Hurttajohto sekaisin

VaikeaUskoaTodeksi

Jere Keränen vahvistaa hurttien joukkuetta tästä päivästä alkaen kauden loppuun!Onko seurajohto menettänyt järkensä kun alkaa ajatella maksavia katsojia ja tekemään heille kuuluvia töitään?Kauheaa!

9

185

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • cxxwwe34

      Mikkonen on alkanut töihin???

    • hurttale

      Ketä muita siellä johdossa on?

    • xxxtt5

      Mikkosen muija on puheenjohtaja.Paistaa pullaa ja myy lippuja.

    • Kurrimaito

      Jerelle on annettu nimi Karalahden mukaan.

    • OIAikojaJaTapoja

      Kävin Hurttien peleissä Lieksan hallilla lasten kanssa reippaasti ennen joulua viimeisen kerran. Pois piti lähteä, kun oli sellainen järkyttävä meteli kaiuttimissa. Ja toiste ei tulla.
      Miksi ihmeessä sitä musiikkia pitää soittaa niin helvatan kovalla, että maksavat asiakkaat ( lapset ) siitä kärsii, ja joutuvat pois lähtemään. Sanokaas, viisaammat
      ???

    • Minusta ei nyt sen kovemmalla soi kuin toisissakaan halleissa.Tosin jonkin verran aikaa kun Lieksan hallissa käynyt.

    • Hurttasko

      Kuulemma hallin ulkopuolella olevat rotat ja hiiret phsyy myös ulkona ja sisällähurtar

    • tupakalle-Simppaan

      Missä Hurtat nykyään harjoittelee kun Simo Hurttaa eli Simpaa ei enää ole. Onko siinä syy nykyiseen huonoon menestykseen?

      • hyviä-aikoja-olivat

        Muistan kun Simpassa oli tupakanpolttopakko ja Hurtat harjoitteli siellä posket lommollaan. Hurtat pärjäsi silloin melko hyvin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      168
      1418
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      40
      1015
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      725
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      640
    5. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      28
      632
    6. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      37
      627
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      20
      622
    8. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      607
    9. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      577
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      573
    Aihe