Martina ja tuomarit esiin tämän missin tueksi, joka ei siis valinnut itse itseään, vastuu on kokonaan Martinalla ja tuomareilla
Valinta on herättänyt maailmanlaajuista huomiota ja enimmäkseen paheksuntaa ja jopa vihaa.
Martina laittaa blogiinsa jotain liiblaagaa ja kauniiden mustien naisten kuvia, jotenkin hupaisaa, kun kyse kohussa on nimenomaan siitä, ettei valittu kauneuden perusteella vaan monikulttuuripolitiikaan edistämisen takia suomalaisia parempia ehdokkaita syrjien.
Jos voittaja olisi ollut oikeasti kauneimpien kisaajien joukosta, vaikka onkin mustaihoinen, olisi seurannut vaan tavanomaista marmatusta, jota aina tulee jonkin verran, voittaa sitten kuka hyvänsä.
Nyt kohu on valtaisa, jopa ulkomaita myöten, koska valinta koettiin niin epäreiluksi.
Tästä on Miss Helsinki kisa facebook-sivut pullollaan kiukkuisia kommentteja ympäri maailman, luulisi, että kisan järjestäjää ja tuomareita kiinnostaisi enemmän tulla esiin ja perustella valintaa, joka on käsittämätön lähes jokaiselle.
MARTINA JA TUOMARIT ESIIN
ordinaryhuman
4
316
Vastaukset 4
- Kaikkeni.annoin
Menivät nurkan taakse piiloon. Ammattilaiset on ihan erikseen. Oli vaan kivaa touhutella jotain ja saada vähän julkisuutta.
- momoda
Tuntuu pikkasen, että on Martinan julkisuustemppu.
- vittu.mua.nauratti
Ja helsinkiläisille nauraa koko maailma, mutta vitsiksi tämä kait oli tarkoitettukin.
- wuhwuh
Koirale oikein, että luu on kovaa ja koppi vuotaa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1202462Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401642Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6531066- 106993
- 71972
- 98926
- 48885
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk83760Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik33736- 71728