EPÄTOIVOISESTI APUA KAIVATAAN

Meillä on suuri ja ikävä ongelma...Ostimme koiran runsas kuukausi takaperin ja nyt vanhemmalla lapsella todettiin allergia. Oireita on ollut jonkin aikaa,tukkoisuus,silmien kutina, hengenahdistus (harvoin).Onko kellään kokemuksia kannattaako koira antaa kasvattajalleen takaisin vai pitää ?
8619
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Se on ihan päivänselvää ettette voi pitää koiraanne. Todennäköisesti lapsesi on sinulle tärkeämpi. Allerginen ei voi asua koiran kanssa samassa asunnossa.ei kannata edes yrittää. Valitettavaa mutta totta:(

Äänestä

Ehdottomasti takaisin koira kasvattajalle ja pikaisesti. Suosittelen myös allergiasiivouksiin erikoistuneen hankilön siivousapua koiran lähdön jälkeen. Yleisesti lemmikki kannattaa hankkia ennen lapsen syntymää jos epäilee että (tuleva/mahdollinen)lapsi voisi olla perimästä johtuen altis allergialle/astmalle. Syntymästä asti saatu altistus jopa todistetusti suojaa lasta herkistymiseltä.

Äänestä

meinasinkin että se taitaa olla paras ja ainoa vaihtoehto. Tottaki lapseni on minulle tärkein,ja vaikka pahalta tuntuu otan yhteyden kasvattajaan...:( Mutta KIITOS teille!

Äänestä

Kasvattajalle takaisin, ellei allergia oireet parane/ tokene lääkkeillä!

Äänestä

Takaisin kasvattajalle. Pikasi allergia ei parane millään lääkkeillä jos talossa on koira. Oireita voi vain leiventää, mutta allergia pahenee vain koko ajan taustalla ja voi muuttua astmaksi.
Tämän on käyneet niin monet vanhemmat lääkärissä varmistamassa ja aina on poikkeuksetta heillä ollut sama vastaus.

Äänestä
  • tietenkin koira pitää antaa takaisin kasvattajalle tai allergia vain pahentuu.

    Äänestä

  • käppäri kirjoitti:

    tietenkin koira pitää antaa takaisin kasvattajalle tai allergia vain pahentuu.

    Kasvajalle. Ikävää että kerkesitte hankkia koiran ja sitten ilmeni se allergia.. Ehditte varmasti kiintyä koiraan. mutta terveys ennen kaikkea, koirakin on onneksi vielä niin pieni.. =)

    Äänestä

  • käppäri kirjoitti:

    tietenkin koira pitää antaa takaisin kasvattajalle tai allergia vain pahentuu.

    kyllä tämä asia tuli jo monesta viestistä selville ja alkup. kirjoittajakin jo totesi, että palauttaa koiran kasvattajalle. onko pakko sitten vielä jankata ja toistella sitä samaa? voi että, kylläpä pienestä valitan. tosi kova väsymys *haukottelee*

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hanu kirjoitti:

Meillä on suuri ja ikävä ongelma...Ostimme koiran runsas kuukausi takaperin ja nyt vanhemmalla lapsella todettiin allergia. Oireita on ollut jonkin aikaa,tukkoisuus,silmien kutina, hengenahdistus (harvoin).Onko kellään kokemuksia kannattaako koira antaa kasvattajalleen takaisin vai pitää ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu