-ten kynsissä Fasebookissa. Varmasti olemme kaikki saaneet kaveripyyntöjä näiltä miehiltä, heillä on kaunis hymyilevä kasvokuva, ja komea asu, monet ovat muka USA:n armeijasta, mutta joku Roger Valenzuela voi olla Etelä-Amerikasta tai Italiasta, Espanjastakin.
En ole hyväksynyt kaveripyyntöä ikinä.
' ' '
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000005043410.html
Taaskin oli uutinen FB-huijauksesta:
Juoni oli todella ovela. Uhriksi joutunut pohjalaisnainen haluaa kertoa tarinansa julkisesti varoittaakseen muita.
Elokuussa pohjalainen Emma*, 56, sai Facebookissa kaveripyynnön charmantilta viisikymppiseltä amerikkalaismieheltä.
Harvey Franklinina esiintynyt mies kertoi olevansa USA:n armeijan majuri ja työskentelevänsä rauhanturvatehtävissä Kabulissa, Afganistanissa.
Harvey väitti syntyneensä Pariisissa, mutta muuttaneensa perheensä kanssa 15-vuotiaana Yhdysvaltoihin. Rankan elämäntarinan mukaan Harveyn äiti oli kuollut synnytyksessä. Vaimo oli kuollut auto-onnettomuudessa, jolloin Harveysta oli tullut 9-vuotiaan pojan yksinhuoltajaisä.
Mies piti päivittäin yhteyttä. Emma oli ollut jo viisi vuotta eronnut, eikä seurustelu ollut edes kiinnostanut häntä. Kohteliaan miehen huomio ja ystävälliset viestit hivelivät kuitenkin kovia kokeneen naisen itsetuntoa. Joidenkin viikkojen yhteydenpidon jälkeen Emma huomasi rakastuneensa.
– Hän puhui hyvää englannin kieltä, eikä alkanut heti puhua mistään rakkaudesta. Meni viikkoja ja viikkoja, kun juttu pikkuhiljaa lämpeni, Emma muistelee.
Emman piti maksaa ”arvonlisäveroja ja muita maksuja”
Harvey sanoi alusta asti tulevansa jossain vaiheessa Suomeen.
Eräänä päivänä Harvey kysyi, voisiko hän lähettää Emmalle arvotavaroita sisältävän paketin. Pian Emma sai lähetystositteen diplomaattipostista.
Emma alkoi pelätä sähköpostien lukemista ja puheluihin vastaamista. Samaan aikaan Harveyn viestit muuttuivat yhä hellemmiksi.
– Hän piti linjat koko ajan auki ja tiesi aina, milloin tulin töistä ja rupesi heti juttelemaan. Jälkeenpäin ajatellen se oli taitavaa psykologista peliä. Siinä on vaikea sanoa ei, kun ensin on luotu tuttu, lämmin, turvallinen suhde ja sitten inhottava kuriirifirma vaatii ja pyytelee. Sitä rupeaa olemaan niin hämmentyneessä tilassa.
Epäilyt vaivasivat Emmaa, ja miehen profiili Facebookissa alkoi näyttää kummallisen tyhjältä. Pian Emma huomasi saman profiilikuvan kahden muun henkilön profiilissa.
Monien vaiheiden jälkeen miehen juoni paljastui Emmalle.
Sitä ennen Emma kuitenkin ehti lähettää 56 000 euroa tuntemattomille tileille ulkomaille.
Pohjanmaan poliisilaitokselta vahvistettiin Ilta-Sanomille, että Emman tapaus on ollut poliisin tutkittavana. Kun ulkomailla sijaitsevien tilien haltijoista ei ole saatavilla tietoa, poliisi päätti keskeyttää tutkinnan. Se tiedetään, että rahat menivät Turkkiin ja Indonesiaan.
Lue Emman koko tarina sekä poliisin kuvaukset siitä, miten netin ovelat auervaarat nykyään uhreihinsa iskevät, päivän Ilta-Sanomista.
*Emman nimi on muutettu.

Vastaukset 13
Vanhimmat
Meitä huijataan kaiken aikaa keksimällä tarinoita vainosta. Onneksi kaikki tarinat ei enää mene läpi.
Jehovantodistajien uskonoppiin kuuluu kokemukset vainosta. Niitä on tultava, muuten ei voi pelastua.
jatkuvasti Facebook-kaveruutta, mutta en ole hyväksynyt.
Nyt paljastuikin, mikä on takana!
"
"Pohjanmaan poliisilaitokselta vahvistettiin Ilta-Sanomille, että Emman tapaus on ollut poliisin tutkittavana.
Kun ulkomailla sijaitsevien tilien haltijoista ei ole saatavilla tietoa, poliisi päätti keskeyttää tutkinnan. Se tiedetään, että rahat menivät Turkkiin ja Indonesiaan."
Kysyn vaan voiko vielä olla näin hyvä uskoisia ja sinisilmäisiä naisia?
Kyseessä on kuitenki jo elämää kokenut nainen luulisi, että osaa katsoa missä mennään ja kehen luottaa.
Pitää olla löysää rahaa jota kylvää tyhjätaskuille.
Sitä saa mitä tilaa.
Lohtu varmaan miehelle saa elää mukavasti muutaman viikon.
Löytyy uusia rahakkaita naisia miehelle, jotka ovat vailla lemmenlurituksia ja turhia lupauksia.
Että lykkyä tyköön naiset!!
Nauttikaa kaikilla mausteilla!
ja nuoruuden haipumistakin siinä, haluaisi rakastua sankariin,
kuten nuorena.
MUTTA:
sankareita, onko heitä?
Tyyppi on yhä Facebookissa. Toimintaa ei ole ollut sittem 90-luvun, mutta paljon on kavereita. Naisia enimmäkseen.
Ihmiselle olisi onneksi, jos olisi kunnolla saita. Ei tulisi mieleenkään lunastaa paketteja tai toimittaa avustuksia kultamussukkamajurille.
Vaikka kyllähän tuollaiset diplomaattipostipaketit saattaisivatt hämätä. Mitähän niissä oli?
Toimintansahan voi Facebookista poistaa, kun alkaa poliisi olla kintereillä.
desta tuoda asia julki, se varmaan auttaa joitakin.
Näitä komeita "miehenkuvia" on Facebookissa tarjoilla niin runsain mitoin, minullakin on kaveriksi pyynnön odottajia useita ollut pitkään.
Miksi ottaisin jonkun suomea osaamattoman kirjoitus-kaverikseni, aivan hoopo ajatuskin.
Luulin heitä vakoilijoiksi, kun monilla oli komea univormu. Poistin heidät nyt lopullisesti odottelemasta, kun itse eivät tajua poistaa pyyntöänsä. Fiksua käytöstä tuollaiselta on turha toivoa..
Kyllä näitä pyyntöjä on tullut, useampiakin. En perkele niin miehen puutteessa ole, vaikka leski olenkin, että näihin vastaisin. Jotain itsesuojelua pitää olla, leskelläkin.
ja ekä nyt paljastunut tapaus viisastuttaa loputkin ulkomaalaisten ihailijat.
Kiitos Emma!
Harvey Franklin niillä minun kavereiksipyytäjillä ollut, Valenzuela oli viimeinen, niitä muita en pannut muistiin.
En löytänyt minäkään, en kyllä etsinytkään.
Valesotilas yritti huijata –
Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”
Tiina Laukkanen varoittaa muita olemaan lankeamatta romanttisiin valesotilaisiin.
Tiina Laukkanen varoittaa muita olemaan lankeamatta romanttisiin valesotilaisiin. (KUVA: Tiina Laukkanen/ Colorbox)
Julkaistu: 13.1. 12:44
Jaa viesti!
Poliisi varoittaa suomalaisnaisia Yhdysvaltain armeijan sotilaina esiintyvistä huijareista. 56-vuotias Emma menetti huijauksessa 56 000 euroa. Tiina Laukkanen ei mennyt lankaan.
Pohjalaisnainen kertoi IS:ssa tarinansa julkisesti varoittaakseen muita. Hän menetti kymmeniätuhansia ”Harvey Franklinille”, joka lähestyi häntä Facebookissa.
62-vuotias Tiina Laukkanen kertoo IS:lle saaneensa sähköpostia viime keväänä komealta amerikkalaiselta sotilaalta, jota elämä oli kohdellut kaltoin. Laukkanen tajusi heti, missä mennään.
– Hän kertoi sydäntä raastavan tarinan leskeydestään. Siinä kirjoiteltiin pitkään. Ikäni kuulemma ei ole este rakkaudelle. Hän kertoi paljon elämästään ja pikku hiljaa hän rakastui minuun. Minä pidin häntä pellenä ja päivitin Facebook-sivuilleni hänen kirjeitään ja sain monelle hyvät naurut, Laukkanen kertoo.
Hän päätti lähteä vedättämään huijaria.
– Kerroin olevani rikas leski ja matkustelevani paljon. Olin silloinkin lähdössä Lontooseen ostelemaan käsilaukkuja. Hänkin kertoi, että on varakas, mutta raha ei merkitse mitään, Laukkanen kuvailee.
Nainen kirjoitti lähtevänsä lomalle Espanjaan omalle talolleen ja pyysi huijaria sinne kanssaan. Sähköpostisulholle tuli kiire selittää, ettei pääsisi.
– No vastaus tuli, ettei hän nyt kerkeä, kun tekee minulle urheilukeskusta Dubaihin. No silloin lopetin yhteydenpidon. Sain mitä halusin. Naurettiin niin, että mahaan koski ukkoni kanssa.
Laukkasen aviomies tiesi, mitä vaimo puuhaili.
– Meillä on miehen kanssa pitkä 45 vuotta kestänyt liitto. Hän tuntee akkansa viäräleukana savolaisena.
Nokkela savolainen muistuttaa muille, että älkää langetko kuuta taivaalta lupaaviin huijareihin.
– Viestini on näille naisille, että nämä kaikki ovat huijareita ja piste. Minulla on nyt 16 uutta sotilasta pyytämässä FB-kaverikseni.
Pauliina Leinonen