Miksi armeija on n.20v ikäisenä käytävä?

Miksi armeija on juuri n 20 vuotiaana?
Miksi ei 30/40 vuotiaana?
Miksi yleensäkään on tällainen vanha juttu olemassa vielä tänäpäivänä? Mitä hyvää se tuo tullessaan, ei mitään. Päinvastoin erottaa pojan perheestään
7252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

No ei kai tuo nyt ole vaikeasti pääteltävissä.

30 - 40 vuotiaat ovat keskimäärin huonokuntoisempia ja loukkaantumisten ja onnettomuuksien riski kasvaa iän myötä. Toiseksi 20 vuotiaat ovat vielä sellaisia lapsia, että heitä on helpompi komentaa. 30 - 40 vuotiaat sen sijaan ovat jo aika itsetietoisia, niin, että heihin on aika vaikeaa enää iskoistaa sotilaskuria. Se on toki mahdollista, mutta isomman työn takana.

30- ja 40-vuotialla on myös perheet ja urat. Ei siinä iässä enää lähdetä viettämään puolta vuotta intissä. Valoja päälle siellä.

Intti onkin siksi monille nuorukaisille miehistävä kokemus. Ollaan kenties erosssa perheestä ensi kertaa pitkiä aikoja ja joudutaan toimimaan itsenäisesti.

Äänestä
  • vai että joudutaan toimimaan oikein itsenäisesti lol

    Äänestä

Itse kävin intin 19-20 vuotiaana.Silloin vitutti koulut jäivät kesken. en ollut vakiintunut, ei ollut töitä. Nyt olen 36v perheellinen ja työssäkäyvä. Olisin nyt ihan valmis menemään inttiin ainakin puoleksi vuodeksi. Saisivat duunit jäädä, (valtio saisi maksaa asuntolainan ja korotetun päivärahan mulle riittäisi noiden lainojen päälle 50e käteen/arkipäivä.) Ja metsäleirejeä lukuunottamatta ainakin 3yötä kotona lomien lisäksi.


No spekulointiahan tämä on.

Tuskin siellä enää jaksaisi painaa kuten nuorena, eikä se kurikaan enää iskostuisi, kyllä itselle sanoisin ainakin nuorelle varusmiesjohtajalle tai kapiaiselle takaisin. " Mikäs sinä luulet olevasi? Oletko naimisissa, oletko perheellinen, Olen kouluttautunut oikeaan ammattiin tiedän mistä puhun. Minulla on vakityöpaikka ja säännölliset tulot. jne... Osaan muutakin kuin huutaa ja ampua pysyllä."

Se mitä Härski Hartikainen sanoin armeijan kertauksissa Elokuvassa Uuno Turhapuro armeijassa pitää paikkansa.

Äänestä

Oletko sinä kysely iässä?

Äänestä

En vaan pohtija. Teen tästä aloitteen ministeriöön.

Äänestä

35-vuotiaita ei saa enää huijattua ja manipuloitua sotimaan ja vaarantamaan henkensä valtaeliitin toiveiden ja etujen takia. Parikymppiset miehet ovat vielä tarpeeksi naiiveja...

Äänestä

"Kyllä mies on mielellään poissa kotoa pidempään 35-50-vuotiaana." Näin Spedeä löyhästi siteeratakseni.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yksiperheestäpois kirjoitti:

Miksi armeija on juuri n 20 vuotiaana?
Miksi ei 30/40 vuotiaana?
Miksi yleensäkään on tällainen vanha juttu olemassa vielä tänäpäivänä? Mitä hyvää se tuo tullessaan, ei mitään. Päinvastoin erottaa pojan perheestään

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu