Mikä äitillä on?

Äitinikävöijä

Hei! Äitistäni on tullot outo. Hän ei enää vietä kanssani aikaa ja valittaa joka asiasta jonka teen vähänkään väärin. Äidin miesystävä on asunut meillä jo monta vuotta ja on ihan mukava mutta äiti on kokoajan sen kanssa eikä välitä minusta. Emme enää syö yhdessä ja jos satumme syömään yhtäaikaa äiti istuu miesystävänsä kanssa sohvalla ja minä yksin pöydän ääressä. He pelaavat yhdessä lautapelejä ja käyvät kaupungilla. Jos pyydän apua asiassa jota en osaa hän valittaa ja ei auta, erityisesti koulutehtävissä hän ei auta ollenkaan vaikka pyydän lähes joka päivä. Mutta koulun käynnistä hän kyllä jaksaa valittaa. Haluaisin piirtää, leikkiä, askarrella, värittää, ratsastaa keppareilla ja tehdä jotain mukavaa mutta en saa. Ihan pari kuukautta sitten tilanne oli täysin eri. Äiti teki kaikkea kivaa kanssani. Olen vielä lapsi ja haluaisin että saisin elää onnellisena äitini kanssa. Isä on onneksi mukava mutta en pääse hänen luokseen kovin usein. Tuntuu pahalta. Yritän parhaani mutta en silti riitä. Äiti haluaa vain miehensä...eihän oma lapsi ole mitään siihen verrattuna ;( Rakastan häntä koko sydämmestäni mutta tuntuu niin kuin olisin menettänyt hänet kokonaan. Tähän ei ole pakko vastata halusin vain kirjoittaa

7

322

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Toinenäiti

      Hei sinä ❤️

      Olen myös äiti, jolla on lapsi ja uusi mies. Kuulostaa tutulta, joskus on ollut vaiheita että olen ollut vähän samanlainen :( Eikä se varmasti ole tuntunut lapsestani kivalta.

      Älä kuitenkaan murehdi, ethän. Äitisi rakastaa sinua tosi paljon, olet hänelle tärkeämpi kuin kukaan muu tässä maailmassa. Aikuiset ovat joskus hassuja, jos ihastuvat toiseen aikuiseen. Aikuiset ovat silloin helposti kuin lapset, ja se voi tuntua ikävältä, välinpitämättömyydeltä.

      Tee kuitenkin juttuja mistä tykkäät ja koita olla paljon kavereiden kanssa. Ja ehdota äidillesi, että ottaisitte joskus ihan kahdenkeskistä aikaa. Vaikka vanhemmat ovat välillä hassuja, niin aina kannattaa jutella asioista hyvässä hengessä, ilman syyttelyä.

      Kun on itse iloinen, se tarttuu myös muihin :) Äitisi outous on ohimenevää, koita jaksaa! Halit 🌹

    • kerrorohkeasti

      Hei,

      Minusta kuulostaa todella pahalta ja törkeältä kertomuksesi ja että äitisi on niin paljon sen miesystävän kanssa.

      Mielestäni sinun pitää sanoa suoraan asia. Äitisi on itsekäs ja ajattelee vain omaa "onneaan" ja laiminlyö sinut!
      Kerro isällesi myös ja pyydän häntä sanomaan.
      Entä sukulaisesi, naapurisi ja tuttavat? Sinun ikäiset ovat ujoja kertomaan muille, mutta jätä pois se asia ja kerro rohkeasti kaikille vaan.
      Se on ihan oikein, sillä ÄITI EI SAA LAIMINLYÖDÄ LASTAAN JONKUN .......ULKOPUOLISEN MIEHEN TAKIA!
      Olet rohkea kun otat asian esille täällä, etkä jää vain sivusta seuraamaan tilannetta!
      Ole rohkea myös kun kerrot asiasta. Jos et kerro, niin ei tapahdu parannusta!

      Ja tiedätkö mitä, voisit kertoa opettajallesi myös ja pyytää häntä ottamaan asian esille!

      Jos asuisit lähellä, niin tulisin todella äitisi luo ja laukoisin suoraan miten huonosti hän kohteleee sinua"

    • omasaISÄKIN

      on olemassa- tosin taitaa olla vieraannutettu ÄIDIN- JA "VIRANOMAISTEN" toimesta mm. perättömin selvityksin, lausumin tuomioistuimessa lapsen olosuhteista..

      • EttäKuinka

        Mitä, ai avaus olikin sinun Raision kylähullun tekemä!


    • kyseleeteenpäin

      Niin, kysypä asiaa isältäsi.
      Tai joltain isäsi tai äitisi sukulaiselta. Ja pyydä jotain aikuista viranomaisten tarkistamaan tilanne. Voithan pyytää vaikka koulun kuraattorin/terveydenhoitajan tai jonkun muun auttamaan siinä asiassa.

      Kyllä äitin on huomioitava lapsensa ja lapsen tarpeet!

    • Enolerobocoppi

      Entä kaksoissisaruksesi? Kohdellaanko häntä yhtä kylmästi?

    • Ydinperheellinen

      Koska osaat kirjoittaa noin hyvin, et enää ole ihan lapsi. Täällä palstalla on aikuisia, jotka kirjoittavat sinua huonommin. Uskon siis, että olet yli 12-vuotias ja voisit päättää siitä asutko äitisi vai isäsi luona. Koulutehtävät ovat omiasi, eikä ole tarkoitus että joku muu ne tekee eli ihan joka päivä ei apua pitäisi läksyihin pyytää. Jos joku oppiaine tuntuu noin vaikealta, että tarvitset päivittäin apua, olet oikeutettu saamaan koululla tukiopetusta.

      Kysy äidiltäsi, että haluaisiko hän, että muutat vaikka aluksi tilapäisesti koulun loputtua isällesi asumaan ja syksyllä katsotte yhdessä sitten, mikä tulee olemaan asuinpaikkasi.
      Kirjoitat: "Isä on onneksi mukava mutta en pääse hänen luokseen kovin usein." Tottakai isä on mukava, koska hänellä ei ole sinusta kasvatusvastuuta. "Sunnuntaivanhempana" on helppo olla, kun se vastuu arjesta on toisaalla. Isäsi on nyt tavallaan kuin isovanhempi, joka jaksaa skarpata, kun tietää, että kohta voi työntää mukulan ulos ja nauttia omasta elämästään. :)

      Edellinen kirjoittaja näytti tietävän että sinulla on kaksoissisar, joten oletko ainoa lapsi vai onko sinulla sisaruksia? Miten he ovat menestyneet koulussa, autetaanko heitä läksyissä vielä?

      Kirjoitat: "Haluaisin piirtää, leikkiä, askarrella, värittää, ratsastaa keppareilla ja tehdä jotain mukavaa mutta en saa." Nämä ovat asioita, joita tehdään mieluiten yksin, joten miksi et saa?

      Koska et kommentteja kaipaa, taidat siis olla tyypillinen Suomi24-provo? Todennäköisesti olet joku katkeroitunut, kieroonkasvannut, lapsentasolle jäänyt siittäjävanhemp, jolla ei syystä tai toisesta ole ollut suurtakaan osuutta jälkikasvuunsa. Ainoastaan se muutaman minuutin "ilo".

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taisin tehdä virheen

      Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle
      Ikävä
      31
      2572
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      36
      2541
    3. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      53
      2534
    4. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      92
      1956
    5. Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi

      Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle
      Ikävä
      33
      1845
    6. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      312
      1698
    7. Mitä haluat sanoa kaivatullesi?

      Onko ikävä? Milloin näitte viimeksi?
      Ikävä
      150
      1506
    8. Nainen, mulla olisi sulle pari vinkkiä

      Kerro vain ongelmasi niin annan siihen vinkin. :/
      Ikävä
      73
      1358
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      23
      1108
    10. Nainen onko sulla supervoimmia ?

      Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.
      Ikävä
      27
      1093
    Aihe