Homoaktivisti(vas) hyökkäsi

rautaputkella aseistautuneena, Helsinkiläiseen antikvariaatti, Luther-Divari & Kristillinen kirjakauppaan Joulukuussa.

Rautaputken kanssa riehunut hyökkääjä ilmoitti vastustavansa perinteisen avioliittonäkemyksen kannattajia.

Hyökkääjän mukaan isku oli kosto siitä, että yritys oli tehnyt Helsingin kirjamessuilla yhteistyötä perinteistä avioliittonäkemystä kannattavan Aito avioliitto ry:n kanssa sekä pitänyt myymälän ikkunassa esillä näkemystä puolustavaa kirjallisuutta. Mies sanoi, että tämä on paikka, josta levitetään vihapuhetta ja että hän vastustaa sitä. Sitten hän alkoi riehua silmittömästi ja rikkoa myymälän irtaimistoa.

Kulttuurimarksisti joutuu nyt oikeuteen. Asiasta kertoi Seurakuntalainen.

MUTTA mikä tässä on erikoista on se, että poliisi ja valtamedia vaikeni hyökkäyksestä täysin, vaikka tapahtuma oli todella huomion arvoinen. Vaan jos hyökkääjä olisi ollut näitä "vastarinta" tyyppejä, niin se olisi ollut Yle-ykkösen uutisten suurin juttu.

Tämä on loistava esimerkki siitä kuinka valtamedia ja jopa poliisi suosii, näitä vasemmiston ääriajattelijoita - väkivaltaisia kulttuurimarksisteja. Aivan Ruotsin mallin mukaan.
8126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Mahtaakos mitään linkkiä löytyä uutisellesi?

Äänestä

taisi olla liekalainen suvakki rasse varmaan komuttaja

Äänestä
  • aivan varmaa oli kamutja ei epäilyyy

    Äänestä

Tuommoset homot , tuhkaluukun nuohoojat , pellet, pitäs suohon polkasta. Aivan sairaita ihmisiä.

Äänestä

Mukana oli ollut kolme lieksa rassea, kolme somalia ja viisi irakilaista. Eikä siinä vielä kaikki, sillä he olivat menneet samalla autolla ja tulleet vielä takaisinkin. Jorma kertoi nähneet heidät syömässa heinolan tähtihovissa pannukakkua samassa pöydässä. Polttoöljyä olivat tankanneet transittiinsa- säästäväistä porukkaa.

Äänestä

Ruotsi kärsii jo nyt matuistaan ja tämä homoseksuellin hyökkäys viatonta kirjakauppiasta vastaan maassamme on erittäin tuomittava rikos jota suvakit iloitsevat sankaritekona! Tämä kuvastaa suvaitsevaisten ylimielistä asennetta KANTASUOMALAISIA kohtaan mutta samalla he tietävät tulevan tappionsa koittavan vaan pyristeleevät viimeisin voimin puolustaessaan jihadistipedofiliaa! Mikä osa suvaitsevaisten aivoissa säätelee tätä luonnotonta käyttäytymistä josta te olette sairaudentunnottomia? Jokaisella aikuisella ihmisellä on oikeus sukupuoliseen suuntautumiseen toisen aikuisen kanssa mutta yhdelläkään aikuisella ei ole oikeutta olla pedofiili!!! Niille saatanoille ainoa keino on kemiallinen tai kirurginen kastraatio.....Itse olen hetero joten Herra teitä suvakkeja armahtakoon ja itse en tule armahtamaan pedofiliaan suuntautuvia kuvottavia saastoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


just.joo kirjoitti:

rautaputkella aseistautuneena, Helsinkiläiseen antikvariaatti, Luther-Divari & Kristillinen kirjakauppaan Joulukuussa.

Rautaputken kanssa riehunut hyökkääjä ilmoitti vastustavansa perinteisen avioliittonäkemyksen kannattajia.

Hyökkääjän mukaan isku oli kosto siitä, että yritys oli tehnyt Helsingin kirjamessuilla yhteistyötä perinteistä avioliittonäkemystä kannattavan Aito avioliitto ry:n kanssa sekä pitänyt myymälän ikkunassa esillä näkemystä puolustavaa kirjallisuutta. Mies sanoi, että tämä on paikka, josta levitetään vihapuhetta ja että hän vastustaa sitä. Sitten hän alkoi riehua silmittömästi ja rikkoa myymälän irtaimistoa.

Kulttuurimarksisti joutuu nyt oikeuteen. Asiasta kertoi Seurakuntalainen.

MUTTA mikä tässä on erikoista on se, että poliisi ja valtamedia vaikeni hyökkäyksestä täysin, vaikka tapahtuma oli todella huomion arvoinen. Vaan jos hyökkääjä olisi ollut näitä "vastarinta" tyyppejä, niin se olisi ollut Yle-ykkösen uutisten suurin juttu.

Tämä on loistava esimerkki siitä kuinka valtamedia ja jopa poliisi suosii, näitä vasemmiston ääriajattelijoita - väkivaltaisia kulttuurimarksisteja. Aivan Ruotsin mallin mukaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu