Lipponen vs Halonen

Sosialidemokraattisen puolueen ja Tarja Halosen viivyttely ja panttaaminen presidenttikysymyksessä osoittaa kuinka herkkä ja vaikea tilanne on puolueen sisällä. Kun Paavo Lipposen luopuminen puolueensa puheenjohtajuudesta on yhä todennäköisempää olisi hänellä nyt mitä otollisin tilanne etsiä uusia haasteita. Onkin varsin todennäköistä että Lipponen on äärimäisen kiinnostunut olemaan ehdolla seuraavissa presidentinvaaleissa. Hänen tielläänn on kuitenkin yksi, mutta sitäkin suurempi este - Tarja Halonen. Selvää on, että myös Halonen on aistinut kireän ilmapiirin puolueen sisällä. Tämä tulee ilmi mm. jatkuvana epävarmuutena hänen pohtiessa mahdollista jatkokautta. Ei siis ole suurta ihmettelemisen aihetta siinä, miksi halonen jatkuvasti lykkää ilmoitustaan siitä, aikooko hän asettua ehdolle presidentinvaaleissa. On erittäin mielenkiintoista seurata kuinka tämä valtataistelu lopulta päättyy. Eikä ole lainkaan poissuljettua, että Halonen lopulta vetäytyy vaaleista Lipposen luoman paineen alla.
19731
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

"Eikä ole lainkaan poissuljettua, että Halonen lopulta vetäytyy vaaleista Lipposen luoman paineen alla."

Kyllä se on.

Äänestä
  • Kuinka voit olla varma asiastasi? Pelattiinhan Ahtisaarikin torkeasti pois jatkosta, vaikka han halusi toiselle kaudelle. Jos Lipponen ja Aatos Erkko paattavat etta Halonen ei jatka, niin nain kay. Iltasanomat ja hesari laittaa ison vaihteen paalle. Tassa maassa ei porvarikaan paase presidentiksi, koska Iltasanomat kirjoittaa rikollisesti asiavirheita paivaa ennen vaaleja oikeiston ehdokkaasta.

    Äänestä

  • Heinasorsa kirjoitti:

    Kuinka voit olla varma asiastasi? Pelattiinhan Ahtisaarikin torkeasti pois jatkosta, vaikka han halusi toiselle kaudelle. Jos Lipponen ja Aatos Erkko paattavat etta Halonen ei jatka, niin nain kay. Iltasanomat ja hesari laittaa ison vaihteen paalle. Tassa maassa ei porvarikaan paase presidentiksi, koska Iltasanomat kirjoittaa rikollisesti asiavirheita paivaa ennen vaaleja oikeiston ehdokkaasta.

    Kuka mistäkin pääsee päättämään... me suomalaiset äänestäjät päätimme, että Tuho-Aho ei täällä hillu... eikä hän täällä hillu - ja se jos mikä on onneksi Isänmaalle.

    Äänestä

Kyllähän Halosen ja Lipposen välinen kyräily on huomattu jo ajat sitten.

Äänestä

>>>Onkin varsin todennäköistä että Lipponen on äärimäisen kiinnostunut olemaan ehdolla seuraavissa presidentinvaaleissa. Hänen tielläänn on kuitenkin yksi, mutta sitäkin suurempi este - Tarja Halonen. ---- Ei siis ole suurta ihmettelemisen aihetta siinä, miksi halonen jatkuvasti lykkää ilmoitustaan siitä, aikooko hän asettua ehdolle presidentinvaaleissa.

Äänestä
  • Halosen epävarmuus on niin läpinäkyvää ettei ole pienintäkään epäilystä siitä, että puolueessa on käynnissä vilkas sisäinen poliittinen peli!

    Äänestä

  • tukea kirjoitti:

    Halosen epävarmuus on niin läpinäkyvää ettei ole pienintäkään epäilystä siitä, että puolueessa on käynnissä vilkas sisäinen poliittinen peli!

    Jos Halonen epäröi ja mahdollisesti vastaa kieltävästi Lipposen esittämään SDP:n kutsuun ryhtyä demareiden ehdokkaaksi 2. kaudelle, niin sitten asia tietenkin muuttuu ja prosessi lähtee SDP:n piirijärjestöihin ja paikallisyhdistyksiin, jotka ehdottavat presidenttiehdokkaita jäsenvaalia varten.

    Lippostakin on jonkin piirin ehdotettava, että hän pääsisi mukaan kisaan.

    Äänestä

  • Jaba_43 kirjoitti:

    Lipposella on kuitenkin puolueen sisällä niin vahvoja tukijoita, jotka kyllä tarvittaessa saavat juntattua Lipposen ehdokkaaksi, myös Halosen ohi. Lipposen antamat lausunnot koskien Halosen jatkokautta ovat myöskin olleet hämmästyttävän niukkoja ja epämääräisiä. Ei Lipponen ole toiminnallaan ainakaan rohkaissut Halosta asettumaan ehdolle!

    Perusyhdistyksen ehdotus riittää.

    Äänestä

  • puolueessa kirjoitti:

    Lipposella on kuitenkin puolueen sisällä niin vahvoja tukijoita, jotka kyllä tarvittaessa saavat juntattua Lipposen ehdokkaaksi, myös Halosen ohi. Lipposen antamat lausunnot koskien Halosen jatkokautta ovat myöskin olleet hämmästyttävän niukkoja ja epämääräisiä. Ei Lipponen ole toiminnallaan ainakaan rohkaissut Halosta asettumaan ehdolle!

    >> Lipposella on kuitenkin puolueen sisällä niin vahvoja tukijoita, jotka kyllä tarvittaessa saavat juntattua Lipposen ehdokkaaksi, myös Halosen ohi

    No ei ole. Se olisi poliittinen itsemurha.

    Pitää muistaa, että Lipponen menetti viimeisenkin karismansa mentyään hörhöttelemään Bushin kanssa Valkoisen talon pihalla. Hän on sitten vielä erehtynyt pitämään härkäpäisesti kiinni bush-ihannoinnistaan.

    Pitää muistaa että Halonen on se joka sanoi YK:ssa että Bushin hyökkäys Irakiin oli laiton.

    Ja pitää muistaa se että suomalaisten valtaenemmistö (80%) on Lipposen aknssa eri mieltä ja Halosen kanssa samaa mieltä.

    Eikä ole syytä jättää silmien väliin sitäkään hiljan tutkittua asiaa, että maailman kaikista ihmisistä noin 60% pitää Bushia maailmanrahan suurimpana uhkana.

    Joten Lipponen ja kannattajansa eivät tässä ole kovinkaan "vahvoilla". Sellaista erkkolaista propagandamyllyä ei olekaan, että se saisi ihmisten mielet muuttumaan - kun kovasta yrityksestä huolimatta eivät ole saaneet tähänkään saakka.

    Äänestä

  • kanta kirjoitti:

    Ei kuitenkaan sovi unohtaa että erkkolaisen propakandan voima on valtaisa!!

    eikö vain

    Äänestä

Paavo Lipposen presidenttiys olisi Suomen kannalta erittäin tuhoisaa! Suomi ajutuisi yhä syvempään yhteistyöhön Naton ja USA:n kanssa ja joutuisi mukaan George W. Bushin johtamiin sotaoperaatioihin.
Tällaisten sotapolitiikkaa kannattavien henkilöiden pääsy maan johtaviin tehtäviin on estettävä viimeiseen asti, sillä Bushin leiriin ajautuminen johtaisi vääjäämättä siihen että myös Suomi olisi kansainvälisen terrorismin kohteena.

Äänestä
  • Ei missään nimesssä Lipposta .. olisi tuhopressan ainesta. Stop tällaisille ajatuksille

    Äänestä

Toivotaan, että Tarja asettuu ehdokkaaksi ja
tulee näin valittua uudestaan presidentiksi.
Toivottavasti Lipposesta ei tule ikinä pressaan

Äänestä
  • Olisi parempi jos Lipponen olisi SDP:n ehdokas, sillä häntä ei ainakaan valittaisi presidentiksi....ja samalla saatas syrjäytettyä sosialistipressa!

    Äänestä

Presidentti Halosen mielestä YK:n turvallisuusneuvostolla on ensisijainen vastuu kansainvälisestä rauhasta ja vain turvallisuusneuvosto voi oikeuttaa voimankäytön muussa tarkoituksessa kuin itsepuolustukseksi. Suomalaiset MEPit SDP:n 3 mukaanlukien ovat eri mieltä. EU:n pitää pystyä päättämään itse milloin se lähtee rauhanturvaoperaatioihin. Tällöin on vain huomioitava YK:ssa sovittujen periaatteiden mukaisuus asiasta päätettäessä.
YK:n turvaneuvoston päätöksen ongelma on tietysti se, että USA, Kiina tai Venäjä pystyisivät kukin erikseenkin kaatamaan veto-oikeudella operaation ,johon EU:lla sinänsä olisi halua lähteä.
Nyt asia on varsin tärkeä - Suomen vaikutusvalta EU:n päätöksiin hiipuu!
Nyt SDP:nkin sisällä täytyy miettiä, onko järkevää tukea Halosta seuraavalle kaudelle?
Lipponen voisi olla kiinnostunut !
Tilanteesta ja taktiikasta riippuu kannattaako SDP:n järjestää jäsenäänestys ja valita Paavo Lipponen SDP:n presidenttiehdokkaaksi.
Kuka piirijohtajista kysyy ensimmäisenä Lipposelta?

Äänestä

täytyy sdp:n järjestää jäseäänestys jotta puoluejäsenet saavat sanoa sanansa,samanlaila kuin maralle olisi tehty,
muutehan ei demokraatio toteudu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

valtataistelu kirjoitti:

Sosialidemokraattisen puolueen ja Tarja Halosen viivyttely ja panttaaminen presidenttikysymyksessä osoittaa kuinka herkkä ja vaikea tilanne on puolueen sisällä. Kun Paavo Lipposen luopuminen puolueensa puheenjohtajuudesta on yhä todennäköisempää olisi hänellä nyt mitä otollisin tilanne etsiä uusia haasteita. Onkin varsin todennäköistä että Lipponen on äärimäisen kiinnostunut olemaan ehdolla seuraavissa presidentinvaaleissa. Hänen tielläänn on kuitenkin yksi, mutta sitäkin suurempi este - Tarja Halonen. Selvää on, että myös Halonen on aistinut kireän ilmapiirin puolueen sisällä. Tämä tulee ilmi mm. jatkuvana epävarmuutena hänen pohtiessa mahdollista jatkokautta. Ei siis ole suurta ihmettelemisen aihetta siinä, miksi halonen jatkuvasti lykkää ilmoitustaan siitä, aikooko hän asettua ehdolle presidentinvaaleissa. On erittäin mielenkiintoista seurata kuinka tämä valtataistelu lopulta päättyy. Eikä ole lainkaan poissuljettua, että Halonen lopulta vetäytyy vaaleista Lipposen luoman paineen alla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu