Syitä

Minusta on outoa että autokouluissa ei opeteta ajamaan tasapuolisesti sekä etu- että takavetoisilla autoilla. Nuorten miesten on usein ostettava se takapotkuinen kun sillä voi polttaa kumia ja tehdä siistejä slaideja. Vaan miten on kun tulee tositilanne? Tässä tuli taas yksi karmaiseva esimerkki.
Lisäksi on todella turhaa ja törkeää syyttää jotain 10cm:n lumikerrosta. Täällä pohjoisen teillä saa usein ajaa paljon pahemmissakin keleissä. Pienempi tilannenopeus olisi pelastanut tuonkin tilanteen. Lisäksi olisi syytä kiinnittää huomiota autojen kuntoon. Epäilen että tämäkin ooppeli oli paskaiskareilla varustettu kiikku.
3402
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ennen harjoiteltiin jäällä,enään ei ole jäätä edes keskisuomessa.Eikä takavetoisia autoja,kuin ennen.

Äänestä

olen kanssasi samaa mieltä. Syyllinen on vain penkin ja ratin välissä. Täällä vaan on niitä huonoja kelejä.

Äänestä

Olen nyt seurannut tätä keskustelua tuosta onnettomuudesta ja lienee jokseenkin selvää että me kaikki ollaan nyt samaa mieltä sen syystä mutta olisinko itse ollutyhtään sen kummempi kuljettaja? ja älynnyt vähentää nopeuttani ? vaikka myös minä sen perään kuulutan, jokohan nyt alkaisi järki olla kohdallaan? ihan fiksuilta ja normaaleilta ihmisiltä nuo ilmeisesti olivat"lehti tiedoista päätellen" sääli että näin kävi kylä se kokemus on ehkä yksi tekiä joka myös pitää ottaa huomioon tässäkin tapauksessa on surullista että sen kokemuksen harjoittelu päättyi näin traagisesti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


paljon autoileva kirjoitti:

Minusta on outoa että autokouluissa ei opeteta ajamaan tasapuolisesti sekä etu- että takavetoisilla autoilla. Nuorten miesten on usein ostettava se takapotkuinen kun sillä voi polttaa kumia ja tehdä siistejä slaideja. Vaan miten on kun tulee tositilanne? Tässä tuli taas yksi karmaiseva esimerkki.
Lisäksi on todella turhaa ja törkeää syyttää jotain 10cm:n lumikerrosta. Täällä pohjoisen teillä saa usein ajaa paljon pahemmissakin keleissä. Pienempi tilannenopeus olisi pelastanut tuonkin tilanteen. Lisäksi olisi syytä kiinnittää huomiota autojen kuntoon. Epäilen että tämäkin ooppeli oli paskaiskareilla varustettu kiikku.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu