Kajon, Espoo

Mikä ihme pellefirma ? Lapset oli leirillä Lapväärtissä ja Kajon:in auto tuli niitä noutamaan. Autona paikkuri jossa ei riittävästi tavaratilaa, joten tavarat jouduttiin runttaamaan ruumaan. Kuski ei meinannut aluksi edes tulla lastaamaan.

Autossa ei luonnollisestikaan WC:tä ja lapsilla mahdollisuus päästä vessaan vasta Forssan ABC:llä.

Auto saapui Lapväärtiin yli puoli tuntia myöhässä sovitusta ajasta ja poislähteissä kuski lähti ajamaan aluksi väärään suuntaan, eli rantatietä pohjoiseen.

Matkalla kuulemma ohitteli rekkoja, mutta myös henkilöautoja.

Ei nyt ihan parasta luottamusta firman toimintaa kohtaan herätä tämä tapaus.
9409
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kuskin homma ei ole lastata mitään, vain ajaa.

Äänestä

Et kerro mitä olitte sopineet kuljetustilauksessanne. Jos nämä seikat ovat sopimusrikkomuksia, ne käsitellään sopimusrikkomuksena. Mutta ei tuossa mitään epänormaalia ole. Lastaaminen sujuu kaikilta. On epäkohteliasta olettaa matkustajan olevan kyvytön huolehtimaan tavaroistaan. Tietenkin kuljettaja sitten lastaa, jos/kun näin halutaan. Erehtyminen väärään suuntaan ei ole suuri synti. On lapsellista vaatia kuljettajaa tietämään jokainen tie missä ajaa. Et osaa itsekään niin miksi syyllistät muita inhimillisestä tilanteesta. Rekan enimmäisnopeus on 87 km/h, koska niihin on asetettu rajoittimet. Pienoisbussi saa ajaa 100 km/h. Olisiko sinun mielestä hänen pitänyt jäädä rekkojen taakse? On paljon henkilöautoja, jotka ajavat alle satasen vauhtia. Olisiko heidän taakse kaikkien sitten jäätävä? Nurisit jo siitä, kun kuljetus saapui mielestäsi puoli tuntia myöhässä. Ehkä hän ei päässyt rekkojen ohi? Koska kirjoituksesi on enemmän ja vähemmän prokotatiivinen, epäilen oliko kuljetus myöhässä ollenkaan? Ja WC:n puuttuminen on joko sopimusrike tai sitten ei. Riippuen siitä olitteko erikseen tilanneet WC:llä varustetun auton.

Äänestä
  • Jaahas.

    Äänestä

  • Pellefirmassa pitäisi järjestää toimintapäivä ja rikkurit ruiskuttaa sianlietteellä kuten joka paikassa ennenkin tehty. Lisäksi ylimieliset isännät ja heille hame päälle kun munat sudittu tärpätillä.

    Äänestä

  • Taavettihan se siinä taas kiihottuneessa tilassa, joko tuli tippa pippelin päähän?

    Äänestä

  • Oletko sinä, kdkd, siis Kansandemokraatti, ( -lue Kommunisti ) kiihottuneessa tilassa kun odotat että se Taavetti tulisi puolustamaan oikeuksiasi ?
    Ihan oikealla asialla olet, työläisten puolustaja. Anna ruiskia vaan vaikka seinillekin.

    Äänestä


  • Oikein on konkurssi ja toivottavasti ahne kapitalistikokelas oppii jotakin.
    Parempi kunnan tai valtion palveluksessa kunniallisest, kuin vilunkia tekevä yrittäjä.
    Siis ja painotus jälleen sanalle yrittäjä. Jos joku ymmärtää että yrittämisellä ja onnistumisella on selkeä ero.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ihme2 kirjoitti:

Mikä ihme pellefirma ? Lapset oli leirillä Lapväärtissä ja Kajon:in auto tuli niitä noutamaan. Autona paikkuri jossa ei riittävästi tavaratilaa, joten tavarat jouduttiin runttaamaan ruumaan. Kuski ei meinannut aluksi edes tulla lastaamaan.

Autossa ei luonnollisestikaan WC:tä ja lapsilla mahdollisuus päästä vessaan vasta Forssan ABC:llä.

Auto saapui Lapväärtiin yli puoli tuntia myöhässä sovitusta ajasta ja poislähteissä kuski lähti ajamaan aluksi väärään suuntaan, eli rantatietä pohjoiseen.

Matkalla kuulemma ohitteli rekkoja, mutta myös henkilöautoja.

Ei nyt ihan parasta luottamusta firman toimintaa kohtaan herätä tämä tapaus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu