Nyt palstalla.
Missä menee raja esim. pääministeriä kohtaan.
Missä menee raja esim. pääministeriä kohtaan.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
nisuva,
niii'ja saikuttooki pittee suaha...
Jos pidetään palsta siedettävissä rajoissa kuitenkin.
Ei haukku haavaa tee!
Paikallinen nimismies on lestadiolaislahkolainen. En kysy.
Pääministerin persläpi on julkinen henkilö jonka tulee ottaa työantajiensa kirjoitukset ja puheet kiltisti vastaan.
Vihapuheista on omat rangaistuksensa.
Jos vähän täälläkin linjaa kiristetään.
Suomen valtiomuoto kertoo mikä on esim. hallituksen ja pääministerin asema. Kun laillinen hallitus istuu, mitä saat tehdä ??
Tyytymättömyys ei toistaiseksi ole vihapuhetta, toki siihen varmastikin oikeistokeskusta suunnittelee muutosta, mutta toistaiseksi näillä mennään, eli mulkkua ja typerää pääministeriä saa edelleenkin sanoa mulkuksi pääministeriksi. Sipilä kun on se mulkku pääministeri, siis Sipilää voi sanoa mulkuksi pääministeriksi.
Tommi paasannut palstalla vihapuheineen paljon.
Selkäsaunoista traumatisoitunut räkyttävä puudeli uikuttaa taas. Kuten totesin, en ole sinulle mikään Tommi.
Oltko sitten Turmiolan Idiootti
Räkyyyyyttäväääää puudeliiiiii!
Sitä voisi tietenkin kysyä.mikä rangaistus on säädetty laillisesti valitun eduskunnan
ja hallituksen toimintaedellytysten horjuttamisesta.
Media on ottanut niin suuren vallan,että kansan valitsemat ovat hätää kärsimässä,
kun syytteitä latelee jatkuvasti vaikka mitään tuomioistuimen käsittelyä ei ole
ollut.
Mistä nuo toimittajat ovat saaneet vallan toimia sekä syyttäjinä että tuomareina ?
Tosin kepulainen nisilä misilä jolle lähetin sähköpostia syytti minua vihapuheista? Ja kun kysyin missä ovat viisaat päättäjät plus miksi ollaan yli 100 miljardia velkaa? Eli mitä vihapuhetta?
Vihapuhetta on holtittoman maahanmuuttopolitiikan kritisointi. Vihapuheeseen voi syyllistyä vain kantasuomalainen henkilö, joka ei äänestä vihervasemmistoa. Riittääkö tämä kattavaksi määritelmäksi?
Aivan ja kun Sipilä kutsui pakoloiset kämppäänsä kunnes totesi että liian vaarallinen mihin hän syyllistyi? A. Kusetuksen. B. Kusetukseen. C. Peukku........
Suomen kielestä tuskin löytyy tarpeeksi loukkaavaa sanaa kuvaamaan nykyistä pääministeriä. Nyt meillä on vallassa sen luokan koijari, joita on totuttu näkemän lähinnä banaanitasavalloissa.
äslydkahdoiwhhxwhdowq
Ja olet Tommi nyt näin tällä nimimerkillä.
on fasisti,
koti, uskonto ja isänmaa...
Räkyyttäväääääää puudeleiiiiiiiii!
Ulkoministeri Soini kävi hakemassa oppia Turkista ja pääministeri Puolasta kuinka oppositio laitetaan kuriin. Kohta tehdään poikkeuslakeja meilläkin ja Sasi tulee lukemaan perustuslakia.
Tärkeintä on ymmärtää, että he ovat ottamassa meiltä sanan-ja mielipiteen vapauden julkisilla estradeilla, kuten nettikin on.
Uskomaton vyörytys ja tekaistut tuomiot ja poliisitkin siinä jo mukana entistä voimallisemmin, kuten tänään uutisoitiin.
Tämä on samaa paskaa kuin banaanivaltioissa konsanaan.
Meillä alkaa olla sataprosenttinen petosjytky hallinto! Eipä olisi uskonut näkevänsä näin petoksellista aikaa, voi verrata vain johonkin historiassa, kuten esim. Venäjän vallan ajat ja kenraalikuvernööri Bobrikoff:n toiminta.
Taitaa mennä itsenäisyyden hankinta uusiksi, ennenkuin tolkku maassa?
Poliitikot pyrkivät valitsemaan sanansa tarkkaan, mutta välillä mennään pieleen. Tutustu suomalaisten ja ulkomaalaisten poliitikkojen surkuhupaisiinkin möläytyksiin.
Sitaatit on kerätty Sami Hantulan kirjasta Eläköön demokratia! - Muistinmenetyksiä, muunneltuja totuuksia ja muita poliittisia päästöjä sekä ulkomaisilta verkkosivuilta.
Suomesta
”Se oli yleisvastaus.” (Matti Vanhanen ristiriitaisesta vaalirahoituskommentistaan vuonna 2008)
”Joskus pitää vähän taiteilla sanojen kanssa. Jos ei pysty vastaamaan, pitää olla vastaavinaan.” (Matti Vanhanen vuonna 2010)
”Hän jatkaa ikuisesti. Meillä on maailman paras kokoomuksen puheenjohtaja.” (Henna Virkkunen Jyrki Kataisesta vuonna 2009)
”Suomalaisen puolueen johtajaksi sopii kohta vain psykopaatti tai tomppeli. Psykopaatti ei välitä ja tomppeli ei ymmärrä.” (Timo Soini vuonna 2009)
”Lissabonin sopimus on ihan butrosbutroskalia, ei siitä suomalainen mitään ymmärrä.” (Timo Soini vuonna 2009)
”Helsinki on erittäin turvallinen – ei tietenkään tarvitse mennä tyrkyttämään itseään pimeällä johonkin pusikoihin.” (Paavo Lipponen vuonna 2005)
”Ei ole sukua, mutta sillehän minä en sattumalta voi mitään, että hän on vaimoni sisar.” (Kauko Juhantalo kaavoituspäällikön jääviydestä vuonna 2005)
”Kun annetaan vähän rentouttavaa, esimerkiksi otetaan pieni huikka ja lähdetään liikenteeseen, autoilija on paljon parempi liikenteessä esimerkiksi tämmöisissä kaupungeissa kuin Helsinki.” (Pertti ”Veltto” Virtanen vuonna 2007)
”Koen olevani siilinjärveläinen.” (Espoossa asuvan Jyrki Kataisen peruste nostaa eduskunnan kulukorvausta vuonna 2009)
”Joku linja pitää olla, vaikka se olisi vähän huonompikin.” (Hannes Manninen vuonna 2007)