naisten turvattomuuden tunne kasvaa Ruotsissa

Etenkin naisten turvattomuuden tunne kasvaa Ruotsissa

Ruotsissa yli 30 prosenttia naisista tuntee turvattomuutta omalla asuinalueellaan iltaisin.

Ruotsissa turvattomuuden tunne on yleistynyt ja etenkin naiset ovat entistä huolestuneempia turvallisuudestaan ja rikoksen uhriksi joutumisesta. Tiedot selviävät Ruotsin rikostenehkäisyneuvoston (Brå) laajasta tutkimuksesta.

– Turvattomuuden tunteessa on tapahtunut selvä loikka ylöspäin ja etenkin naisten kohdalla on tultu ennätyskorkealle, arvioi Brån pääjohtaja Erik Wennerström STT:lle Sälenin turvallisuuskonferenssissa tiistaina.

31 prosenttia naisista tuntee turvattomuutta iltaisin omalla asuinalueellaan ja 22 prosenttia pelkää joutuvansa jonkinlaisen hyökkäyksen, kuten pahoinpitelyn tai raiskauksen uhriksi. Kumpikin luku nousi 6 prosenttiyksikköä vuotta aiemmin julkistettuun kyselyyn verrattuna.

Lisääntynyttä huolta voivat selittää Wennerströmin mukaan seksuaalirikosten määrän kasvu Ruotsissa sekä julkinen keskustelu naisiin kohdistuvista rikoksista.

– Seksuaalirikosten uhrien määrä on kasvanut selvästi viimeisen kolmen vuoden aikana. Erittäin suurta kasvu on ollut nuorimpien naisten kohdalla, hän sanoo.

Tiistaina julkistetun tutkimuksen perusteella turvattomuutta tuntevista naisista 12 prosenttia ei uskaltaudu ulos kodistaan iltaisin.

– (Silloin) ihmisen oma vapaus supistuu sellaisella tavalla, jota kenenkään ei tarvitse hyväksyä, sanoo Wennerström.

Kansalliseen turvallisuustutkimukseen haastateltiin Ruotsissa noin 12 000:ta ihmistä viime vuoden tammi-toukokuussa. Vastaajat olivat 16–79-vuotiaita.

STT
11179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Syytä ei tietenkään voinut mainita, koska ruotsissa pitää olla poliittisesti korrekti.

Äänestä

Katselin lähes kaikki kotimaan uutiset eilen. Yle ja maikkari eivät tästä kertoneet, ulkomaalaiset uutiset kylläkin. Ainoa oli TV-nelosen viiden minuutin HS-uutiset, mikä kertoi tästä tutkimuksesta.

Yle ja maikkari pimittävät kaikki epämielyttävät uutiset maahanmuutosta.
Lisäksi kyseiset mediat kertovat joka päivä jonkun vähemmän mairittelevan uutisen Trumpista, aivan vaaalivoitosta lähtien joka ikinen päivä.
Meillä ei ole puolueetonta mediaa, mikä tiedottaisi neutraalisti, mutta ei meillä ole tutkivaa journalismiakaan.
Jopa meidän pienen Forssan Lehden toimittajatkin ovat suurimmaksi osaksi mielipidekirjoittajia eivätkä toimittajia.

1Äänestä

Älä ny hauku vorssan lehtee. Siinä sai esittää mielipiteensä vaikka minkälaisen ainakin Grahnin aikana. Kunhan kirjoitteli vain ja ainoastaan hyvää maahanmuuttajista....
Tiedä häntä kuitenkin jos vaikka uuden päätoimittajan mukana tyyli muuttuisi. Tosin tunnistin kuvasta ja nimestä heti vielä ainakin yhden tiukkapipoisen maahanmuuttajien p...nuolija-toimittajan. Ja jos SE pääsee lähetetyt kirjoitukset lukemaan .... En oo lehdykkää enää käteeni ottanut. Lopetin, kuten moni muukin tilauksen just em. päätoimittajan politiikan vuoksi.

Äänestä

Ehdotan,+että+12-90-vuotiaille+naisille+myönnetään+taskuaseeseen,+6,35+mm+-+0.365+magnum+aseenkantolupa+ja+rahoitetaan+ostoa+50%:lla+valtion+varoista.+Tosin+ei+alle+12-vuotiaat+-ja+pojatkaan-+ei+ole+enää+turvassa+kaiken+maailman+matuilta+ja+mamuilta,+se+on+todettu+jo+useaan+kertaan+viime+vuosina+Keski-Euroopassa+jossa+näitä+vilisee+kuin+rottia+kaatopaikalla,+tarkoitan+tietenkin+vain+määrää...Pakolaismamma-Merkelin+ja+vastaavien+ehdotus+säilyttää+"käsivarren+mitan+etäisyys"+epäilyttäviin+henkilöihin,+"mennä+useammin+kirkkoon"+ja+"laulaa+vaikka+joululauluja"+ei+taida+olla+kovin+tehokas+ase.Yritys+kääntää+tyhmän+kansan+mielenkiinto+mamuista+USA:n+uuteen+presidenttiin+ei+taida+sekään+onnistua...

Äänestä

Joo tätähän mekin halutaan tänne, pistetään 10v eteenpäin niin meilläkin on omat ringebyt johon ei poliisillakaan ole ihan pikkupartiolla asiioaa kun on tummat asemiehet korteleita vahtimassa mutta niinhän se menee että sitä saa mitä tilaa ja ruotsi on tilannut tätä jo 70-luvulta lähtien kun palme rupesi niitä ruotsiin hyysäämään ai niin mut täähän onkin rasismia kun puhutaan niinkuin asiat on.

Äänestä

Turvattomuuden tunnetta voi lietsoa esim. tämän palstan mamusauhuamisella. Vaaran todellisuudesta ei sitten ole niin väliä, pilaisi vain pontevan kansankiihotuksen.

Äänestä
  • Joo, kansaa kiihotetaan, näin kansalaissodan juhlavuonna.
    100 vuotta sitten tuli itärajan takaa kiihottajat , mutta retoriset. Nyt kansaa kiihottavat värilliset naamat tulevat etelästä. Kirjoitus- ja lukutaidon puutteessa ei äly riitä retoriikkaan mutta primitiiviset teot puhuvat puolestaan.

    Äänestä

  • Kyllä kansaa kiihottaa eniten media, poliitikot ja poliisi epärehellisyydellä ja salauksilla.

    Äänestä

  • koetetaan.jaksaa
    24.1.2017 23:11

    onko koti vai katu kasvattanut sinua
    vai vaan elämä.

    Äänestä

Kirjoitusvirheitä sinulla, puhutaan Matuista.

Äänestä

Millä tavalla tämä Ruotsin asia liittyy Forssaan,tuskin täällä Forssassa naiset tuntee turvattamuutta,kun täällä ei ole ketään ketä sitä turvattamuutta aihettuitasi,kyllä nämä kanta hämeen likat nämä muutamat lähentelijät lähettää takaisin hakemaan turvapaikkaa..terkkuja ola

Äänestä

Kommentoi aloitusta


turvaton kirjoitti:

Etenkin naisten turvattomuuden tunne kasvaa Ruotsissa

Ruotsissa yli 30 prosenttia naisista tuntee turvattomuutta omalla asuinalueellaan iltaisin.

Ruotsissa turvattomuuden tunne on yleistynyt ja etenkin naiset ovat entistä huolestuneempia turvallisuudestaan ja rikoksen uhriksi joutumisesta. Tiedot selviävät Ruotsin rikostenehkäisyneuvoston (Brå) laajasta tutkimuksesta.

– Turvattomuuden tunteessa on tapahtunut selvä loikka ylöspäin ja etenkin naisten kohdalla on tultu ennätyskorkealle, arvioi Brån pääjohtaja Erik Wennerström STT:lle Sälenin turvallisuuskonferenssissa tiistaina.

31 prosenttia naisista tuntee turvattomuutta iltaisin omalla asuinalueellaan ja 22 prosenttia pelkää joutuvansa jonkinlaisen hyökkäyksen, kuten pahoinpitelyn tai raiskauksen uhriksi. Kumpikin luku nousi 6 prosenttiyksikköä vuotta aiemmin julkistettuun kyselyyn verrattuna.

Lisääntynyttä huolta voivat selittää Wennerströmin mukaan seksuaalirikosten määrän kasvu Ruotsissa sekä julkinen keskustelu naisiin kohdistuvista rikoksista.

– Seksuaalirikosten uhrien määrä on kasvanut selvästi viimeisen kolmen vuoden aikana. Erittäin suurta kasvu on ollut nuorimpien naisten kohdalla, hän sanoo.

Tiistaina julkistetun tutkimuksen perusteella turvattomuutta tuntevista naisista 12 prosenttia ei uskaltaudu ulos kodistaan iltaisin.

– (Silloin) ihmisen oma vapaus supistuu sellaisella tavalla, jota kenenkään ei tarvitse hyväksyä, sanoo Wennerström.

Kansalliseen turvallisuustutkimukseen haastateltiin Ruotsissa noin 12 000:ta ihmistä viime vuoden tammi-toukokuussa. Vastaajat olivat 16–79-vuotiaita.

STT

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu