Saara Aalto ilmiö oli huono floppi

ottakaaopiksenne

Esimerkki siitä miten ei pidä hoitaa alkavaa julkisuuskuvaansa. Tehdään kauhea haloo itsestään ja olemisestaan. Floppi on sitten sitäkin suurempi kun arki alkaa.

13

702

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aallonalamäki

      Tiesin että epätoivo oli jo alkanut, kun IL ja HS uutisoi eilen kuinka "Aallon isoisä uhkasi vetää jumalanteatterilaisia turpaan" vuonna keppi ja kivi.

      Sama kun yksi turha julkkis, nimi oli joku Sanna, yritti väkisin pysyä Seiskan otsikoissa vaikkei Seiskaa enää kiinnostanut. Paras oli kun seiska uutisoi Sannan suuresta surusta kun koira oli kuollut. Selvisi että koira oli kuollut Sannan ollessa pieni tyttö, silti Sannaa ei yhtään hävettänyt repiä julkisuutta ja rahaa koiraparan kuoleman kustannuksella.

      Seiskan toimittaja kertoi kerran kuinka tyrkyt lähettävät "paljastuksia" itsestään liukuhihnalla, toivoen että lehti kirjoittaa heistä. Mutta toimittajan mukaan ei julkisuusarvoa saa takaisin kun sen on kerran menettänyt.

      Synnyttää myötähäpeää kun näkee että putoava julkkis yrittää pysyä valokeilassa kaikin keinoin.

      Huomatkaa muuten kuinka Saara tai hänen perheensä EI ole kertaakaan pyytänyt yksityisyyttä...

      Ensimmäistä kertaa odotan innolla uutisia Saara Aallosta :D

      P.S. Eri asia on kestojulkkikset. Kuulin kerran kuinka Nykänen oli dokaamassa baarissa tutulta joka istui samassa pöydässä. Jossain vaiheessa kundeilta loppui rahat, jolloin Nykänen tokaisi: 'venatkaa, mä käyn hakemassa lisää rahaa'. Puolen tunnin kuluttua Nykänen tuli takaisin ja iski 500 pöydälle sanoen: 'nyt voidaan taas juoda'.

      Kundit kysyivät mistä hän sai rahaa, johon hän vastasi että oli soittanut tutulle Seiskan toimittajalle rahapulastaan. Myöhään illalla toimittaja oli ottanut kuvia Nykäsestä kotipihalla lumilapio kädessään. Nykänen sai rahat ja toimittaja jutun.

      Siksi kestojulkkikset kuten esim. Nykänen painivat eri sarjassa kuin julkkistyrkyt.

    • Uipomo

      Vai huono floppi? Millainen se hyvä floppi sitten on?

      • Lerpahtanut

        Em. Nykäsen laulu-ura oli hyvä floppi. Pitäisiköhän Saaran siis kokeilla mäkihyppyä...?

    • onkopannuperäreikään

      jokohan se mustamies on saanut tuomion niistä kuvaamisista,kiinostaa onko Kasmir syyttänyt mustaamiestä kun kumminkin iltalehdenmukaan kävi poliisilla

    • saaraonmenestynyt

      Eihän se menestyminen sitä tarkoita että on jatkuvasti pärstä lehdessä ja huutaa tuolla suurilla estraadeilla naama punaisena glitteri vaatteet päällä joka ilta.

      Menestyminen on sitä että on töitä ja elättää itsensä ja on sinut itsensä kanssa, tykkää elämästä ja itsestään.
      Minäkin olen menestynyt vaikken ole julkisuuden ihminen enkä miljonääri, vaan teen töitä ja olen perheellinen ja onnellinen.

      Menestyminen ei tarkoita julkisuutta, vaan aivan muuta.

      On jännä että jotkut ihmiset luulevat että vain silloin olet menestynyt kun pärstä on joka päivä kaikissa lehdissä, ja ihmiset kiljuu sut nähdessään!!!!!!

      Tehkääpä perässä sama minkä Saara Aalto on tehnyt? Monestakaan ei olisi siihen. Saara on menestynyt ja hyvin onkin.

      • lumikeijut

        "On jännä että jotkut ihmiset luulevat että vain silloin olet menestynyt kun pärstä on joka päivä kaikissa lehdissä, ja ihmiset kiljuu sut nähdessään!!!!!!

        Tehkääpä perässä sama minkä Saara Aalto on tehnyt? Monestakaan ei olisi siihen. Saara on menestynyt ja hyvin onkin. "

        Hieman ristiriitainen kommentti?!?

        Ainoastaan Saara ja Saaran lumikeijut ovat sitä mieltä että menestyminen tarkoittaa sitä että on jatkuvan huomion keskipisteenä ja saa julkista näkyvyyttä. He uskovat tosissaan että muut ovat vain kateellisia hänelle, vaikka totuus on päinvastainen.

        Miksi meidän pitäisi tehdä sama minkä Saara Aalto on tehnyt? Miksi?

        Pitäisikö meidän tuntea olomme huonoksi koska emme halua tavoitella julkisuutta ja valokeilaa? Me tiedämme julkisuuden varjopuolet, se riittäköön perusteluksi.

        Olisiko meistä samaan kuin Saara Aalto? Takuulla olisi - jos todella haluaisimme sitä!

        Vain pieni prosentti ihmisistä omaa luonteen missä he haluavat valokeilaan ja missä he tarvitsevat tunnustusta ulkopuolelta. Pieni prosentti.

        Enemmistö haluaa olla oman elämänsä sankareita, he kulkevat omaa polkuaan eivätkä he istu sohvalla miettimässä "minäkin haluan julkista menestystä". He kiittävät onneaan että saavat elää valokeilan ulkopuolella.

        Saaran luonne on erilainen ja se hänelle suotakoon. Mutta hän erehtyy uskoessaan että kaikki suomalaiset haluavat samaa kuin hän. Tyypillinen narsisti. Keskittyisitte Saaraan mielummin kuin haukkuisitte muita kateellisiksi ja tumpeloiksi ja luusereiksi.

        Lumikeijut, miksi Te ette lähde maailmalle??? Onko teillä estoja ja käsittelemättömiä alemmuudenkomplekseja? Miksi te että vain ota riskiä menestyäksenne Saaran lailla?

        Lumikeijut ihailevat selvästi Saaran edesottamuksia maailmalla, joten miksi ihmeessä he kirjoittelevat täällä sen sijaan että ovat luomassa menestyksekästä uraa á la Saara Aalto?

        Te heijastatte muihin omat kielteiset piirteenne. Te olette kateellisia mutta ette uskalla myöntää sitä.

      • ootnolo
        lumikeijut kirjoitti:

        Sinusta ei takuulla olisi samaan kuin Saara Aalto. Siksihän kaikkialla häntä haukutkin. Säälittävä olet.

      • Saaraonsöpö
        ootnolo kirjoitti:

        Sinusta ei takuulla olisi samaan kuin Saara Aalto. Siksihän kaikkialla häntä haukutkin. Säälittävä olet.

        Se onkin joku joka ei oikeesti tiiä hyvän päälle, eli ei kandes välittää. Kusee oman nilkkaan vain.

    • täysinsontaa

      Julkisuus ei tuo mitään hyvää ihmisen elämään, siksi fiksut ihmiset haluavat elää täysin tavalista elämää eikä sitä että kaikki tuntee ja huutaa tuolla lehdissä kurkku suorana. Vain tyhät ryhtyvät julkisuuteen.

      • eikaiseoo

        Mites se lah¨jakkuus

    • ristiriitainenmalli

      Joo minäkin mietin kun joku Oulun kaupunginjohtaja käytti ilmaisua että Aalto on hyvä esimerkki nuorille. Minusta hän on suorastaan pelottavan huono esimerkki nuorille.
      Ailahteleva ja jotenkin liian itsekkäästi vain jotain omaa unelmaansa tavoitteleva. Se on usein pelottavaa.
      Musiikki jää takaalalle. Pääroolissa on vain esilläolo ja julkisuus.

      • kysynvaannyt

        miten niin

      • tässätotuus
        kysynvaannyt kirjoitti:

        miten niin

        Suomen syntyvyys on romahtanut. Tässä äärimmäisen vakavassa tilanteessa ei pitäisi noita lisääntymiskyvyttömiä ja avioliitto-instituution päälle sylkeviä mahoja lesboja enää ihannoida. SIIHEN EI PIENELLÄ SUOMELLA OLE VARAA JOS AIOMME PYSYÄ KANSAKUNTIEN JOUKOSSA!!!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      229
      3259
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      355
      2923
    3. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      14
      1939
    4. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      78
      1836
    5. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      60
      1748
    6. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      59
      1632
    7. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      12
      1473
    8. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      122
      1436
    9. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      459
      1344
    10. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      17
      1330
    Aihe