Säälittävät valtapuolueet

ettekö-jo-tajua

Suomen puoluekentässä toimivat eduskuntapuolueet ovat saaneet aikaiseksi vain ongelmia toistensa päälle. Senhän huomaa niiden avustajien jutuista joita ne levittävät IPUa mustamaalatakseen. Kaikki mahdollinen moska on ollut valetta ja jäljet suuntautuvat hallituspuolueisiin.
Kun puolueille on annettu valta niin äänestäjät toki luulevat että vallankäyttäjät toimivat kansan hyväksi . Nyt on käynyt niin että eduskunta on enemmistön varoituksista huolimatta liittänyt Suomen EUhun ja aiheuttanut korvaamattoman vahingon koko kansalle.
Ei ollut yllätys että tuo porukka lopulta varasti väestön enemmistöltä kaiken joka oli luotu työllä ja säästämisellä. Keinottelu ja korruptio oli eduskunnan tekemisten pohja. Lopuksi jopa yksi puolue teki korruptiosopimuksen liikemiesten kanssa jostä lähti liikkeelle vyöry talouden alasajoon.
Vieläkin valtiota johdetaan kuin yritystä. Ne siis luulevat että valtio on yritys joka voi kuntien kanssa irtisanoa työntekijänsä ja lopettaa koko valtion ja jättää suomalaiset Saksan ,Ranskan
ja Italian huomaan.Ennen tätä pitää kaikki irtain rosvota maisemista ja tuoda tilalle köyhyyteen tottunut porukka joka ei hetkeen ymmärrä mitään kieliongelman vuoksi.
Ei siis ihme että eduskuntapuolueet siirtelevät kansan maksuja ja säästöjä omille verottomille tileilleen asuntojen ja eläkeyhtiöiden kautta ja käyttävät noita miljardeja sotaan IPUa ja Suomen kansaa vastaan. Olisi luullut ettei olisi tarvittu IPUn tuhoamiseen kuin lakeja ja sitä valtaa joka on kansalta rotsittu. Ja tämäkin tietysti epäonnistui ja IPU voi vielä paremmin.

25

233

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • i-putin

      AP kirjoitti:
      "Vieläkin valtiota johdetaan kuin yritystä. Ne siis luulevat että valtio on yritys joka voi kuntien kanssa irtisanoa työntekijänsä ja lopettaa koko valtion ja jättää suomalaiset Saksan ,Ranskan
      ja Italian huomaan."

      Suomi on kuin onkin yritys, vaikka liian harvat sen vielä tiedostavat!

      http://rayhablogi.blogspot.fi/2016/12/miksi-anne-berner-voi-myyda-suomen.html

    • mätävaltatuli

      Persut haukkuivat vanhaa valtaa, mutta tämä uusi valta osoittautunut aivan kauhistuttavaksi.

      Hirveä mamutus, köyhien ahdinkoon saattaminen sekä epäisänmaallisuus vailla vertaa.

      Huonoin, valheellisin ja kieroin hallitus ikinä!!!

    • hyvä.maa

      Aika hyvä maa meillä kuitenkin on, olki kenen ansiota vaan. Maailman parhaita, montako parempaa tiedät?

      • surkein-maa

        Ilmaisten lahjojen saaminen tuntuu monesta hyvältä mutta toisilta pahalta,varsinkin kun tietää joutuvansa maksamaan kaiken korruption. Maa menee kohti perikatoa . Sitten taas kysytään ketkä olivat syyllisiä ja mitä heille tehdään. En kyllä suostu enää maksamaan tätä korruptiota .Pian maksatte itse kaikki velkanne. Parempia maita ovat esim Zimbabwe ja Albania,heittäen.

      • ihan.kohta
        surkein-maa kirjoitti:

        Juu juu. Kohta, ihan kohta kaikki kaatuu ... kuinka monta vuotta olettekaan veisanneet tätä samaa virttä?

      • velka-on-hurja
        ihan.kohta kirjoitti:

        Juu juu. Kohta, ihan kohta kaikki kaatuu ... kuinka monta vuotta olettekaan veisanneet tätä samaa virttä?

        Luulo nousukauteen vuodesta toiseen on saaneet ihmiset uskomaan satuun joka on merkinnyt jättivelkaa Suomelle. Usko jo että joudut sen maksamaan takaisin hyvin köyhänä.Uskovaisia on höynäytetty todella pitkään ja tehokkaasti. Virsi on ollut sama jo 20 vuotta ja aina vaan todellisempi. Ilman EU-jäsenyyttä suomalaiset olisivat rikas kansa metsävaroineen. Nyt nekin omistaa kaiken maailman koijarit.

      • ihan.kohta
        velka-on-hurja kirjoitti:

        Tutustupa vaikka tilastoon Suomen bruttokansantuotteen kehityksestä tai tilastoon keskimääräistä eliniästä. Huomaan että todellakin kehitys on ollut huimaa.

        Mutta asia on todellakin noin kuin olette veisanneet jo 20 vuotta: kohta, ihan kohta kaikki romahtaa :)

      • ähäkuttii

        Tuttua valetta vuodesta toiseen . Ei asiaa ripettäkään. Valtapuolueet luulevat selviytyvänsä koko kansan vihalta noin vaan julistamalla vihan laittomaksi. Sehän sitten nähdään. Velan lisääntyminen on tapahtunut jatkuvasti,säästöt pienentyneet inflaatin suhteessa ja rahan arvo on pudonnut kymmesosaan.

    • Volvo_Pesonen

      Vai voi IPU vielä paremmin...heh heh...eihän se ole edes puoluerekisterissä ja äänimäärät vaaleissa pudonneet murto-osaan Pesosen aikana, ehdokkaina kaiken maailman spedejä ja julkaisut perustuvat avoimeen valehteluun.
      Rahoituskin tulee Moskovasta.

    • muu-lumetta

      Puolueiden tulis ajaa vaan edustamansa ryhmän asioita?
      Mikä puolue ajaa 0-850€ kuussa tienaavien asioita?
      mikä 850-1555€ kuussa tienaavien asioita? ..jne
      Kyllä muut "arvot" toissijaisii rahaan nähden? (ja helpostti hoidettavissa kuntoon jos riittävästti rahhoo)

      • IPU_on_putinistipuolue

        Mikä puolue ajaa Putinin asiaa Suomessa?
        Mikä puolue julkisesti valehtelee?
        Mikä puolue haukkuu, rienaa ja herjaa isänmaatamme Suomea?

      • yksinkertasta
        IPU_on_putinistipuolue kirjoitti:

        Mikä puolue ajaa Putinin asiaa Suomessa?
        Mikä puolue julkisesti valehtelee?
        Mikä puolue haukkuu, rienaa ja herjaa isänmaatamme Suomea?

        ei mitään välii vaikka joku tekis noita kaikkee jos samalla järkkää mulle 300€ kk lisää?

      • volvoon_Vlttuuntunut
        yksinkertasta kirjoitti:

        ei mitään välii vaikka joku tekis noita kaikkee jos samalla järkkää mulle 300€ kk lisää?

        No IPU se ei ainakaan ole, jolta 300 egeä sulle liikenis lisää. Paremminkin lisää rahamenoa ja pettymyksiä. Katsohan venäjän köyhiä ja mieti kuinka paljon paremmin sinulla onkaan asiat.

      • sopimalla
        volvoon_Vlttuuntunut kirjoitti:

        No IPU se ei ainakaan ole, jolta 300 egeä sulle liikenis lisää. Paremminkin lisää rahamenoa ja pettymyksiä. Katsohan venäjän köyhiä ja mieti kuinka paljon paremmin sinulla onkaan asiat.

        Mulle samantekevää vaikka venäjän köyhillä menis viellä huonommin?
        raha ei puussa kasva? aina se on joltakin pois jos joku saa?
        Koko puolustus budjetti suomessa turhaa rahanmenoo?
        Siittä vaan neuvvotteleen venäjän kanssa paljonko ne valmiita sijoittaan "rahaa" et voidaan paremmin estää naton laajeneminen?
        Samaan aikaan kannattaa neuvotella NATON kanssa paljonko ne pistää et voidaan taata "puolueettomana" ettei venäjä laajene? ja taas on ylimäärästä hilloo?

      • ilman.laillista.tuloa20v

        Taidat olla se pitkäaikaistyötön ja moninkertainen rattijuoppo, joka valittiin IPUn puheenjohtajistoon.

      • tervemieli
        ilman.laillista.tuloa20v kirjoitti:

        Taidat olla se pitkäaikaistyötön ja moninkertainen rattijuoppo, joka valittiin IPUn puheenjohtajistoon.

        http://timokohvakka.puheenvuoro.uusisuomi.fi/229152-suomen-trump
        Mitä välii sillä mikä on?
        Tärkeempää mitä meistä voi tulla?
        Itse äänestäisin pressaks joko USA:n Trumpii taikka VENJÄN Putinii En jotain v____un niinistöö?

      • mahdollisuuksien.maa
        tervemieli kirjoitti:

        http://timokohvakka.puheenvuoro.uusisuomi.fi/229152-suomen-trump
        Mitä välii sillä mikä on?
        Tärkeempää mitä meistä voi tulla?
        Itse äänestäisin pressaks joko USA:n Trumpii taikka VENJÄN Putinii En jotain v____un niinistöö?

        Joo otetaan tollanen 3v lapsi? ei sitä auta potkii sen tähden ettei se osaa lukee/kirjottaa?
        Siittä voi tulla ihan mitä vaan 10-20 vuoden sisällä?
        samat mahdollisuudet pitää antaa 70 vuotiaallekkin? jos ei osaa lukee ei kirjottaa taikka käy töissä niin suaattaapi tuo 10-20v kuluttuu niin osata/tehdä?
        ei sorruta ikä rasismiin?

      • mikä-maa-ja-valuutta
        IPU_on_putinistipuolue kirjoitti:

        Mikä puolue ajaa Putinin asiaa Suomessa?
        Mikä puolue julkisesti valehtelee?
        Mikä puolue haukkuu, rienaa ja herjaa isänmaatamme Suomea?

        Just noin. Jatkuvaa valehtelua jonka rahoittajia ovat valtapuolueet. Koska eivät muuhun pysty. Rinki kaappaa äänet joka vaaleissa KMSn rahoilla ja jatkaa valehteluaan.

      • vittu.joo

        Mitä siitä voi enää tulla kun on tähän asti sössinyt koko elämänsä.

      • mahdollisuuksien-maa

        "Just noin. Jatkuvaa valehtelua jonka rahoittajia ovat valtapuolueet"
        Pitäähän "kansalla" vaihtoehtoja olla?
        Jos ei eduskunta puolueet kelpaa niin eduskunta huolehtii vaihtoehtojen tarjonnasta ;)

      • valetta-koko-äijä
        IPU_on_putinistipuolue kirjoitti:

        Mikä puolue ajaa Putinin asiaa Suomessa?
        Mikä puolue julkisesti valehtelee?
        Mikä puolue haukkuu, rienaa ja herjaa isänmaatamme Suomea?

        Sulla ei ole isänmaata toisinkuin ipulaisilla. Olet pelkkä ulkomainen pelle meidän maassamme haukkumassa alkuasukkaita perättömillä asioilla.

      • ain-laulain-työtäs-teet
        ilman.laillista.tuloa20v kirjoitti:

        Taidat olla se pitkäaikaistyötön ja moninkertainen rattijuoppo, joka valittiin IPUn puheenjohtajistoon.

        Keinottelun ja bittihuijareiden avulla voi jokainen ansaita mielensä mukaan työtä tekemättä . Luuletteko EUn pöljät olevanne jotain fiksuja? Politiikassa on se huono puoli että joutuu tekemisiin naurettavien ja ilkeiden tyyppien kanssa. Niitä puolueet ovat pullollaan paitsi IPUssa.

      • näin_ipussa
        valetta-koko-äijä kirjoitti:

        Sulla ei ole isänmaata toisinkuin ipulaisilla. Olet pelkkä ulkomainen pelle meidän maassamme haukkumassa alkuasukkaita perättömillä asioilla.

        IPUn tärkeimmät tehtävät ovat Putinin ylistäminen, Suomen, EUn ja USAn herjaaminen.
        Tämä näkyy ipulaisten julkaisuissa.

      • hampaattoman.puheet
        ain-laulain-työtäs-teet kirjoitti:

        Keinottelun ja bittihuijareiden avulla voi jokainen ansaita mielensä mukaan työtä tekemättä . Luuletteko EUn pöljät olevanne jotain fiksuja? Politiikassa on se huono puoli että joutuu tekemisiin naurettavien ja ilkeiden tyyppien kanssa. Niitä puolueet ovat pullollaan paitsi IPUssa.

        Kysy varapuheenjohtaja Luomalta miten bisnekset menee ja mitä on "ansaittu"...

      • löpölöpö
        näin_ipussa kirjoitti:

        IPUn tärkeimmät tehtävät ovat Putinin ylistäminen, Suomen, EUn ja USAn herjaaminen.
        Tämä näkyy ipulaisten julkaisuissa.

        Emme ole mitään pianisteja emmekä aikuisina puhukaan musiikista. Sensijaan pidämme huolta omasta taloudestamme ja haluamme auttaa muitakin pistämään asiat kuntoon. Kaikenlaiset soittelijat levittävät tyhmyyksissään vääriä juttuja jotka itävät heidän päässään. Nyt ne hullut jo tappelevat keskenään vallasta jota eivät pysty käyttämään kuin ulkomaitten hyväksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      115
      6737
    2. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      3737
    3. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      185
      2526
    4. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      276
      2398
    5. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      196
      2071
    6. Martinan bisnekset rajusti tappiolla

      Seiska 28.7: nousukiito katkesi, yritykset C-luokkaa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      300
      1780
    7. Kaipaisin nyt kosketusta

      jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.
      Ikävä
      9
      1725
    8. Mitkä yleiset huonot tavat ihmisillä ärsyttävät sinua ?

      Aloitukseen saa vapaasti purkaa tuntojaan. Itseäni hiukan kiusaa, kun saman talon asukkaat eivät vastaa tervehdykseen.
      80 plus
      128
      1269
    9. Metsa Man Extra kanava toimii hyvin

      ja sieltä voipi kahta vanhoja vitejoita pahimpaan puutteeseen. Peukalot ylös.
      Tuusniemi
      27
      1255
    10. Tiedätkö mitä kaivattusi harrastaa?

      Minä en tiedä.
      Ikävä
      69
      1224
    Aihe