Valtio tukee rikkaiden luksusautoilua -perustulo" avustus jopa 500 €/kk
Valtio tukee rikkaiden luksusautoilua 500 €/kk/3v
Iltalehden tekemän selvityksen mukaan julkista energiatukea valuu yritysjohtajien, lääkäreiden, lentäjien, asianajajien ja miljonäärien huippukalliisiin sähköautoihin.
Yli satatuhatta euroa maksavan Teslan haltija saa valtiontukea melkein kansaneläkkeen verran, 500 euroa kuukaudessa.
Ainakin sata suomalaista hyvätuloista on yrityksensä kautta anonut valtiolta 400 - 500 euron kuukausiavustusta Teslan osamaksuihin tai leasingvuokriin. Tuen piiriin hyväksytyille valtio maksaa autonomistamistukea yleensä kolme vuotta kullekin eli käytännössä auton koko pitoajan ennen kuin auto menee vaihtoon.
Tiedot ilmenevät Trafin ajoneuvorekisteristä sekä tukihakemuksista, joita yritykset ovat toimittaneet työ- ja elinkeinoministeriölle.
Kuukausiavustukset ovat saajilleen verottomia. Avustukset kattavat jopa 30 prosenttia auton omistuskuluista.
avustusta pitää anoa valtiolta. Iltalehden selvitys kertoo, että joka toinen Tesla-autoilija tai hänen yrityksensä on vaatinut työ- ja elinkeinoministeriöltä tukea.
Tuki-Tesloilla ajaa yhteiskunnan kermaa: hyväosaisia, korkeasti koulutettuja, raharikkaita ja isoista tuloista nauttivia suomalaisia. Valtio tukee huippujuristien, erikoislääkäreiden, kauppiaiden, liikennelentäjien ja pääomasijoittajien Tesloja.
Eniten tuki-Tesloja on yritysjohtajilla ja yrittäjillä. Tyypillinen tuesta hyötyvä on toimitusjohtaja, jolla on työsuhdeauto. Tällainen on esimerkiksi entisen pörssiyhtiön Talentumin ex-toimitusjohtaja, elokuussa pörssiyhtiö Pihlajalinnan toimitusjohtajana aloittava Aarne Aktan.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016050721525330_uu.shtml

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.