Nyt on riistakamera Polttimon sulalla

"Kun Riku Routo luki keskiviikkona Etelä-Suomen Sanomista Polttimon sulan luota kerätystä siimasta, oli hän saanut tarpeekseen.

- Olen toiminnan mies, joten marssin samoin tein kauppaan ostamaan riistakameran.

Polttimon vieressä sijaitsevan Moottoripyörämuseon omistava Routo pitää loppiaisena tapahtunutta joutsenen ampumista ja muuta ilkivaltaa käsittämättöminä tekoina.

- Onhan tuo oikeasti sairasta ja törkeää. Ne joutsenet ovat olleet vuosia meidän naapureita.

Routo julkaisi Facebookissa kuvan joutsenpariskunnasta viime kesältä.

- Joutsenet olivat uuden laiturin ensimmäiset testaajat.

Routo kysyi Polttimolta luvan asentaa riistakamera heidän puolelleen.

- Näin kamera saadaan joen taakse parempaan turvaan näiltä terroristeilta.

Routo toivoo ihmisten ottavan yhteyttä poliisiin, jos heillä on jotain tietoa ilkivallantekijästä."

Samaa systeemiä voisi soveltaa muuhunkin ilkivaltaan Lahessa. Taloyhtiöt, firmat, yhteisöt ja yksityishenkilöt voisivat sponssata riistakameroita sopiviin kohteisiin missä ilkivaltaa tapahtuu. Riistakamerat on nykyään verrattain halpoja hyvällä kuvanlaadulla ja hämäräkuvauksella. Eikä niitä tarvitsisi joka paikaan edes asentaa. ilkivallantekijöillä kun olisi tieto että siellä saattaa olla kamera kuvaamassa hillitsisi haluja tehdä pahaa.
22390
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Kiitos kauheasti joutsenten puolesta. On vaan kenkkua, että osaavat käyttää hupparia.

Äänestä
  • Se vaan on laitonta laittaa kameroita ,ikkunan takaa voi kameran laittaa kuvamaan muttei yleiselle paikalle saa kameroita noin vaan ripustaa,vaikka olis kyseessä hyväkin asia.

    Äänestä

  • Siis joutsenet ei käytä huparia.
    Poliiseilta varmaan riittää resursseja ottaa tämän kameran asentanut rikollinen kiinni. -Jos joudut poistamaan, asenna seuraavaksi salaa -Voisiko asentaa jotenkin sen museon yhteyteen.

    Voidaan porukala maksaa sakkosi.

    Äänestä

  • Voi kun niitä kameroita saisikin laittaa miten haluaa ,niin loppuis seinien töhrimminen ja muukin ilkivalta,minun mielestä niitä kyllä vois laittaa vaikka joka valopylvääseen.Mutta laki on näitten tuhoajien puolella,ja ne tietää oikeutensa.

    Äänestä

  • tuonari kirjoitti:

    Se vaan on laitonta laittaa kameroita ,ikkunan takaa voi kameran laittaa kuvamaan muttei yleiselle paikalle saa kameroita noin vaan ripustaa,vaikka olis kyseessä hyväkin asia.

    Ei ole mitään laitonta, kun eläinrääkkäyksestä on kysymys. Ei olisi vaan pitänyt kertoa, olisi idiootit saatu kiinni itse teosta. Siinähän olisivat maksaneet yli 2000 tonnin sakot.

    Äänestä

  • Laulujoutsenen hinta 2000 ekeä, kyhmyn hinta vain vain vähän yli 500 ekeä. Parempi pelotella, että jättäisivät rauhaan linnut Polttimolla.

    Äänestä

Yleisellä paikalla saa kuvata vaikka riistakameralla. Hupparinuoriso ottaa nyt ihan rauhallisesti ja lopettaa ne lapselliset ilkivallanteot. Kysykää vaikka isiltä ja äidiltä saako teitä kuvata pahanteossa.

Äänestä
  • Valitettavasti ei saa kuvata yleiselläpaikalla taloyhtiötä meillä käskettiin ottaa kamera pois,nyt pääsee maalarit vapaasti maalaamaan seiniä.

    Äänestä

  • Voinko viedä kesällä kameran radiomäelle joka kuvaa kun paikallinen Tuomas saa mamun jortikkaa takalistoon???????????

    Äänestä

  • raapia kirjoitti:

    Valitettavasti ei saa kuvata yleiselläpaikalla taloyhtiötä meillä käskettiin ottaa kamera pois,nyt pääsee maalarit vapaasti maalaamaan seiniä.

    Saa kaupungin omistamalla tontilla kuvata jos kysyy lupaa poliisilta ja kaupungilta, ja laittaa kyltin ("alueella tallentava kameravalvonta".).
    Onhan kestustassakin valvontakameroita melkeen joka kadun kulmassa.

    Äänestä

Hyvä, että joku edes yrittää tehdä suojelutyötä viattomien lintujen puolesta. Ei ole Rikua turhaan valittu vuoden lahtelaiseksi. Huippu kaveri. Ottakaa hänestä elämisen mallia. Voitte oppia jotain hyvääkin. Ihmetellä täytyy kuinka uskalletaan ihan mitä tahansa soopaa kirjoitella täällä netissä on asian aloitus vaikka näinkin hyvä kun tässäkin on. Varmasti ihan livenä ei tule sanaa suusta mutta annas olla kun pääsen netissä päätäni aukomaan. Oon niin kova ETTÄ!! Onneks fiksujakin kommentoijia on kirjoittelemassa. En nyt omaa häntääni pystyyn nosta.
No ehkä elämä sinuakin opettaa radiomäen puska hiipparia.

Äänestä
  • Älä hernettä sieraimeesi vedä,taitaa olla huonot hermot sulla,älä lue näitä juttuja

    Äänestä

Hermot on loistavassa kunnossa samoin tervettä järkeä pää täynnä. Mistäs sulle saatais...enhän mä nyt idiootti ole et herneitä nenään laitan. Suuhun mieluummin, vaan en pidä herneistä. Avokado on namia jota syön enkä sitäkään kyllä nenääni laita. Osaat lapseksi sentään jo kirjoittaa. Nehän luulee et herneitä työnnettään nenään ja jopa korviin. Meni vähän alkuperäisen hyvän asian ohi nämä kirjoitukset. Joutsenille, sorsille ja ruokkijoille tsemppiä.

Äänestä

Kiitos Rikulle siitä, että pidät asiaa esillä kamerasi kanssa. Ihmiset ei niin helposti kehtaa rääpiä sinulle.

Äänestä

Metsästäjä on joku hullu suomalainen, tai sitten hän on kotoisin toisenlaisesta kulttuurista.

Äänestä

Pikku porukka kytikselle ja kun linnunrääkkääjä on tunnistettu, niin poliisit paikalle.

Äänestä
  • Pimeässäkin kuvia ottava kamera mukaan rekkari muistiin. -Jos ovat isokokoisa, voi olla vaikea saada pysymään siellä. Tulee äkkiäi tselle syyte pahoinpitelystä. (Miten se olikaan: saako kauppias juosta varkaan kiinni ja pitää kiinni siihen asti, että poliisi tulee?) Mutta voisiko heittää väripanoksen vaatteille ja naamalle.

    Äänestä

Ottakaa kiinni eläinrääkkääjät ja muotoilkaa uuteen uskoon siimalla, saa maistaa omaa lääkettä.

Äänestä

Eikös kyhmyn antibioottikuuri lopu tänään ? Jos lintutarha ei tiedota mitään, että saa ,rauhassa ilman yleisöryntäystä palata Veeran luo, niin voisiko vaikka kameramies joskus kirjoitella, miten on ruvennut menemään.

Äänestä

Se toinen joutsen on lentänyt Kalkkisiin. Kannattaisiko se toinenkin vapauttaa sinne niin löytävät heti toisensa? Nyt jos hoidosta tulleen vapauttaa polttimolle niin sille tulee kauhea hätä siitä missä kaveri on. Olisivat ainakin yhdessä vaikka ei lahtelaisten ilona olisikaan. Tulisivat varmaan keveemmälle taas lahteen kun jäät lähtee kun täällä ovat pitkään asuneet.

Äänestä
  • Kun on tullut kamerasta tieto, on voitu häätää pois.

    Äänestä

Kyllä sen kameran voi polttimolla pitää sorsien suojana

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Hienoatoimintaa kirjoitti:

"Kun Riku Routo luki keskiviikkona Etelä-Suomen Sanomista Polttimon sulan luota kerätystä siimasta, oli hän saanut tarpeekseen.

- Olen toiminnan mies, joten marssin samoin tein kauppaan ostamaan riistakameran.

Polttimon vieressä sijaitsevan Moottoripyörämuseon omistava Routo pitää loppiaisena tapahtunutta joutsenen ampumista ja muuta ilkivaltaa käsittämättöminä tekoina.

- Onhan tuo oikeasti sairasta ja törkeää. Ne joutsenet ovat olleet vuosia meidän naapureita.

Routo julkaisi Facebookissa kuvan joutsenpariskunnasta viime kesältä.

- Joutsenet olivat uuden laiturin ensimmäiset testaajat.

Routo kysyi Polttimolta luvan asentaa riistakamera heidän puolelleen.

- Näin kamera saadaan joen taakse parempaan turvaan näiltä terroristeilta.

Routo toivoo ihmisten ottavan yhteyttä poliisiin, jos heillä on jotain tietoa ilkivallantekijästä."

Samaa systeemiä voisi soveltaa muuhunkin ilkivaltaan Lahessa. Taloyhtiöt, firmat, yhteisöt ja yksityishenkilöt voisivat sponssata riistakameroita sopiviin kohteisiin missä ilkivaltaa tapahtuu. Riistakamerat on nykyään verrattain halpoja hyvällä kuvanlaadulla ja hämäräkuvauksella. Eikä niitä tarvitsisi joka paikaan edes asentaa. ilkivallantekijöillä kun olisi tieto että siellä saattaa olla kamera kuvaamassa hillitsisi haluja tehdä pahaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu