Persu sotilasyhteistyön Ruotsin kanssa aikaansaaja

RKP piti puolustusministerin salkkua vuosikausia. Onnettomat haihattelijat tekivät vain kieli-ei puolustuspolitiikkaa.
Konkreettisia ulostuloja Ruotsissa tulee vasta, kun Persu on sekä ulko-, että puolustusministeri.

RKP:n merkitys puolueena on enää paikallispolitiikassa. Rähinöinti Vaasassa on hyvä esimerkki. RKP on pelannut itsensä ulos ja liimannut itsensä ikuiseen oppositioon. Väärät henkilövalinnat!
23272
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Moni ministeriö on sulkenut ovensa A-M Henrikssonilta.
Hänen argumentointinsa on mennyt yli rajan. Pohjoismainen yhteistyö on saanut uutta vauhtia, kun RKP on suljettu ulos.

1Äänestä

Henkilövalinnathan edustavat puolueen kannattajien arvoja.
Varsinkin tässä tapauksessa kun eivät ole mitään yksittäistäpauksia vaan linja on jatkunut kymmeniä vuosia.

1Äänestä

Myös Ruotsin vakavat virheet puolustuspolitiikassaan tulee huomioida, kun ihmettelemme nokkosihottumasta kärsivän valtakunnan vakavimmin otettavan ärkoopeeläisen tontun tunaroinnin syvyyttä.

1Äänestä

Persuhallitus on jakanut perusturvaa!
Äänestäkää Persuja! Persut ei myy persettä!

1Äänestä
  • Tarja Halosen presidenttikautena Suomi liittyi Ottawan miinakieltosopimukseen, jonka seurauksena Suomesta hävitettiin yli miljoona jalkaväkimiinaa.

    Tullessaan puolustusministeriksi Jussi Niinistö halusi ensi töikseen miinat takaisin itärajallemme ja arvosteli tiukin sanoin päätöstä luopua jalkaväkimiinoista:

    "Ottawan sopimus on silkkaa hulluutta, joka tositilanteessa maksetaan suomalaisten nuorten miesten ja naisten verellä."

    Huomatkaa, miten suuri ero on Niinistön ja Wallinin otteissa. Niinistö ei ehtinyt olla kuin tunnin puolustusministerinä, kun hän jo otti miina-asian esiin. Wallin sen sijaan halusi Itä-Suomeen sotilaallisen tyhjiön lopettamalla suomaisvaruskuntia miettimättä hetkeäkään, miltä suunnalta se suurin sotilaallinen uhka tulee!

    Suomenruotsalaisia ei pidä koskaan enää päästää puolustusministeriksi. Puolustusministeri Niinistö jatkokaudelle ja vaikka presidentiksi saakka!

    Ruotsin kanssa ei pidä tehdä mitään sotilaallista yhteistyötä, sillä koko Ruotsi on sotilaallinen tyhjiö.

    (www.talouselama.fi/tebatti/ruotsi-on-sotilaallinen-tyhjio-6580834)

    1Äänestä

  • Muaahahaha kyllä piristi..kiitos

    Äänestä

Paskovat alleen taas tosipaikan tullen. Putteli ei Joosepin esimerkin mukaisesti anna lupaa edes yhteiseen rättivarastoon.

1Äänestä

Totta. RKP:läiselle ministerille tärkeintä oli suomenkielisten varuskuntien lakkauttaminen.

Persuministeri sen sijaan tekee rohkeasti yhteystyötä eikä tee kielipolitiikkaa. Ruotsin kanssa yhteistyö hoidetaan neutraalisti englanniksi.

1Äänestä
  • Korruptio-Wallin halusi puolustaa vain alueita, joissa asuu eniten suomenruotsalaisia, eli rannikkoseutua.

    1Äänestä

Ruotsi teki vähän aikaa sitten laajan puolustusselvityksen. Siinä selvästi sanottiin, että "puolustusyhteistyö Suomen kanssa on UHKA"!

Ja nyt Ruotsin puolustusministeri taas kosiskelee Suomea? Ja suomalaiset tietysti taas kerran lankeavat loveen!

Eli Ruotsi jälleen pelailee Suomen kustannuksella. Koska suomalaispäättäjät tajuavat, että Ruotsi pettää aina ja pitää etsiä puolustusratkaisut muilla tavoin?

1Äänestä
  • Ei ne voi loputtomiin pettää, ryssän mulkku tulee joskus vastaan.

    1Äänestä

  • "että Ruotsi pettää aina ja pitää etsiä puolustusratkaisut muilla tavoin? "
    Näinpä, oikeastaan joko Natoon liittyminen tai suorat turvatakuut USA:lta, eli keskinäinen puolustusliitto voivat olla realistisia puolustusratkaisuja, jolla oikeasti turvattaisiin itsenäisyys.

    Tietenkin silloinkin pitää kasvattaa Suomen omaa puolustuskykyä, kuten joka tapauksessa muutenkin. Ja täytyy sanoa, Niinistö puolustusministerinä on tehnyt tässä asiassa uskomattoman hienoa työtä.

    Mutta perusongelmahan Suomella kuitenkin on sijainti, eli meillä on kaksi ongelmallista naapuria huonoihin aikoihin liittyen.

    Ruotsi, joka suojaa aina oman selustansa vaikeina aikoina, ja jättää ilman isompia tunnontuskia maamme puheistaan ja lupauksistaan riippumatta oman onnemme nojaan.

    Ja sitten on tämä itänaapuri, jonka toiminta yleensä aiheuttaa ne meidän huonot ajat sotilas- ja ulkopolitiikassa, ja toisinaan myös talous- ja sisäpolitiikassa.

    Äänestä

Puolustusyhteistyö Ruotsin kanssa: Suomi puolustaa Ruotsia viimeiseen mieheen, kun taas Ruotsi heittäytyy neutraaliksi kriisin tullessa päälle. Kyllä se on nähty 1939.

1Äänestä
  • Uho oli silloinkin kova, lopulta valittiin Palmen johdolla kaikille vittuilu.

    1Äänestä

  • -puolustaa Ruotsia viimeiseen mieheen, kun taas Ruotsi heittäytyy neutraaliksi kriisin tullessa päälle. Kyllä se on nähty 1939.


    Ruåtsi on käytännössä Naton jäsen.
    Se on vaan hyss hyss...

    1Äänestä

Aloittaja

On varsin selvää, että Ruotsi haluaa Suomen puskuriksi Venäjää vastaan.
Suomi uhraa miehet ja Ruotsi vähän rahaa.

1Äänestä

Suomessa maanpuolustushenkisimpiä ovat Persut. Tavallaan tyhmiä, koska on niin paljon ihmisiä, jotka eivät aseeseen tartu.
Nämä ihmiset halveksuvat yleiisesti maanpuolustus henkisiä.
Kannattaisi kääntää asiat päälaelleen. Toivottaa veli venäläinen tervetulleeksi, niin eniten kärsisivät ne, jotka ovat rauhan asialla.

Reserviläiset ja muut ryhtykää ajamaan puolustusyhteistyötä Venäjän kkanssa, niin saadaan vähän säpinää ruotsin kielisiin piireihin.
Vihreilläkin voisi mennä löysät housuun.

1Äänestä
  • Tämäkin palsta tarjoaa yllättävän mahdollisuuden osallistua kilpailuun: "Bongaa Putin-trolli"!

    Kyse on samantyyppisestä kilpailusta, kuin pokemonien metsästys, eli eri näköisiä ja oloisia Putin-trolleja generoituu eri puolille nettiä, ja kun tunnistat ne, niin voit kerätä kattavan kokoelman trolleja, jotka kaikki tunnistaa siitä, että mikä tahansa peruste käy Venäjän yhteistyön perusteeksi.

    2Äänestä

Oli hyvä, että Wallin sai säästettyä Dragsvikin varuskunnan. Itämeren turvallisuustilanne on muuttunut totaalisesti. Dragsvik tarvitaan puolustamaan Ahvenanmaata, joka on ensimmäisenä vaarassa miehitykselle.Ruotsi ei siihen pysty.

Itä-Suomesta lakkautetut varuskunnat säästävät lähistöllä asuvat sotatoimilta.
Onneksi Persut joutuvat pois hallituksesta ja tilalle saadaan Vihreät hoitamaan maanpuolustusta. Persut kaikki erotkaa reservistä.

2Äänestä

Linkissä tositapahtumia ruotsalaisten sotilaiden taidosta.
Ei ole kaunista luettavaa.


"Omakohtaisia kokemuksia mm 2010 kun suomalaisten partiotukikohta West of Mesissä joutui yöllä talebanien heitiniskun kohteeksi ja yksi suomalainen haavoittui. Ruotsalaiset kieltäytyivät etsimästä talebaneja pimeällä kun se oli kuulemma vaarallista. Suomalaiset lähtivät perään koska pimeällä oli itseasiassa turvallisempaa toimia. Meikäläisllä kun oli pimeänäkölaitteet ja ruotsalaisilla ei."


"Tai ylläkkötilanne 2010 missä kaksi ruotsalaista haavoittui ja vieressä ollut ruotsalainen lääkintäryhmä lamaantui kykenemättä auttamaan. Kilometrin päässä kolonnan kärjessä taistelleet suomalaiset joutuivat irtautumaan, siirtymään haavoittuneiden luokse, antamaan ensiavun, tilaamaan MEDEVACin ja sen jälkeen palaamaan takaisin kärkeen ja vetämään kolonnan läpi ylläkköstä. Ruotsalaiset lähinnä seurasivat katseella."



http://maanpuolustus.net/threads/ruotsin-puolustusvoimat.5204/

1Äänestä

Kontiolahti olisi ollut maan puolustamiselle paljon tärkeämpi varuskunta

1Äänestä

Traaksviikissä kuulema harjoitellaan soutamista, lienekös perää?

1Äänestä

Wallin kuvitteli, että omat pojat ovat hyvässä turvassa Dragsvikissä.
Jussi Niinistö aikoi lakkauttaa varuskunnan. Nyt tilanne itämerellä on muuttunut. Ahvenanmaa on Gotlannin ohella vakavimmin uhattuna miehitykselle. Dragsvik joutuu turvaamaan Ahvenanmaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


old_profile_95957 kirjoitti:

RKP piti puolustusministerin salkkua vuosikausia. Onnettomat haihattelijat tekivät vain kieli-ei puolustuspolitiikkaa.
Konkreettisia ulostuloja Ruotsissa tulee vasta, kun Persu on sekä ulko-, että puolustusministeri.

RKP:n merkitys puolueena on enää paikallispolitiikassa. Rähinöinti Vaasassa on hyvä esimerkki. RKP on pelannut itsensä ulos ja liimannut itsensä ikuiseen oppositioon. Väärät henkilövalinnat!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu