alumiini kiulut jäivät kakkoseksi
syöpynytalukatska
7198
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Eikös se yamarinkin ole alumiinikiulu
Buster on ruman homopervon valinta. Toivottavasti tämä tarkoittaa että yhä kasvava osuus heistä on haudannut itsensä mutapohjaan peltisissä ruumisarkuissaan. Onneksi madot pääsevät niitinrei'istä oksentamaan.
Eikös Busteri ole luopunut niiteistä tuotannossaan jo kymmeniä vuosia stten? Kadehtien katselen noita alumiiniveneilijöitä, kun omasta kuttaperkkaveneestä kuluu ja lohkeilee gelgoatit keulasta. Kaksi pohjan huoltoa jo tehnyt 12 vuoden aikana.
Sulla taitaa olla huonosti tehty paatti, minä olen ajellut 25 vuotta samalla lasikuitupaatilla jäiden seassa eikä mitään ongelmia ole esiintynyt.
Kyllä lujitemuovivene kestää hienosti jäissäkin ajon jos on hyvin tehty.
Ajoin jokunen vuosi sitten aivan tuoreessa jäässä. Pakkasta oli noin 20 astetta jameri meni jäään. Olin lähdössä saareen, mutta kun leikin 30 min jäänmurtajaa niin palasin takaisin, kun ajattelin etten pääse seuraavana päivänä takaisin kun 20 asteen pakkasessa jää vahvistuu liikaa. Ajoin rantaa ja nostin veneen takaisin trailerile. Gelkkarit oli vähän kärsineet keulasta. Kyseessä Yamarin HT vene (avoin keula). Pikku fiksaamisela sai tosin kunton.
Tämä toinen avovene taas kärsii jatkuvista rantautumisista. Joskus pitä rantautua kivikkoiseen rantaan, joskus keulapuskuun kalliota vasten, joskus hiekkarannalle Ja kaikkia niiden välistä. Tosiaan laskuitu ei oikein kestä, vaikka laitoin ekan korjauskerran jälken happosesta köliraudan pitkälle keulaan saakka. Aina on joku kivi tms. osuu sen ohi ja sitten puuttu pala gelkkaria ja kuitu imee vettä.
Kyllä se vaan on materiaalin vika. Siksi olen noiden alupaattien omistajille kade.
Yamarin Cross on jo jonkun aikaa syrjäyttänyt myös vastaavia Yamarin lasikuituversioita. Venelehdet ovat jo vuosia todenneet, että alle 7m avoveneissä alumiini on ylivoimaisesti suosituin runkomateriaali, selittää Yamarinin siirron Crossiin. Nyt kun Yamaha Motors osti Yamarinin Busterin lisäksi Busterille jäänee täysalumiinipaattien rooli ja Yamarin kattaa lasikuidut ja hybidit. Yamaha Motors kaappaa Busterilla ja Yamarinilla markkinat, muille jää selittelyn rooli.
Rekisteritilastojen mukaan vuoden 2016 suosituin moottorivenemerkki oli Sea-Doo...