Olli Kivinen ilmaisi kolumnissaan huolensa suomalaisten ruotsin kielen taidon heikkenemisestä. Kivinen näkee tilanteen ongelmana ja maalailee uhkakuvia tulevaisuuden suhteen.
Minä kuulun ikäluokkaan, jonka suhteen Kivinen on erikoisen huolestunut. Myönnän myös avoimesti, ettei maamme suomenkielisen väestön ruotsin taidon parantaminen ole nykymaailmassa mielestäni tavoiteltavaa, eikä sitä voida perustella järkisyillä. Kolumni edustaa ajattelumallia, jonka mukaan ruotsin kielen aseman voimistaminen Suomessa on itsestään tavoiteltava asia, riippumatta yhteiskuntamme todellisista rakenteista ja kansainvälisten yhteyksiemme perusteista.
Ruotsin kielen opetuksen perusteena Suomessa on se tosiseikka, että maassa elää suomenruotsalainen kielivähemmistö. Vähemmistön oikeutta äidinkieleensä voidaan pitää tavoiteltavana asiana, mutta on täysin epärealistista kuvitella, että 6 prosentin väestöosuudella kyettäisiin ylläpitämään aktiivista ruotsin taitoa maassamme.
Esimerkiksi Belgiassa ja Sveitsissä koko kansa ei kykene kommunikoimaan edes enemmistön kielellä (hollanti ja saksa). Tosiasia on, että ruotsinkielisiä on Suomessa vain noin 2oo ooo, ja suurin osa edes maisterin tutkinnon suorittaneista suomenkielisistä on vain harvoin tekemisissä ruotsinkielisten ihmisten kanssa.
Itse asiassa Kivinen on huolestunut täysin luonnollisesta kehityskulusta, jota Suomessa on jarrutettu suojelemalla ruotsin kieltä varsin erityislaatuisin
toimenpitein. Ruotsin kielen erityisaseman ylläpitämiseksi Suomessa onkin olemassa maailman tehokkaimmat suojelujärjestelmät, joten pelot kaksikielisyyden katoamisesta ovat pitkälti liioiteltuja. Esimerkiksi Kivisen esiin tuoma ranskan kielen suojelu ei ole lähellekään yhtä teholasta.
On väärin perustella ruotsin kielen aseman "keinotekoista" voimistamista Suomessa pelkästään suhteilla pohjoismaihin. Englannin kieli on kansainvälisen kanssakäymisen ja entistä selkeämmin myös EU-yhteisön pääkieli, joten panostaminen sen oppimiseen on erityisen perusteltua. Suomen taloussuhteiden kannalta englanti ja jopa saksa ovat huomattavasti tärkeämpiä kieliä kuin pieni ruotsi.
Englannilla kyettäisiin sitä paitsi hoitamaan ongelmitta myös suhteet kaikkiin pohjoismaihin. Perinteisen diplomaattisen perinteen mukaisesti tulee pyrkiä välttämään nk. "asymmetrisen dominanssin" tilannetta, jossa kansainvälisissä neuvotteluissa käytetään epäoikeuden mukaisesti vain yhden osapuolen äidinkieltä. Kyse on nimittäin vallankäytöstä ja alistumisesta.
Sukupolveni elää toisenlaisessa maailmassa kuin isiemme, eikä meidän maailmamme ole välttämättä huonompi. Me elämme koko maailman kattavassa yhteistyöverkostossa emmekä jättäydy suosiolla pohjolan perukoille. Ennen saatettiin varmasti todeta, että sivistynyt suomalainen osaa ruotsia. Nyt voidaan kuitenkin perustellummin väittää, että sivistynyt eurooppalainen osaa ranskaa.
– Peter Mujola, maisteri, Bryssel (Helsingin Sanomat, mielipide, 14.6.2000)
Minä kuulun ikäluokkaan, jonka suhteen Kivinen on erikoisen huolestunut. Myönnän myös avoimesti, ettei maamme suomenkielisen väestön ruotsin taidon parantaminen ole nykymaailmassa mielestäni tavoiteltavaa, eikä sitä voida perustella järkisyillä. Kolumni edustaa ajattelumallia, jonka mukaan ruotsin kielen aseman voimistaminen Suomessa on itsestään tavoiteltava asia, riippumatta yhteiskuntamme todellisista rakenteista ja kansainvälisten yhteyksiemme perusteista.
Ruotsin kielen opetuksen perusteena Suomessa on se tosiseikka, että maassa elää suomenruotsalainen kielivähemmistö. Vähemmistön oikeutta äidinkieleensä voidaan pitää tavoiteltavana asiana, mutta on täysin epärealistista kuvitella, että 6 prosentin väestöosuudella kyettäisiin ylläpitämään aktiivista ruotsin taitoa maassamme.
Esimerkiksi Belgiassa ja Sveitsissä koko kansa ei kykene kommunikoimaan edes enemmistön kielellä (hollanti ja saksa). Tosiasia on, että ruotsinkielisiä on Suomessa vain noin 2oo ooo, ja suurin osa edes maisterin tutkinnon suorittaneista suomenkielisistä on vain harvoin tekemisissä ruotsinkielisten ihmisten kanssa.
Itse asiassa Kivinen on huolestunut täysin luonnollisesta kehityskulusta, jota Suomessa on jarrutettu suojelemalla ruotsin kieltä varsin erityislaatuisin
toimenpitein. Ruotsin kielen erityisaseman ylläpitämiseksi Suomessa onkin olemassa maailman tehokkaimmat suojelujärjestelmät, joten pelot kaksikielisyyden katoamisesta ovat pitkälti liioiteltuja. Esimerkiksi Kivisen esiin tuoma ranskan kielen suojelu ei ole lähellekään yhtä teholasta.
On väärin perustella ruotsin kielen aseman "keinotekoista" voimistamista Suomessa pelkästään suhteilla pohjoismaihin. Englannin kieli on kansainvälisen kanssakäymisen ja entistä selkeämmin myös EU-yhteisön pääkieli, joten panostaminen sen oppimiseen on erityisen perusteltua. Suomen taloussuhteiden kannalta englanti ja jopa saksa ovat huomattavasti tärkeämpiä kieliä kuin pieni ruotsi.
Englannilla kyettäisiin sitä paitsi hoitamaan ongelmitta myös suhteet kaikkiin pohjoismaihin. Perinteisen diplomaattisen perinteen mukaisesti tulee pyrkiä välttämään nk. "asymmetrisen dominanssin" tilannetta, jossa kansainvälisissä neuvotteluissa käytetään epäoikeuden mukaisesti vain yhden osapuolen äidinkieltä. Kyse on nimittäin vallankäytöstä ja alistumisesta.
Sukupolveni elää toisenlaisessa maailmassa kuin isiemme, eikä meidän maailmamme ole välttämättä huonompi. Me elämme koko maailman kattavassa yhteistyöverkostossa emmekä jättäydy suosiolla pohjolan perukoille. Ennen saatettiin varmasti todeta, että sivistynyt suomalainen osaa ruotsia. Nyt voidaan kuitenkin perustellummin väittää, että sivistynyt eurooppalainen osaa ranskaa.
– Peter Mujola, maisteri, Bryssel (Helsingin Sanomat, mielipide, 14.6.2000)
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olet massapostannut tätä samaa vähä jokapuolelle Suomi24:sta. Oletko fanaatikko, joka ei säännöistä piittaa, vai mistä on kyse?
Hyvä puheenvuoro.