lääke sopii, mutta kaikille se ei sovi: jotkut ovat Antabukselle yliherkkiä ja tuolloin maksa-arvot nousevat pilviin.
Juomisen lopettaminen ja raitistuminen ovat kaksi täysin eri asiaa. Juomisen lopettamisesta on vielä pitkä matka raitistumiseen.
Minä ehdin aikoinani lopettaa juomisen useita kymmeniä kertoja. Mutta siihen viimeiseen lopettamiseen sain ulkopuolista apua, ja vasta siitä alkoi raitistuminen.
Niin yksinkertaista se on.
Jujuja on monta, yksi on että ei olla yksin ongelman kanssa
Vertaistuki on se avainsana aa-kerhoissa. Eli kuulee muiden samanlaisessa tilanteessa olevien ihmisten kertomuksia. AA-ryhmissä noudatetaan ns. 12 askeleen ohjelmaa, jota noudattamalla ihminen saavuuttaa henkisen raittiuden ja sitä kautta myös fyysisen raittiuden. Netistä löytyy paljon tietoa ko. asioihin liittyen.
Tuttavani kertoi metodista. Käsittääkseni heidän ryhmässä ei juuri kerrottu menestys tarinoista, vaan keskusteltiin kaikenlaisia ajankohtaisia juttuja. Mottona oli ainoastaan, että tänään ei oteta ryyppyjä.