Vanha hyvä aika Jäälissä

Entinen_jäälin_lapsi

Muistaako kukaan täällä aikaa silloin kauan sitten, kun Jäälissä oli vain vanha koulu, joka oli kahdessa erillisessä rakennuksessa. Kauppoja oli Seppälän kauppa ihan Kuusamontien vieressä ja sitten toinen kauppa hieman kaupunkiin päin toisella puolen Kuusamontietä. Shell oli aika vasta rakennettu ja kylä oli etupäässä Kuusamontien molemmin puolin olevat talot. Koulussa oli opettajia vain kolme ja yksi keittäjä. Kyläläiset tunsivat melkein kaikki toisensa ainakin jotenkin. Se alue, jossa on nyt paljon taloja ja kauppakeskus ja Jäälihalli, oli suurimmaksi osaksi metsää, jossa kulki hiekkateitä ja polkuja. Missään ei ollut katuvaloja, joten Jääli oli ihan pimeä paikka talvella. Koulun vieressä oli luistelukenttä, jossa pojat pelasivat jääkiekkoa ja tytöt luistelivat reunoja pitkin väistellen pelaajia. Ison tuokkosen päiväkodin paikkeilla oli iso torni mäen päällä. Joku lapsi sinne uskalsi kiivetäkin ja näköalat olivat huikeat.
Millaisia muistoja muilla sen ajan lapsilla on Jäälistä?

1

1332

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jäälihyvämeno

      Ois ihana kuulla jäälin historiaa lisää jos vain joku sattuisi tietämään!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      59
      1180
    2. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      1098
    3. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      114
      1032
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      950
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      96
      930
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      5
      765
    7. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      27
      721
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      192
      666
    9. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      71
      649
    10. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      73
      627
    Aihe