Mitä te Kepulaiset valitatte?

Puna-YLE:stä ja etelän mediasta. Teillähän on omat kiihkokeskustalaiset medianne. Seuratkaa niitä!

2

68

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kiihkokeskustalaista mediaa ei enää ole olemassa, sillä se entinen sellainen kuuluu nykyisin poliittisen toimituksen osalta Lännen Mediaan, joka on kirjava yhdistelmä keskustalaista ja kokoomuslaista arvomaailmaa. Nimestään huolimatta Lännen Media suhtautuu kiihkottomasti ulkovaltoihinkin, myös sinun Pahan Valtakuntaasi.

      Sähköisen median puolella Yleisradiolle ei valitettavasti ole oikein vaihtoehtoa. Varsinainen pointti on kuitenkin siinä, että pienituloisimpia lukuun ottamatta kaikki joutuvat maksamaan Yle-veron, mistä syystä kyseisen median tasapuolisuus ei ole kohtuuton toivomus.

      Mitä tulee varsinaisiin etelän medioihin eli lähinnä iltapäivälehtiin, olen samaa mieltä, että niitä ei kannata ostaa. Itse ostan niitä 3-5 numeroa vuodessa. Uudenmaan maakuntalehteä Helsingin Sanomia ei enää juuri arvostella kepuvastaiseksi, sillä sehän on päinvastoin ollut aika lailla keskustalainen lehti jo pitkään.

    • ihanTuosta

      No en tiedä ?
      Johtuukohan se tuo kepulaisten tai paremminkin täälläkin kirjoittaviin muutamaan ihmiseen, joka ei ole monta kertaa elämässään etelässä käynyt.,
      ja epäluuloisuus on valtava.
      Teen työtä tuolla Suomen alueella , laidasta laitaan ja vuosikymmenien aikana olen oppinut tuntemaan eteläisetä Suomesta, perimmäiseen Lappiin ja idästä länteen.
      Minulla on tuolla Pohjois Karjalassa erässä kylässä noin 40 vuotias mies ja joka kerta hän muistaa minulle sanoa, että ei ole käynyt Helsingissä ikinä ja syy on se, että ei ole ollut asiaa. Mutta kun hän tietää, että asun pääkaupunkiseudulla, niin uteliaisuus on valtava.
      Tuossa muutama vuosikymmen taaksepäin, me ns. etelän miehet olimme pikkukylissä kummajaisia, mutta nyt tietoyhteiskunnan aikaan välimatkat on lyhentynnä. Ja kun aikanaan otin minäkin ehtoolla viikatteen käteen ja isäntien kanssa kapaleiten päitä niittettiin, kivien ympärien jne, kun kone tuli luokoa tekemään.
      Tykkäsin heinätöistä, ainakin siihen aikaan kun rassitettiin eli laitettiin seipälle kuivumaan.
      Nyt on ajat muuttuneet ja koneet jyllää.
      Mutta on paikkoja joissa epäluuloisuus on suuri ja kun tiettyihin kyliin tulee ja kulostelee, niin maaseudun tulevaisuus ja kepun sisäpiiri on tiedonvälittäjä ja tietenkin jos siitä sanoma poikkeaa, niin on vähintään kommunisti.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      60
      834
    2. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      111
      783
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      46
      660
    4. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      221
      624
    5. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      44
      559
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      55
      546
    7. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      76
      533
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      22
      516
    9. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      83
      495
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      37
      490
    Aihe