Kantasuomalainen!!!!!!

Sinulle paras eduskuntapuolue on Perussuomalaiset! Muista tämä vaaliuurnallakin aina. Muut ovat ylisuvaitsevaisia ns. suvakkipuolueita. Pahimmat suvakit ovat vasemmistoliitto vihreät ja sosiaalidemokraatit eli sdp. Kaihda näitä kuin ruttoa. Perussuomalaiset ainoana eduskuntapuolueena on eu euro ja maahanmuuttokriittinen. Perussuomalaiset kannattaa pienyritteliäisyyttä ja on heikonkin suomalaisen ihmisen puolella. Tähän aloitukseen tulee varmasti kirjoituksia joissa haukutaan perussuomalaisia mutta jätä ne omaan arvoonsa. Perussuomalaiset ei myöskään ole rasistinen puolue. Omia kantasuomalaisia on perussuomalaisten mielestä aina ensin autettava.
34259
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

On hyvä kirjoitus. Juuri kuten vain persu pystyy!

Eli täyttä valetta sekä kusetusta.

Äänestä

olen motoristi. en todellakaan äänestä.

Äänestä

Näytän kantani soinisteille

ELI MIELENKIINTOISINTA KAIKESSA ON SOINISTIEN KIEMURTELU SOININ YRITTÄESSÄ SAADA ITSELLEEN VIRKA VALTIONHALLINNOSTA

SOININ PROVOT OVAT HYVIÄ MUTTA ONTUVIA

Soinilla ei ole ulkopoliittiisia avauksia eikä pohtivia kirjoituksia, mutta provoa lähtee sillä tahdilla, että niitä on vaikea luetella nauramatta https://salehzadeh.wordpress.com/2016/11/15/timo-soini-lepsuna-turkille/ http://mvlehti.net/2017/01/11/soini-ankarassa-suomi-tukee-turkin-eu-jasenyytta/ http://blogit.iltalehti.fi/alan-salehzadeh/2017/01/11/suomi-on-turkin-salarakas/

Äänestä

Mm. Edellinen sateenkaarihallitus auttoi enemmän Saksan ja Ranskan suurpankkeja kuin suomalaisia. Suomalaisilta leikattiin ja Kreikkaan ym jaettiin tukipaketeita joilla pelastettiin suurpankit noista kriisimaista turvaan. Muistan hyvin senkin sateenkaarihallituksen jossa oli silloinkin vasemmistoliittokin ja sen puheenjohtajana Claes Andersson. Silloinkin otettiin köyhiltä ja annettiin rikkaille. Ymmärrän jos rikkaiden puolueena julkisesti esiintyvä puolue ajaakin rikkaiden asiaa mutta kun vasemmistoliitto Sdp ja vihreät esiintyvät vähäosaisten puolueena ja keräävät vähäosaisten äänet ja sitten hallituksessa unohtavat nämä vähäosaisten äänestäjät niin tätä ei saa kukaan ymmärtää eikä hyväksyä. Kun vasemmistolainen pääsee hallitukseen, siitä viimeistään silloin tulee itsekäs omahyväinen. On nähty monesti useiden kymmenien vuosien aikana. Jos vasemmistoliitto ja Sdp olisi pitänyt vaalilupauksensa 2011 kuten Perussuomalaiset, olisi Suomen köyhillekin mennyt paljon paremmin. Kun vasemmistoliitto ja Sdp menivät vastoin vaalilupauksia hallitukseen 2011, siitä oli lähes koko Suomelle vain haittaa. Ei siitä juuri muut hyötyneet kuin silloinen Kokoomuksen puheenjohtaja ja pääministeri Jyrki Katainen joka sai vihervasemmiston avulla hyväpalkkaisen komissaari viran Brysselistä.

Äänestä
  • Ja hallitus, jossa Timo Soinikin huseeraa ei jaa rahaa Kreikkaan? Ei leikkaa vähäosaisilta eikö sotaveteraaneilta? Miten sinä pärjäät itsesi kanssa noin valheellisena. Oletko samanlainen "siviilissäkin", yhtä rehti ja luotettava?

    Kirjoittelet tänne nimimerkkiä vaihdellen samoja juttuja toistellen. Esimerkiksi, ja todisteena vähäisestä ajattelukyvystä, jankutat tuota 2011 vaalien vaalilupausteemaa. Etkä raukkaparka todellakaan näy ymmärtävän, että kirjoittelusi osuu "omaan nilkkaasi". Järki-ihminen (joihin sinua ei voi laskea) osaa ajatella itsenäisesti ja huomaa, että kaiken sen mistä moitit vasemmistoa Kataisen hallituksessa, Persut ovat toistaneet Sipilän hallituksessa.

    En viitsisi toistella samoja asioita, mutta sinun täytyy olla jopa keskivertoa persuakin vähäjärkisempi yksilö mollatessasi edellisiä hallituksia esimerkiksi Kreikka-tuista. Kun puolueesi näkyvin ministeri allekirjoitti melkein ensitöikseen kolmannen Kreikka-tukipaketin.

    Mutta jatka sinä valehteluasi. Yhä useampi persukin alkaa nähdä valheellisuutesi joka tulee kostautumaan vaaliuurnilla. Persut nimittäin ovat todella heikoilla seuraavissa vaaleissa. Teillähän ei ole esittää yhtään poliittista saavutusta vaalikaudelta.

    Äänestä

Totta kai äänestämme persuja, on niin hauska lueskella noitten katkerien demukoiden ja vihervassareiden tappion jälkeisiä kirjoituksia:D

Äänestä

Ylämäkityöntö kunnon persuseurassa tuottaa parhaan tyydytyksen.

Äänestä

Perussuomalaisille ei ole vaihtoehtoa,kuka noita komukoita äänestäisi ovat valehtelevia paskakasoja eivät pysyneet hallituksessa vaan livistivät käpykaartiin .

Äänestä

Eivät vihervasurit ole katkeria persujen hallitustaipaleesta. He kyllä pitkin hampain hyväksyvät persujen mamutuksen. Joskin heidän mielestään vähempikin riittäisi.

Aikaisemmin Kreikan tukemista sentään harkittiin ja vaadittiin takuita. Nyt persut avustaa mitään kyselemättä tai kyseenalaistamista.

Köyhien kurjistaminen alkanut vasta persujen aikojen. Siihen asti köyhistä pidettiin huolta ja nyt menetetään saavutetut edut mamutuksen kustannuksella.

Joskin nyt persujen höpötykset ovat turhia. Kansa ei mene enää samaan kusetukseen. Jää Hakkarainen rannalle kusetuskirjoituksineen sekä moni muu. Siihen ei enää auta yhtään mikään.

Äänestä

Mutta kyllä Soini näyttää komealta käydessään altaalla uimassa sen Erdoganin kanssa.

Äänestä

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto eduskuntavaalikampanjoivat 2011 täysin identtisesti eu ja euro asioissa. Myös Sdp oli hyvin kriittinen euron ja toisten euromaiden tukemiseen/Euroopan suurpankkien pelastamiseen suomalaisten veronmaksajien kustannuksella. Mutta kun vaalit meni ja Kokoomus tarjosi vasemmistoliitolle ja demareille mahdollisuutta päästä hallitukseen, takki kääntyi ja Jutan ja Arhinmäen johdolla änkesi hallitukseen muitakin Vasemmisto ministereitä. Ihan kaikki Euroopan unionin maat saivat tukipaketin jotka olivat pakettia vailla. Mafia Kyroskin sai. Nämä miljardit lankeavat suomalaisten veronmaksajien maksettaviksi. Vielä syntymättömätkin joutuvat maksamaan näitä. Tuo hallitus aloitti tukipakettikierteen jossa Suomi nyt on. Se on täysin vasemmiston syytä tämä kierre. Jos vasemmistopuolueet olisivat kuten Perussuomalaiset pitäneet vaalilupauksensa 2011, ei kokoomus olisi saanut koottua hallitusta ja Suomen ei olisi tarvinnut osallistua tukipaketteihin. Suurin osa suomalaisista huippuasiantuntijoista sanoi viime viikolla että eurosta on ollut Suomelle enemmän haittaa kuin hyötyä. Suomi olisi päässyt eurosta kin takaisin omaan valuuttaan ja rikastumaan 2011 jos vasemmistopuolueet todellakin olisivat pitäneet äänestäjilleen antamansa lupaukset. Tuo hallitus sopi myös kolmannesta tukipaketista josta nykyhallitus on jo joutunut antamaan rahaa Kreikalle. Ei Perussuomalaiset yksin voi nyt lopettaa tukipakettien maksua, hallituksessa on myös kokoomus ja keskusta. Lisäksi lähes koko oppositio kannattaa tukipaketti politiikan jatkamista. Mutta kolmas perussuomalaisten jytky olleet suurin kaikista ja silloin Suomen pääministeri on Perussuomalainen ja silloin perussuomalaisten sana painaa nykyistä enemmän.

Äänestä

Kyllä persut ovat olleet suuri pettymys, mutta ei taida olla vaihtoehtoa vielä, ennen kuin Väyrynen saa puolueen kokoon. Kevää kuntavaaleissa pitäisi löytää hyvä ehdokas. Se on kyllä oikeastaan tiedossa, enemmän henkilövaali minusta. Mutta koska en halua Suomeen islaminuskoisin yhtään enempää, ei puolueessakaan ole valinnanvaraa.

Äänestä

Piiskaamisesta ja karvaperseäijien välisestä sankkireikäseksistä kiinnostuneille ps on paras vaihtoehto?

Äänestä

Kantasuomalainen on maahanmuuttajan vastakohta. Ehkä joskus kaikki Suomessa asuvat ovat Perussuomalaisia. Olisi Suomelle parasta

Äänestä

Perussuomalaiset on vastakohta vihreille demareille vasemmistoliitolle. Perussuomalaiset on köyhänkin puolustaja ja kantasuomalaisten puolella

Äänestä
  • Käytäntö puhuu toista kieltä. Persu-ukot ovat olleet häiriköimässä suomalaisten puolia oikeasti pitävän Suomi ensin-ryhmän mielenosoituksia. Siinä ryhmä joka ei takkia käännä.

    Äänestä

Olenko kantasuomalainen? Isän äitini isä oli nimittäin saksalainen.

Eli riittääkö 87,5 -prosenttisesti suomalaiset geenit?

Mistä saa sertifikaatin, jolla todistan kantasuomalaisuuteni?

Olen äänestänyt monesti vihreitä, kerran jopa maahanmuuttajaa. Pilaako tuo mahdollisuuteni saada kantasuomalaisen status?

En juo viinaa. Miten se vaikuttaa kantasuomalaisuuteeni?

Sen tiedän, että persua minusta ei saa mitenkään. Mutta saako minusta kantasuomalaista?

Äänestä

Valtaväestöön kuuluvat ovat kantasuomalaisia. Eli viitisen miljoonaa meitä on

Äänestä

Suomi olisi hyvä jos miljoonat ihmiset äänestäisivät Perussuomalaiset puoluetta

Äänestä

Samaa mieltä Soinin kanssa, että Turkin ja Suomen arvopohja on sama. Ihanaa! Vihdoinkin olen samaa mieltä persujen kanssa. Terkuin turkkilaisen sussu

Äänestä

Hyvän puheen piti Timo Turkissa

Äänestä

Puolet Perussuomalaisista on erittäin maahanmuuttokriittisiä

Äänestä

Minäkin olen Perussuomalainen

Äänestä

Ukin äsken tunnin

Äänestä

Perussuomalaiset ainoana kantasuomalaisten puolella

Äänestä

Siirryin Perussuomalaiset puolueeseen 2011

Äänestä

Aloittaja oikeassa täysin

Äänestä

Perussuomalaiset on paras puolue suurimmalle-osalle-eli-miljoonille-kantasuomalaisille

Äänestä

Persut myy perseensä tosin kaikki on jo petetty vaalilupauksista.

Äänestä

Kantasuomalaisten kannattaa äänestää sitä puoluetta joka eniten on kantasuomalaisten puolella eli Perussuomalaiset

Äänestä

Perussuomalaiset on paras puolue kantasuomalaisille

Äänestä

Omista ensin huoli

Äänestä

Soini on arvostettu valtiomies

Äänestä

Kommentoi aloitusta


PSonParas kirjoitti:

Sinulle paras eduskuntapuolue on Perussuomalaiset! Muista tämä vaaliuurnallakin aina. Muut ovat ylisuvaitsevaisia ns. suvakkipuolueita. Pahimmat suvakit ovat vasemmistoliitto vihreät ja sosiaalidemokraatit eli sdp. Kaihda näitä kuin ruttoa. Perussuomalaiset ainoana eduskuntapuolueena on eu euro ja maahanmuuttokriittinen. Perussuomalaiset kannattaa pienyritteliäisyyttä ja on heikonkin suomalaisen ihmisen puolella. Tähän aloitukseen tulee varmasti kirjoituksia joissa haukutaan perussuomalaisia mutta jätä ne omaan arvoonsa. Perussuomalaiset ei myöskään ole rasistinen puolue. Omia kantasuomalaisia on perussuomalaisten mielestä aina ensin autettava.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu