Miten grynderi vastuuseen tuottamastaan vahingosta

Pikku-grynderi rakensi naapuriimme uuden rivitalon. Työmaalla jylläsi telakaivuri 5 kk hakaten talvella kauhalla jäistä maata lohkareina irti. Myöhemmin maata tiivistettiin täysikokoisella täryjyrällä, joita olen aiemmin nähnyt käytettävän vain tietyömailla. Tämä aiheutti voimakasta tärinää taloomme. Heräsimme aamuisin usein sängyn tärinään. Täryjyrän käytön aikana lattiat tärisivät ja ikkunat resonoivat siihen malliin, että asunnosta oli pakko poistua ulos. Valitimme grynderille asiasta useita kertoja tuloksetta.

Tärinän seurauksena gyproc-levyjen saumat aukesivat. Saumoissa näkyy purua, mikä on merkki levyjen hankautumisesta toisiaan vasten. Tästä on meillä asiantuntijalausunto. Kerroimme tämän pikku-grynderille. Valitettavasti kyseessä on kuitenkin harvinaisen härski tyyppi, joka alkoi kertomaan satuja kuivumissaumoista 10 vuotta vanhassa talossa tai ohi ajavien kuorma-autojen aiheuttamasta tärinästä. Ihmeellisesti hän osasi kertoa syyn, vaikka ei edes katsonut saumoja pyynnöstämme. Vain hänen täryjyränsä ei missään tapauksessa ollut vahinkoa voinut aiheuttaa. Hyökkäsi päinvastoin röyhkeästi meitä vastaan, kun olimme uskaltaneet asiasta hänelle valittaa. Vastuuntunnosta ei ollut tietoakaan.

Kysymykseni on, voiko häikäilemätöntä grynderiä saada asiasta vastuuseen muuten kuin oikeusjutulla, joka ei tämän kokoisessa vahingossa kannata? Neuvona taas sanoisin, että jos saatte tietää pikku-grynderin hakevan rakennuslupaa naapuriinne, laittakaa rakennusluvan ehdoksi ympäristökartoituksen teko, jossa asuntojen kunto kuvataan ja dokumentoidaan sekä ulkoa että sisältä ennen rakentamisen aloittamista.
4262
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Aika yleisiähän nuo rakennusprojekteista johtuneet erilaiset vauriot naapurirakennuksille ovat, mutta ilman selkeää näyttöä että ne on juuri ks. projektista johtuneet niin melkolailla mahdotonta saada korvausta.

Äänestä

Olisit pyytänyt täryn aikana rakennustarkastajan paikalle, on joka kaupungissa, jälkikäteen lähes mahdoton todistaa, oikeuskulut PALJON_PALJON suuremmat kuin saumojen korjaaminen ja maalaus n.2-3000e huoneisto.

Äänestä

Kiitos vinkistä, mutta rakennustarkastajien kiireet ovat hitaat. Seuraava vapaa käyntiaika olisi kauan sen jälkeen, kun tilanne on ohi. Lisäksi rakennustarkastajat ovat varsin haluttomia puuttumaan tällaiseen asiaan ollenkaan - kysytty on. Valitettava tosiasia näyttää olevan, että piittaamaton pikku-grynderi saa halutessaan vaurioittaa työmaan naapuritalot eikä ole mitään viranomaista, joka puuttuisi siihen edes pyynnöstä.

Äänestä

Terveystarkastajakin olisi ollut mahdollinen, kenties vieläkin. Halkeamat kipseissä voivat ilmaista muutakin, joka ilmenee vasta myöhemmin.

Tässä lisäksi muuta:
Suomalainen rakennusten RTS-ympäristöluokitus valmistui.

Amerikkalainen LEED sekä brittiläinen BREAM ovat saaneet nyt rinnalleen kotimaisen ympäristöluokituksen, jossa on annettu runsaasti painoa sisäilmastolle kosteusteknisten riskien hallinnalle ja energiatehokkuudelle. Uusi ympäristöluokitusjärjestelmä ottaa huomioon suomalaiset olosuhteet ja parhaat käytännöt. Aiheesta järjestetään tiedotustilaisuus 12.4. Rakennustiedossa.

Toivottavasti tuokin ei ole huijausta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Oikeusturva0 kirjoitti:

Pikku-grynderi rakensi naapuriimme uuden rivitalon. Työmaalla jylläsi telakaivuri 5 kk hakaten talvella kauhalla jäistä maata lohkareina irti. Myöhemmin maata tiivistettiin täysikokoisella täryjyrällä, joita olen aiemmin nähnyt käytettävän vain tietyömailla. Tämä aiheutti voimakasta tärinää taloomme. Heräsimme aamuisin usein sängyn tärinään. Täryjyrän käytön aikana lattiat tärisivät ja ikkunat resonoivat siihen malliin, että asunnosta oli pakko poistua ulos. Valitimme grynderille asiasta useita kertoja tuloksetta.

Tärinän seurauksena gyproc-levyjen saumat aukesivat. Saumoissa näkyy purua, mikä on merkki levyjen hankautumisesta toisiaan vasten. Tästä on meillä asiantuntijalausunto. Kerroimme tämän pikku-grynderille. Valitettavasti kyseessä on kuitenkin harvinaisen härski tyyppi, joka alkoi kertomaan satuja kuivumissaumoista 10 vuotta vanhassa talossa tai ohi ajavien kuorma-autojen aiheuttamasta tärinästä. Ihmeellisesti hän osasi kertoa syyn, vaikka ei edes katsonut saumoja pyynnöstämme. Vain hänen täryjyränsä ei missään tapauksessa ollut vahinkoa voinut aiheuttaa. Hyökkäsi päinvastoin röyhkeästi meitä vastaan, kun olimme uskaltaneet asiasta hänelle valittaa. Vastuuntunnosta ei ollut tietoakaan.

Kysymykseni on, voiko häikäilemätöntä grynderiä saada asiasta vastuuseen muuten kuin oikeusjutulla, joka ei tämän kokoisessa vahingossa kannata? Neuvona taas sanoisin, että jos saatte tietää pikku-grynderin hakevan rakennuslupaa naapuriinne, laittakaa rakennusluvan ehdoksi ympäristökartoituksen teko, jossa asuntojen kunto kuvataan ja dokumentoidaan sekä ulkoa että sisältä ennen rakentamisen aloittamista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu