miten oikeastaan bulimia määritellään?

tyttö85

eli miten nyt sitten bulimia määritellää?
iten en kai ole bulimikko, viime vuonna muutaman kerran herkuutelun jälkeen kävin vessassa oksentamassa lähinnä sen takii että tli huono omatunto herkuista. tätä tapahtuin vuoden aikana ehkä kymmenen - viisitoista kertaa, nyt tänä vuonna olen käynyt kerran oksentamssa herkutteleun jälkeen. en ahmi mutta syyllisyys tulee melkein aina kun olen käynyt hesellä/syönyt jotain namia. pelkään ihan hirveesti että lihon ja. olen ihan happy happy jos olen laihtunut kilon ja jos taas lihonut niin häpeän itseäni ja elämääni. Nyt pitäisi jaksaa keskittyö ylp'ri kirjoituksiin mutta mitään motivaatiota ei ole kaikki pyörii kaloreiden ympärillä. tosi hauskaa :(

5

1363

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • heisi

      Mulla oli aluksi samantapainen ongelma kuin sulla nyt.En ajatellut olevani syömishäiriöinen kun en oksennellut jatkuvasti.Asiat johti kuitenkin siihen, että oksentelu vain lisääntyi ja samalla myös ahmimiskohtaukset tulivat kuvioihin. Menin lääkäriin ja bulimikon paperit sain...kyllä sinulla selvästi on jo jonkilainen ongelma syömisensuhteen.IKINÄ ei ole normaalia oksentaa, jos siihen liittyy syyllisyydentunteet syömisestä ym. Itse olen nyt ollut parantuneena pari vuotta...kannattaa ehdottomasti hankkia apua jo nyt vaikka se tuntuisi turhalta...tällä taudilla on nimittäin taipumusta muuttua vaan pahemmaksi...

    • Bulimikko

      Vaikket vielä olisikaan sukeltanut bulimian syövereihin täysillä, sinulla on selvästikin ongelma. Siitä se pikku hiljaa alkaa kehittyä pahemmaksi, omasta kokemuksesta voin sanoa... Aluksi minäkin oksensin vain kerran ja lupasin itselleni, ettei ikinä enää, mutta lopulta oksentelu alkoi lisääntyä. Nyt saan koko ajan olla tarkkana, ettei tilanne riistäydy käsistä ihan täysin. Lopeta hyvän sään aikana! Pieni herkuttelu ei haittaa mitään, jos sitä tapahtuu kerran-pari kuussa tai vaikka viikossa, jos harrastaa liikuntaa.

    • Poison Ivy

      Samaa mieltä kuin edellinen. Oma syömishäiriöni (mikä lie bulimareksia, ednos...) alkoi myös satunnaisella oksentamisella. Nykyään syömiseni vaihtelevat täydestä syömättömyydestä (en siis aiemmin ollut laihduttanut) pelkään ahmimiseen ilman oksentamista sekä ahmimiseen ja oksentamiseen 1-5 krt päivässä... Siis ei normaalia. Jo se, että tuntee kovaa syyllisyyttä herkuttelut tai ainoastaan normaalin syömisen jälkeen (itse tunnen aina, vaikka söisin kurkunsiivun) ei ole "normaalia". Oksentaminen ruoan jälkeen, vaikka se tapahtuisi vain kerran kk:ssa tai vastaavasti, ei sekään ole täysin tervettä.

      Tässä vielä bulimian määritelmä:

      "Bulimialla eli ahmimishäiriöllä tarkoitetaan jaksoittain esiintyvää hallitsematonta ylensyömistä.
      Bulimiaa sairastavalla on toistuvia, muilta salattuja, hallinnasta riistäytyviä ahmimiskohtauksia, jonka jälkeen he ryhtyvät toimenpiteisiin välttääkseen ruoan lihottavaa vaikutusta. Ahmimiskohtaukset päätyvät usein fyysiseen pahoinvointiin, ja yrityksiin tyhjentyä ahmitusta ruuasta joko oksentamalla tai ulostus- tai nesteenpoistolääkkeiden avulla.

      Syytekijät

      Ahmimishäiriötä sairastavalla oma ruumiinkuva on vääristynyt, nälän ja kylläisyyden tuntemukset ovat häiriintyneet. Oireiden taustalla ovat psyykkiset ristiriidat.

      Bulimia alkaa tavallisesti vanhemmalla iällä kuin anoreksia. Riippuvuus vanhemmista ja perheen sisäiset ongelmat ovat tavallisimpia syitä alle 20-vuotiailla, avioliittoon tai muuhun suhteeseen liittyvät syyt vanhemmilla. Opiskelupaineet, sairaus, työpaikan vaihdos ja avioero voivat laukaista sairauden.

      Nykyinen länsimainen elämäntapa ja vääristynyt hoikkuusihanne myötävaikkutavat psyykkisten ongelmien ilmenemiseen syömishäiriöiden muodossa. Ulkoista olemusta ja viehättävyyttä pidetään mallina yleisestä pärjäävyydestä ja sukupuoliroolissa selviytymisestä.

      Taudin esiintyvyys

      Bulimiaan sairastuneiden määrää on vaikea arvioida, mutta se on lisääntynyt - myös miesten keskuudessa. Arvioidaan, että joka 5. bulimiaa sairastavista on mies. Se on kuitenkin yleisempää naisilla.

      Bulimia alkaa yleensä murrosiän loppuvaiheessa tai varhaisessa aikuisiässä. Toisin kuin anoreksiaa, bulimiaa esiintyy myös vanhemmilla naisilla. Osalla bulimia ja anoreksia vuorottelevat.

      Ahmimishäiriöitä esiintyy myös normaalipainoisten keskuudessa. Heillä paino pysyy normaalin rajoissa. Tämä bulimian laji onkin salaisin, sillä se ei näy ulospäin.

      Taudin kuvaus

      Bulimia alkaa usein siitä, että henkilö uskoo olevansa liian lihava ja ryhtyy laihduttamaan, vaikka paino on normaali tai vain hiukan normaalin yläpuolella. Laihduttamisyritykset epäonnistuvat ja näläntunne johtaa hallitsemattomaan ahmimiseen. Lihomisen pelossa hän oksentaa kaiken syömänsä.

      Monet bulimikot syövät ahdistukseen ja masentuneisuuteen, mutta samalla he pelkäävät lihovansa ylensyömisestä. Ahmiminen ja oksentelu aiheuttavat voimakasta syyllisyydentunnetta ja itseinhoa. Bulimiasta kärsivä pyrkii yleensä kaikin keinoin salaamaan oireensa.

      Bulimiaa sairastavalla on jatkuva huoli omasta vartalostaan ja painostaan. Hän pitää painoaan kurissa joko ulostuslääkkeillä, ruokavaliolla, liikunnalla tai oksentamalla. Paino pysyykin yleensä lähellä normaalia.

      Vähitellen ahmiminen tulee yhä pakonomaisemmaksi. Ahmimishimo on polttava, pakottava tarve, joka saattaa vallata yhtäkkiä, mutta se voi olla myös pitkään kestäneen suunnittelun tulos. Bulimiaa sairastava voi alkaa eristäytymään, muuttua passiiviseksi ja masentuneeksi."

    • Anonyymi

      Kyllä toi mun mielestä jo bulimiaksi luokiteltais

    • Anonyymi

      Googlaa "ICD-10 Bulimia nervosa" niin huomaat, ettet täytä kriteereitä. Ahmimisen ja kompensaation pitäisi olla viikoittaista ja session aikana pitää syödä suuri määrä ruokaa.
      Keskity niihin ylppäreihin ja lopeta sairaushakuisus. Et hyödy siitä mitenkään muuten kuin ajantappona.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taisin tehdä virheen

      Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle
      Ikävä
      44
      3052
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      36
      2651
    3. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      53
      2604
    4. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      105
      2324
    5. Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi

      Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle
      Ikävä
      51
      2163
    6. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      345
      1916
    7. Mitä haluat sanoa kaivatullesi?

      Onko ikävä? Milloin näitte viimeksi?
      Ikävä
      150
      1566
    8. Nainen, mulla olisi sulle pari vinkkiä

      Kerro vain ongelmasi niin annan siihen vinkin. :/
      Ikävä
      74
      1423
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      23
      1258
    10. Nainen onko sulla supervoimmia ?

      Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.
      Ikävä
      28
      1185
    Aihe