TVn kuulokeliitäntä, surkeako?

Olen muutaman telkkarin ääntä kuunnellut hyvillä kuulokkeilla. Olen myös parin telkkarin kuulokelähtöön liittänyt aktiivikaiuttimet. Äänenlaatu on mielestäni ollut hyvä. Äänen voimakkuutta on voinut säätää kätevästi TVn kaukolla, joten "hellasärökin" on pysynyt kurissa.

Jostain syystä aika usein näkee varoituksia kuulokelähtöjen kelvottomasta äänenlaadusta. Onko tätä oikeasti jossain tutkittu ja mitattu, vai onko kyseessä vain ennakkoluulo (joita hifistelijöillä kyllä riittää)
7222
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Äänen laatu on aina subjektiivinen kokemus, mutta voisin kuvitella että televisioiden kuulokevahvistimiin ei ole sillä tavalla satsattu ainakaan pieni impedanssisten kuulokkeiden syötössä ja taajuusvasteessa voi olla bassoa vaimennettu, jopa tarkoituksellisesti

Äänestä

Voisin minäkin kuvitella kaikenlaista. Kysymykseni olikin, onko asiaa tutkittu ja mitattu, vai ovatko puheet kuulokeliitäntöjen äänen kelvottomuudesta kuvitelmaa ja ennakoluuloa.

Oma kokemukseni on siis se, että kuulokeliitäntöjen äänenlaatu on kuulokekuunteluun riittävä, ja myöskin riittävä siihen, että kunnollisia aktiivikajareita käyttäen saa TVn äänentoiston ihan toiselle tasolle kuin töllön omia pihisijöitä käyttäen.

Aktiivikaiuttimien sisäänmenon impedanssi on pajon suurempi kuin 16Ohmia, joten eipä tarvita mitään tehotykkiä sinne signaalia tunkemaan.

Äänestä

Mitä sitten oikein nillität täällä jos kuulokeliitäntöjen äänenlaatu on sinulle riittävä?
Sitäkö kun se toisille ei ole riittävä?

Äänestä

Kyselenpä vain, onko asiaa tutkittu ja mitattu. Olisi hyvä tietää, onko esim. eri valmistajien ja hintaluokkien välillä merkittäviä eroja.

Omat kokemukseni ovat Panasonicin ja LG:n telkkareista. Onko esim. Sonyllä, Samsungilla tai Philipsillä huonommat ominaisuudet tai jotain omintakeisia taajuuskorjauksia noissa liitännöissä? Onko uudemmissa töllöissä paremmat ominaisuudet kuin vanhemmissa, vai päinvastoin?

Tietoa luulon sijaan olen tässä hakemassa. Hifihommiin ja äänentoistoon yleensäkin liittyy niin paljon mutua, uskomuksia ja kaikenkarvaista kuulopuhetta, että joskus olisi hyvä saada faktatietoakin.

Moiti vaan ihan vapaasti minua nillitämisestä ja jatka eloasi kuvitelmiesi varassa - tietoahan et tarvitse.

Äänestä
  • Mututiedon varassa pitää mennä. itsekin olen metsästänyt mitattua tai varmaa tietoa ko. asiasta, sitä löytämättä. Eipä nuo tunnu testaajiakaan kiinnostavan.
    Nyt se ei ole ongelma, kun genelecit on Sonyn RCA lähdöissä kiinni, mutta nykytelevisiot eivät tarjoa enää moista mahdollisuutta, joten kuulokeliityntään pitää kajarit laittaa, kun kuvaltaan himmenevän television piakkoin vaihdan.

    Äänestä

  • Mutuilua se on minullakin, ja spekulointia.
    Matalien leikkausta arvuuttelen minäkin. Tekniikan Maailma testaa melko perusteellisesti nuo värkit vertailuissaan, sieltä varmaankin löytyy tieto millä mallilla kuulokelähtö on. Moneen vuoteen ei lehteä mulle ole enää tullut joten kirjastosta pitäisi asia käydä tarkistamassa.

    Toisella silmällä tulee kaikenlaista hifihommaa silmäiltyä mutten huoleksi asti ole mainitsemaasi kuulokelähdön moitetta nähnyt. Jos ääni on omaan korvaasi kelvollinen, eikö se sitä silloin ole?
    Aikanaan oli kova juttu kun autosoittimiin tuli ominaisuus jossa soittimen näytössä luki soitettavan kappaleen nimi sekä esittäjä. Tuumasin myyjälle että mulla on kaiuttimet sitä varten.

    Äänestä

Kuulokeliitäntä on siitä hyvä aktiivikajareille, että töllön omat ämyrit
menevät mykiksi ja äänenvoimakkuutta voi säätää TVn kakella.

Markkinavoimia kuitenkin kiinnostaa myydä mahdollisimman paljon rompetta kansalle, joten tällaiselle kätevälle minimisysteemolle ei tahdo löytyä tukea. Kun kuulokelähtöjen ominaisuuksia ei tutkita, pysyy myytti niiden kelvottomudesta elossa.

Taajuusvaste, kuormituksen sieto ja äänen säröytyminen volyymiä kasvattaessa olisi tarpeen tietää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tutkittuvaihutkittu kirjoitti:

Olen muutaman telkkarin ääntä kuunnellut hyvillä kuulokkeilla. Olen myös parin telkkarin kuulokelähtöön liittänyt aktiivikaiuttimet. Äänenlaatu on mielestäni ollut hyvä. Äänen voimakkuutta on voinut säätää kätevästi TVn kaukolla, joten "hellasärökin" on pysynyt kurissa.

Jostain syystä aika usein näkee varoituksia kuulokelähtöjen kelvottomasta äänenlaadusta. Onko tätä oikeasti jossain tutkittu ja mitattu, vai onko kyseessä vain ennakkoluulo (joita hifistelijöillä kyllä riittää)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu