Kaivetaan nyt Trumppia ihannoivan pormestariehdokkaan hölmöilyt, rikokset yms. luurangot esille oikein huolella. Ei muuten pitäisi olla tämän miehen kohdalla edes hankalaa, eli semmoisesta veivaajasta on kyse.
http://www.aamulehti.fi/kotimaa/tony-halmeen-kampanjapomosta-tuli-miljonaari-nyt-han-pyrkii-tampereen-pormestariksi-24203502/
Ehdokas Vallinin luurangot
65
1956
Vastaukset
- kaasuakomissario
Tää kusttaja Weikko on niin huru-ukko ku olla voi. Itse myi Halmeelle aineita ja sen kautta pääsi sen piiriin mukaan. Taitava on siinä, että osaa panna konkelonsa muiden niskoille. Ei muuta kun rikosrekisteriä Kelloportinkadulta niin selviää missä porukoissa on liikkunut ja konnuuksia tehnyt. On tietty jo yli 30 vuoden jutut pyyhitty ja sillä uskaltaa tulla taas"kotikonnulle"ns, puhtain paperin. Minä henkilökohtaisesti olen kokenut Weikko-pojan paskanpuhumiset ja Weikolle muistutuksena HERVANTA JA CUPOLAN KAASUTUS. Oli Weikon laiton kaasu. En todellakaan ole unahtanut ja uskon että Weikkokin sen muistaa kun lukee tämän. Vitun pelle koko poika.
- sopiipoliitikoksi
Olipa mielenkiintoista infoa. Olen tiennyt Vallinin pyrkyriksi ja epärehhellisen pelin pelaajaksi mutta en tiennyt noista aine kuvioista.
- Anonyymi
Jotain muistan tuosta
- veikkovalliin
Ei muutakun Veikon luurankoja esiin oikein huolella, eli antaa tulla mitä äijästä löytyy. Laittakaa tarinat niin, että aitous voidaan todeta mahdollisimman hyvin.
- valliini
Kummallista, että pormestariehdokas on keskittynyt Trumpin ylistämiseen ja kaikkien nykypäättäjien ja päätösten haukumiseen ja sättimiseen. Oikein koulukiusaaja ja rakkikoira koko mies.
Jutuista on kokonaan unohtunut se olennainen osa, että miten tämä rakkikoira veisi pormestarina Tamperetta eteenpäin. Tuo pormestari kun ei ole diktaattori, eli siinä joutu tulemaan toimeen monnelaisten ihmisten kanssa ja hyväksymään myös muita kun omasta mielestä hyviä mielipiteitä. - veikkopeikko
https://youtu.be/dQf3B4_8dzM
Tän äijän taustalla on kaksi eläkevaaria, eli todella ohuella pohjalla tukiryhmä on.- Tapu.mokasi
Ei tainnut ukot tietää kenet ottivat riveihinsä? Huhujen mukaan Tapusta on jo väkeä lähtenyt Vallinin takia.
- Anonyymi
Veikko sen kun porskuttaa.
- Anonyymi
Veroblogista löytyy tällaista:
Perussuomalaisten kansanedustaja Veikko Vallin kertoo vältelleensä veroja Viron avulla. Hallitus puuttuu pöytälaatikkoyhtiöiden käyttöön, mikä laittaa Viron verorallille kohta pisteen.
(lisätty jälkikirjoitus 17.4.)
tallinn
Helsingin Sanomissa kerrottiin eilen sunnuntaina perussuomalaisten tamperelaisesta kansanedustajasta ja kaupunginvaltuutetusta Veikko Vallinista, joka ajaa Suomen nykymuotoisen yhteisöveron lopettamista. Vallin on saanut ideansa Virosta. Artikkelissa Vallin kertoi varsin avoimesti myös siitä, kuinka hän on käyttänyt virolaista yhtiötään verojen välttelyyn.
Vallin ei ole mikään poikkeustapaus. Verohallinnon tutkimuksen mukaan vuonna 2012 Viron kaupparekisterissä oli 27 237 virolaisyritystä, joiden johtohenkilöllä oli suomalainen henkilö- tai yritystunnus. Monet toimivat laillisesti tai lain harmaalla alueella, mutta joukkoon kuuluu myös niitä, joiden järjestelyt eivät kestä päivänvaloa.
Hallitus laittamassa pisteen pöytälaatikkoyhtiökikkailulle
Helsingin Sanomien mukaan Vallin omistaa Viroon rekisteröidyn Vallinvest OÜ:n, jonka kautta hän hallinnoi osaa 2,1 miljoonan euron omaisuudestaan (täsmennetty ”osaa” 15.4.2020). Omaisuus ”koostuu muun muassa kolmesta talosta, kuudesta kerrostalohuoneistosta ja yhdestä liikehuoneistoista”. Ne sijaitsevat Tampereella, Virossa ja Madeiralla ja ovat Vallinin mukaan vuokralla.
Vallin kertoo välttäneensä yhtiön ansiosta 200 000 euroja veroja verrattuna siihen, jos yhtiön voittoa olisi verotettu Suomessa. Se onnistui jo ennen kuin hän myi yhtiön aiemman liiketoiminnan vuonna 2009. Vallin kertoo myös asuneensa Virossa vuosina 2006–2007 eli osan siitä ajasta, jolloin kyseistä liiketoimintaa harjoitettiin (virke lisätty 15.4.2020).
Viron kaupparekisteriin toimitettujen vuosien 2006–2017 tilinpäätösten mukaan Vallinvest näyttää tehneen liiketoiminnan myynnin jälkeen vuodesta 2010 lähtien pääosin tappiota. Yhteisöveroa maksetaan vain voitoista.
Vallinvestin vuosien 2009–2017 tilinpäätöksistä käy myös ilmi, että Vallin on ollut liiketoiminnan myynnin jälkeen Vallinvestin ainut osakas sekä hallituksessa määräysvaltaa käyttänyt henkilö ja hänen asuinpaikakseen on merkitty kaikkina vuosina Suomi. Vallin kuitenkin itse sanoo tosiasiallisesti asuneensa Virossa jälleen vuosina 2014–2017 ennen kuin asettui ehdokkaaksi kevään 2017 kunnallisvaaleissa Tampereella (virke lisätty 15.4.2020).
....jne - Anonyymi
Toistaiseksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

....jneEi mitään häpyä ukolla.

....jneHuh huh...
- Anonyymi
Iltasanomien artikkelista:
IL-kysely: Yli 6 000 euroa ansaitsevat kannattavat vahvasti perussuomalaisia – Li Anderssonin puhe Mersu-persuista saa katetta - Anonyymi
Pirkan blogista klippi:
Perussuomalaiset on Suomen verovastaisin puolue, ei Kokoomus ? !
Taloustutkimus tutki Uuden Suomen toimeksiannosta, jossa tuli ilmi, että verovastaisin puolue Suomessa onkin Perussuomalaiset, ei Kokoomus, joka ”rahapuolueena” näin uskottiin olevan. Johtuuko se siitä, että persuilla on runsaasti pienyrittäjiä, jotka eivät tiedä verotuksen kiemuroista mitään, haluavat harrastaa kuititonta kauppaa vai, jos se on yleinen asenne, olisi heidän syytä muuttaa Italiaan, jossa on vastaavia sukulaissieluja, mafiosoja.- Anonyymi
Kokoomuslaisista puolet on huijareita ja silti ne istuu eduskunnassa, kunnanjohtajina, pormestareina,ym. Tampereenkin kehityssuunnitelmat tehdään saunailloissa, rakennusliikkeeden johtajat käy vuorotellen tai yhdessä tarjoamassa suunnitelmiaan ja kansa maksaa. Vain kokoomus on koko ajan ajamassa asiaa ja vihreät saa pyörätien, kun äänestävät hankkeisen puolesta. Nyt on menossa Peltolammin ja Lakalaivan kehittäminen, koulu teollisuusalueelle ja tilalle varakkaille asuntoja järvinäkymällä, vuokratalot vilkkaan Lempääläntien viereen tien viereen ja lapsille turvaton pitkä koulumatka? Nyt niillä on lähikoulu ja hiljaiset kylätiet ja polut. Monta tuottavaa firmaa joutuu lähtemään vielä kauemmaksi asiakkaistaan, kun tähänkin asti on ollut Lakalaivan työpaikat hankalan mutkan takana. Autottoman ei edes kannata lähteä etsimään palveluita sieltä tai jostain Ruskon perältä. Kaupunki on ajanut kaikki yrittäjät kaupungin keskustan läheltä pois rakentamisellaan, moni on lopettanut kannattavan autokorjaamonkin, kun uusissa halleissa vuokra on viisinkertainen, hankalassa paikassa asiakkaan kannalta. Ei enään löydä edes autohitsaajaa, kaikki on vain osanvaihtajia, ei ne mitään korjata osaa, kuten ennen. Ja, kun esim. korjaamon vuokra on viisinkertaistunut, niin yrittäjä joutuu hinnoitteleen palveluhinnankin samalla tavalla. Ja, pelkän vuokran takia ei kannata tehdä edes yksinyrittäjänä, kun tarvitaan vakuutukset, verot, eläkemaksut, sähköt, vesimaksut, jäte ja huoltoyhtiön pihatyöt, ym. Kaupungin pitäisi panostaa halpoihin työtiloihin pikkuyrittäjille,kuten ennenkin oli rantatien vieressä satoja pikkufirmoja,pienteollisuustalo yliopiston vieressä, ym. Nyt kaupungin pormestareilla ei ole muita visioita, kuin ratikka, kaljanmyynti( 43 terassia) hämeenkadulla ja sirkushuveihin. Työpaikat ajetaan naapurikuntiin ja samalla veronmaksajat, se on sitä kokoomuslaista ja vihervasemmiston aikaansaannosta. Mutta, päättäjät laulaa sen sponsorinsa lauluja, joka heidät on suhteilla saanut virkaan.

Viite mistä olet ottanut tiedot?
- Anonyymi
Menetin puolueen.
- Anonyymi
Iltalehti:
Portugalista palannut kansanedustaja Veikko Vallin ei noudattanut karanteenisuositusta
Vallin on liikkunut julkisilla paikoilla karanteenisuosituksesta huolimatta.- Anonyymi
Puhuu toista ja tekee toista. RAMI
- Anonyymi
IL: Portugalista palannut kansanedustaja Veikko Vallin ei noudattanut karanteenisuositusta – näin hän perusteli ratkaisuaan
Vallin on liikkunut julkisilla paikoilla karanteenisuosituksesta huolimatta.- Anonyymi
..sori. tuli kaksi kertaa mutta käytyäytyi törkeästi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
..sori. tuli kaksi kertaa mutta käytyäytyi törkeästi
Ei ole ämmän röyhkeydellä rajaa.
- Anonyymi
MTV: Kansanedustaja Veikko Vallin pahoittelee "virhettään" – julkaisi kuvan päiväkotilapsista ja opettajasta sekä vihjaili Isisistä
- Anonyymi
IL:ampereen Trump” Veikko Vallin, nosti eduskuntaan ensin Tony Halmeen ja nyt itsensä, mutta elämässä on riittänyt myös tragediaa – ”Isäni puukotettiin hengiltä”
Kansanedustaja teki miljoonaomaisuuden urheiluravinteilla.
Nuoruudessaan Vallin toimi Göteborgissa autopeltiseppänä Volvon tehtailla ja moppasi baarien lattioita parisen vuotta. Alkoholistiperheen kasvatti on ollut monessa asiassa oman onnensa seppä, - Anonyymi
IL: Perussuomalaisten kaupunginvaltuutetun puhe pakolaisista tyrmistytti Tampereella: ”Kuinka sä kehtaat?”
Monet valtuutetut pitivät valtuutettu Veikko Vallinin puheita rasistisina. Kalervo Kummola (kok) korosti, ettei haluaisi toiste kuunnella vastaavaa keskustelua.- Anonyymi
Kummola on järkimies.
- Anonyymi
Seiska:
Yli 20 vuoden ikäero! Perussuomalaisten Veikko Vallin, 57, esitteli Linnassa afrikkalaisen avopuolisonsa – tumma Alice on käsittämätön kurvikaunotar Kap Verdestä - Anonyymi
Perussuomalainen kansanedustaja Vallin linpahoittelee Twitterissä julkaisemaansa kuvaa: ”Se oli moka” – Politiikan tutkija pitää ennenkuulumattoman törkeänä.
23.8.202019:20
POLITIIKKA
YHTEISKUNTA
Tutkija Johanna Vuorelma kertoo, ettei muista aikaisemmin törmänneensä ”näin törkeään” tapaukseen, jossa kansanedustaja jakaa herjaavassa tarkoituksessa yksittäisistä kansalaisista kuvan, josta heidät on tunnistettavissa. - Anonyymi
Päivän twiitti: ”Tuo ei pidä paikkaansa” – Vallin oikaisi presidentti Niinistön twiittiä
Julkaistu 13.12.2019 08:55, 5378 lukukertaa
Presidentti Niinistö twiittasi, että "kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina..." johon kansanedustaja Veikko Vallin vastasi. - Anonyymi
65,6 prosenttia Veikko Vallinille vastanneista ehti kannattaa sitä, että Euroopan/Suomen on otettava vastaan Turkin kautta saapuvia pakolaisia.
Kansa on arvaamaton. Se voi äänestää väärin. Viimeksi tämän sai kokea perussuomalaisten kansanedustaja Veikko Vallin. Hän sai tiistaina neronleimauksen järjestää ”kansanäänestys” Turkin ja Kreikan välillä olevista turvapaikanhakijoista.
”Tehdäänpä kansan-gallup. Pitäisikö Euroopan/Suomen ottaa vastaan Turkin kautta saapuvia pakolaisia?”
Twiittiä ei enää löydy. Tiistaina iltapäivällä Vallin poisti sen, koska kansalta tuli väärä vastaus. Yli 5 000 äänestäjästä lähes 66 prosenttia oli sitä mieltä, että pakolaisia pitää ottaa vastaan.
Väärästä tuloksesta Vallin syytti silakkaliikkeen masinointia. ”Kansa” muuttui muutamassa tunnissa ”hörhöiksi”. - Anonyymi
Tuollaisia niistä Multisillassa kasvsneista väkivaltaisesti kuolleen alkoholisti-isän siivoojalapsista tulee.
Halla-aholla taitaa olla samanlainen tausta Peltolammilta. On kertonut olleensa myös koulukiusattu. - Anonyymi
Vallinille aikanaan jostain loukkaantunut raukka purkaa sairasta vihaansa ja katkeruuttaan Valliniin. Onhan se surkeaa tietysti kateellisen katsoa kun itse on luuseri ja Vallin kaikella tavalla elämässään menestynyt poliitikko.
Sinulla jo kirjoitustyyli on elämässään epäonnistuneen, kouluja käymättömän tollon tympeää sekasotkua. Ei uskottavaa missään mielessä. Kannattaa harkita rikosilmoituksen tekoa tuollaisesta yksilöön menevästä vainosta ja kunnianloukkaamisesta.- Anonyymi
Entä keksityt kirjoitukset Marinista , Gustafssonista ja Nurmisesta? Yllä olevat ovat enimmäkseen faktoja lehtiklipestä.
Vallin siis vihaa mamuja mutta on itse tuonut afrikkalaisen avopuolison maahan.
Oikoo Niinistön puheita, kiertää veroja, saa omissa gallupeissaan kansalaisilta epätoivottuja vastauksia...
Joku sanoi Marinia kassatyöntekijäksi. Vallin on siivooja.
Kuka äänestää tuollaista?
- Anonyymi
Sinun ainut pelkosi on että karvakäsi poikaystävä karkoitetaan ja Kela korvaukset lopetetaan.
Oletko koskaan tehnyt oikeaa työtä?
Kun ansaitsee oman elantonsa niin itsetunto kasvaa ja sitä kokee olevansa hyödyllinen yhteiskunnan jäsen eikä parasiitti.
Kokeile joskus.- Anonyymi
Puhut taas oletuksia asian vierestä eli valheita.
- Anonyymi
persut haluaa vetää meidät oikeat Suomalaiset tasolleen. Emme alistu väkivallalle, pilkkasmiselle.
Se on persujen tapa uhota.
Emme halua henkistä persuburkaa päällemme.
persuburkaa ei saa pois edes saunassa.
Suomi Suomalaisille, EI persupuolueelle - Anonyymi
Kokeilkaa työnteko vihervassarit.
Se vapauttaa teidät miesvallan kahleista saa ajatuksenne kokoon.
Mikään ei ole niin rasittava kuin heikkohermoinen nainen kuukautisvaivoissan.- Anonyymi
persujen älyllisestä viestinnästä yksi esimerkki.
Suomi ei ole eikä halua olla persumaa.
Suomi meille, ääni persulle on ääni väkivallalle.
- Anonyymi
Koita hakea itsellesi mies pakolaiskeskuksesta.
- Anonyymi
Suomi on suomalaisten, sitä ei anneta peruspuolueelle.
Eivätkä ne sitä Ota.
perusburka ei pue suomalaisia.
Olemme vapaita, haluamme elää vapaassa Suomessa.
Sano EI persuväkivallalle. - Anonyymi
Soita jollekin ystäväällesi ja kerro tilanteestasi.
- Anonyymi
Suom suomalaisille, ei väkivaltaiselle peruspuoluelle.
Äänestä vapauden puolesta, älä peruspuolueen ehdokkaita. - Anonyymi
Kylläpä se meidän "Suvaitsevaisia" ahdistaa,kun joku uskaltaa sanoa asiat niinkuin ne on."Suvaitsevaisista tulikin AHDASMIELISIÄ tiukkapipoja,jotka eivät salli yhtään eriäviä mielipiteitä.Ainoastaan Suvakkien mielipiteet sallitaan.
- Anonyymi
Mielipide on vapaa, väkivallalla uhkaaminen ei.
Mitä pelkää peruspuolueen entinen johtohahmo.
Miksi hän uhkaa julkaista tietonsa jossain vaiheessa.
Onko julkaisu_uhkaus turvatakuu hänelle ja perheelle.
Mitä puolue pelkää.
Kuka rahoittaa, kuka johtaa,kuka masinoi.
Miksi pakkasherra pelkää?
- Anonyymi
Kuka äänestää tuollaista soopaa suoltavaa vihervasemmistolaista joilla oma mielenterveys järkkyy ja vihollisia nähdään joka puolella.
Olet selvästi lukenut liikaa ja ulkoillut liian vähän.
Parin tunnin lenkki rauhoittaa ylikireitä hermoja.
Terve hetero parisuhde on myös suositeltavaa.- Anonyymi
Maalittaminen alkoi. Eikö totuutta kestä edes hyödytön idiootti. Gulakki.
Suomi haluaa olla vapaa, sitä ei vasallipuolue vie vieraan vallan alle.
- Anonyymi
Terve parisuhde tasoittaa mielialan vaihteluita.
- Anonyymi
Mielipide on vapaa, väkivallalla uhkaaminen ei.
Mitä pelkää peruspuolueen entinen johtohahmo.
Miksi hän uhkaa julkaista tietonsa jossain vaiheessa.
Onko julkaisu_uhkaus turvatakuu hänelle ja perheelle.
Mitä puolue pelkää.
Kuka rahoittaa, kuka johtaa,kuka masinoi.
Miksi pakkasherra pelkää?
- Anonyymi
Nyt tuhottu hervanta ei paljon mielialoja ylennä ja sieltä tuho vain leviää tamperetta kohin
- Anonyymi
Hervannasta tulee ruotsin kaltainen ongelma lähiö, jonain kauniina päivänä silmät avautuvat todellisuuteen.
Kun katselee talojen rappuja ovat tosi karseessa kunnossa muutenkin, ja paikkoja sen kun säretään en muuttaisi hervantaan on se niin karsee paikka. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hervannasta tulee ruotsin kaltainen ongelma lähiö, jonain kauniina päivänä silmät avautuvat todellisuuteen.
Kun katselee talojen rappuja ovat tosi karseessa kunnossa muutenkin, ja paikkoja sen kun säretään en muuttaisi hervantaan on se niin karsee paikka.Semmosta.
- Anonyymi
Vieraanvallan käsikassara, uhotaan ja tuhotaan Suomi. Persversio, haluammeko todella sitä.
- Anonyymi
IL: Halla-aho kasvoi alkoholistiperheessä. Vanhemmat erosivat, kun Jussi oli 12-vuotias.
Myös koulumaailma osoittautui raadolliseksi. Savon Sanomien neljä vuotta sitten julkaistu artikkeli on ainoa, jossa Halla-aho on kertonut joutuneensa rankasti koulukiusatuksi yläasteella.
Koulukaverit haukkuivat, tönivät ja löivät. Halla-aho suljettiin ulos, eikä hänellä ollut juuri normaaleja ihmissuhteita. "Tunsin olevani sadistisen kiusaamisen kohteena. Opin vetäytymään sellaisen kuplaan sisään, missä mikään ei hetkauta millään tavalla", Halla-aho kertoi Savon Sanomille.
Hän myönsi haastattelussa, että ne vuodet muovasivat hänen maailmankuvaansa. - Anonyymi
Yle 12.3.2029:
Jussi Halla-aho: "Jollain perverssillä tavalla saan kiksejä siitä, että minua haukutaan" – Uudelle poliitikolle ihmisten jyrkät mielipiteet aiheuttivat kriisin - Anonyymi
IL: Välikohtaus perussuomalaisten tiedotustilaisuudessa: HS:n toimittajalta vaadittiin mikki pois, Halla-aho ei vastannut kysymykseen vanhoista blogiteksteistä.
- Anonyymi
SK: Ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja salasi aiempia Kiina-bisneksiään – Eduskunnan pääsihteeri: Ei aiheuta toimia
Ylen MOT-ohjelma kertoi maaliskuussa, että Niikko oli salannut tukijansa nimen vaalirahoitusilmoitukselta muuttamalla saadun tuen jälkikäteen vaalilainaksi. - Anonyymi
Yle 20.5.2020:
Jari Lindströmin muistelmat kertovat perussuomalaisten keskinäisistä kahinoista, "omaan pesään kusemisesta" ja ex-ministerin tiestä kortistoon
Lindström ennustaa, että perussuomalaisten ohjat ottaa pian “äijistä äijin” Riikka Purra tai Laura Huhtasaari. - Anonyymi
Analyysi: Riikka Purra hyökkää oikealta punavihreän hallituksen kimppuun
Riikka Purran nousu perussuomalaisten johtoon on ollut suoraviivainen ja nopea. Perussuomalaisten poliittisille vastustajille voi tulla Purran kyydissä vielä ikävä Jussi Halla-ahon (ps.) yksitotista tyyliä. - Anonyymi
Vasemmistolla niitä vasta on ja se ikuinen tyhmyys kaupanpäälle.
- Anonyymi
Linnareisut unohtui. t. Jussi
- Anonyymi
Linnareissu unohtui.
Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En usko et meistä tulee jotain
Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel102620- 891966
Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"
Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei391501- 2601398
Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa
Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html2731038- 67923
Olen J-mies
Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.47881Ei sitten, ei olla enää
Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na77860- 55854
- 44765