ONKO OULUN KADUILLA JO NÄKYNYT SUSIA

Etenkin naisten turvattomuuden tunne kasvaa Ruotsissa

Ruotsissa yli 30 prosenttia naisista tuntee turvattomuutta omalla asuinalueellaan iltaisin.

Ruotsissa turvattomuuden tunne on yleistynyt ja etenkin naiset ovat entistä huolestuneempia turvallisuudestaan ja rikoksen uhriksi joutumisesta. Tiedot selviävät Ruotsin rikostenehkäisyneuvoston (Brå) laajasta tutkimuksesta.

– Turvattomuuden tunteessa on tapahtunut selvä loikka ylöspäin ja etenkin naisten kohdalla on tultu ennätyskorkealle, arvioi Brån pääjohtaja Erik Wennerström STT:lle Sälenin turvallisuuskonferenssissa tiistaina.

31 prosenttia naisista tuntee turvattomuutta iltaisin omalla asuinalueellaan ja 22 prosenttia pelkää joutuvansa jonkinlaisen hyökkäyksen, kuten pahoinpitelyn tai raiskauksen uhriksi. Kumpikin luku nousi 6 prosenttiyksikköä vuotta aiemmin julkistettuun kyselyyn verrattuna.

Lisääntynyttä huolta voivat selittää Wennerströmin mukaan seksuaalirikosten määrän kasvu Ruotsissa sekä julkinen keskustelu naisiin kohdistuvista rikoksista.

– Seksuaalirikosten uhrien määrä on kasvanut selvästi viimeisen kolmen vuoden aikana. Erittäin suurta kasvu on ollut nuorimpien naisten kohdalla, hän sanoo.

Tiistaina julkistetun tutkimuksen perusteella turvattomuutta tuntevista naisista 12 prosenttia ei uskaltaudu ulos kodistaan iltaisin.

– (Silloin) ihmisen oma vapaus supistuu sellaisella tavalla, jota kenenkään ei tarvitse hyväksyä, sanoo Wennerström.

Kansalliseen turvallisuustutkimukseen haastateltiin Ruotsissa noin 12 000:ta ihmistä viime vuoden tammi-toukokuussa. Vastaajat olivat 16–79-vuotiaita.

STT
7119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ympäri+Suomea+naisten+turvallisuudentunne+on+laskenut+sillä+rasismin+määrä+maassamme+on+lisääntynyt.+Ainoastaan+täällä+Helsingissä+naiset+tuntevat+olonsa+turvalliseksi+sillä+tämä+on+100%+antirasistinen+ja+akadeeminen+hyvien+ihmisten+kaupunki.+Oulussa+on+varmasti+hyvin+turvatonta+koska+siellä+on+junttirasisteja+kaduilla.Ei+rasismille!

Äänestä

Suomi on perheväkivallan kärkimaa, niinpä monikulttuurisessa Ruotsissa on asiat hyvin, vaikka naiset pelkäävät rasisteja.

Äänestä

Nuoret tytöt ovat nykyään vaarassa kaduilla? Mistä johtuu kun ei 2 vuotta sitten tälläistä syytä pelkoon ollut? Ovatko suomalaiset miehet muuttuneet venäjän trollauksen myötä sellaisiksi? Pitäisikö Kalevala kieltää? Siinähän Väinämöinen ahdistelee. Ovatko suomalaiset miehet saaneet vaikutteita kirjasta? Paljon kysymyksiä, mutta vähän vastauksia.

Äänestä

Voiko syy olla Raamatussa? Jos joku lukee sitä kuin ohjekirjaa? Pitäisikö kieltää kirkossa käynti?

Äänestä

YÖ kerhosa piipahdin niin sarvikuono rappusisa tuli vastaa mitkä eläin päivät oli viime vkl ppuna , nakki kioskilla seepra jne.

Äänestä

Kuulin kadulla vihaisen kuuloista puhetta. Mihin teen ilmiannon vihapuheesta? Olen epäillyt naapurinkin puhuvan välillä vihaisesti. Olisi hyvä jo valtiolla olisi joku paikka mihin ilmiantaa vihaista puhetta.

Äänestä

Minäkin pelkään liikkua kaduilla kun siellä kuulee vihaista puhetta ja vielä kiihotetaankin. Paikat kosteena koko ajan! Hävetkää suomalaiset miehet!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KIIMA-AIKA kirjoitti:

Etenkin naisten turvattomuuden tunne kasvaa Ruotsissa

Ruotsissa yli 30 prosenttia naisista tuntee turvattomuutta omalla asuinalueellaan iltaisin.

Ruotsissa turvattomuuden tunne on yleistynyt ja etenkin naiset ovat entistä huolestuneempia turvallisuudestaan ja rikoksen uhriksi joutumisesta. Tiedot selviävät Ruotsin rikostenehkäisyneuvoston (Brå) laajasta tutkimuksesta.

– Turvattomuuden tunteessa on tapahtunut selvä loikka ylöspäin ja etenkin naisten kohdalla on tultu ennätyskorkealle, arvioi Brån pääjohtaja Erik Wennerström STT:lle Sälenin turvallisuuskonferenssissa tiistaina.

31 prosenttia naisista tuntee turvattomuutta iltaisin omalla asuinalueellaan ja 22 prosenttia pelkää joutuvansa jonkinlaisen hyökkäyksen, kuten pahoinpitelyn tai raiskauksen uhriksi. Kumpikin luku nousi 6 prosenttiyksikköä vuotta aiemmin julkistettuun kyselyyn verrattuna.

Lisääntynyttä huolta voivat selittää Wennerströmin mukaan seksuaalirikosten määrän kasvu Ruotsissa sekä julkinen keskustelu naisiin kohdistuvista rikoksista.

– Seksuaalirikosten uhrien määrä on kasvanut selvästi viimeisen kolmen vuoden aikana. Erittäin suurta kasvu on ollut nuorimpien naisten kohdalla, hän sanoo.

Tiistaina julkistetun tutkimuksen perusteella turvattomuutta tuntevista naisista 12 prosenttia ei uskaltaudu ulos kodistaan iltaisin.

– (Silloin) ihmisen oma vapaus supistuu sellaisella tavalla, jota kenenkään ei tarvitse hyväksyä, sanoo Wennerström.

Kansalliseen turvallisuustutkimukseen haastateltiin Ruotsissa noin 12 000:ta ihmistä viime vuoden tammi-toukokuussa. Vastaajat olivat 16–79-vuotiaita.

STT

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu