Ympäristöhaitat säilynevät ennallaan

Mp-veron periaatteessa välttääkseen moni lopetusta empinyt jättää kuitenkin pyöränsä odottamaan parempia aikoja tai ei myy sitä hinnanromahduksen takia. Sitä on kuitenkin säännöllisesti huollettava, säädettävä ja koekäytettävä. Kun se ikävästi on liikennekäytöstä poistettu niin kaikki em. toimet on suoritettava pihoilla ja yksityisteillä.

Saattaa siinä äänihaitat ja pakokaasuhaitat lisääntyä ainakin minun naapurustossani. On kertynyt niin monen merkkistä putkistoa, että niitä pitänee vaihdella ajankuluksi ja kokeilla pihassa äänimaailmojen ja koneen lämpiämisnopeuksien eroja.

Ei tämä mitään elvistelyä ole eikä uhkailua. Naapurit vaan saavat nauttia enemmän kesäilloissa harrastuksestani ja läsnäolostani kun taas aikaisemmin ajelin sen 2-3h kesäiltaisin muualla. Pitää sen verran konetta kuitenkin laulattaa, ettei sen murina sekoitu ruohonleikkurin ääniin. Saapa tuossa pihassa kokeilla burnistakin kun on sen verran kestopäällystettä tullut ostettua. Se on vaan niin hyvä tuoksu ja laulu mitä siitä lähtee!

Aika lapsellista...mutta kivaa.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Noin se kuuluukin purkaa tuntemuksiaan naapureille jotka kateuttaan ovat tuonkin veron kehitelleet.

Tuosta voi katsella meikäläisen vanhoja vermeitä: http://mattiviikate.blogspot.fi/

Tuosta kolumniani, siellä on kanssa kuvia parista vanhasta jos jaksaa kaivella: http://mattiviikate.newsvine.com/

Tuossa vielä suoralinkki siihen juttuun jossa on kuvia prätkistä kolumnissa: http://mattiviikate.newsvine.com/_news/2016/05/27/35598447-pictures-of-my-old-motorbikes-suzuki-gsx-r-1000-and-kawasaki-zx-9r

Äänestä

Kommentoi aloitusta


verotverotverot kirjoitti:

Mp-veron periaatteessa välttääkseen moni lopetusta empinyt jättää kuitenkin pyöränsä odottamaan parempia aikoja tai ei myy sitä hinnanromahduksen takia. Sitä on kuitenkin säännöllisesti huollettava, säädettävä ja koekäytettävä. Kun se ikävästi on liikennekäytöstä poistettu niin kaikki em. toimet on suoritettava pihoilla ja yksityisteillä.

Saattaa siinä äänihaitat ja pakokaasuhaitat lisääntyä ainakin minun naapurustossani. On kertynyt niin monen merkkistä putkistoa, että niitä pitänee vaihdella ajankuluksi ja kokeilla pihassa äänimaailmojen ja koneen lämpiämisnopeuksien eroja.

Ei tämä mitään elvistelyä ole eikä uhkailua. Naapurit vaan saavat nauttia enemmän kesäilloissa harrastuksestani ja läsnäolostani kun taas aikaisemmin ajelin sen 2-3h kesäiltaisin muualla. Pitää sen verran konetta kuitenkin laulattaa, ettei sen murina sekoitu ruohonleikkurin ääniin. Saapa tuossa pihassa kokeilla burnistakin kun on sen verran kestopäällystettä tullut ostettua. Se on vaan niin hyvä tuoksu ja laulu mitä siitä lähtee!

Aika lapsellista...mutta kivaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu