Pääseekö narsistit taivaaseen?

He ovat ikäviä ihmisiä jotka aiheuttavat muille ihmisille pahaa oloa. Haittaako tuo jos on lestadiolainen ja riittää että pyytää syntejä anteeksi vaikka yhä uudelleen haukkuu perheensä ja aiheuttaa heille pelkoa kotona?
461297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

>He ovat ikäviä ihmisiä jotka aiheuttavat muille ihmisille pahaa oloa.

Ja monesti korkeissa asemissa uskonlahkoissa, järjestöissä, yritysmaailmassa...

Äänestä
  • Oletko Räyhis sairas?

    Äänestä

  • Pääsee koska hän on syntynt sellaiseksi

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pääsee koska hän on syntynt sellaiseksi

    Joidenkin tutkijoiden mukaan narsismi kehittyy varhaisessa lapsuudessa.
    Lähtökohtaisesti narsistikin on siis kaltoinkohtelun uhri, jolle kehittyy
    puolustusmekanismit jotka kohdistuu muita kohti.
    Narsisti siis tarvitsee muita saadakseen hyväksyntää ja toisia
    joihin voi siirtää pahaa oloaan.
    Pahimmillaan psykopaatit käyttävät tällaista riippuvuutta hyväkseen.
    Paha ajnjakso oli vuoosisadan lopulla.

    Ihhmeellisiä luusereita kun pahan olonsa yrittävät syyttömiin siirtää ja hyväksyntää ovat vailla. Ihan oikein sellaisille etteivät pärjää omillaan. Tietoisuutta narsisteista pitää lisätä jotta monet säästyisivät sellaisen aiheuttamilta kärsimyksiltä. Siipeileviä liippejä ei pidä nostattaa kenenkään kustannuksella.
    (Tiedän vain yhden tapauksen. Juoppo, valehteleva loinen joka kääntää asiat ylösalaisin sekä on arvaamaton ja vaarallinen. Panin välit poikki kun mitta lopulta täyttyi mutta se harmittaa joskus vieläkin että vasta heivattuani sen hirviön kuulin edes koko narsisti-sanaa. Paljolta pahalta oisin säästynyt jos oisin tiennyt aiemmin. En voi kuin ihmetellä itseäni kuinka sellaista kuvoa kuuntelinkin, kerta toisensa jälkeen. Koskaan en ole moista itserakasta valepukkia tavannut missään! Ja yhä se röyhkimys soittelis kun jotain tarvitsis mut ei mua kiinnosta sen jutut enää joten se sai jäädä. Sellaiselta toopelta puuttuu kyky mennä itsensä ja ottaa virheistä opiksi. Uskon että samanlaista juoppohuorailua viettää tahollaan ja vedättää ketä pystyy tälläkin hetkellä se ällö. Nuolee vaikka persettä jos siitä hyötyy ja paljon pahempaakin! Alas voi vajota narsisti, hyi. Ihanaa kuitenkin ettei sen olemiset kiinnosta p:n vertaa enää.)

    Äänestä

Pääsee, jos on uudestisyntynyt ja tunnustaa Jeesusken Messiaaksi ja uskoo Häneen.

Näin yksikertaista se on.

Äänestä
  • Narsisti ei "synny uudesti" eikä "tunnusta messiaaksi" muita kuin itsensä.

    Näin yksinkertaista se on.

    Uskonlahkoissa naiivisti kuvitellaan että "Jeesus" muuttaisi narsistin ei-narsistiksi. Ei tapahdu, narsismi on pysyvä luonnevika. Sekin että narsisti voi tarvittaessa olla hyväkin näyttelijä kuuluu narsismiin.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Narsisti ei "synny uudesti" eikä "tunnusta messiaaksi" muita kuin itsensä.

    Missä kohti Raamattua asia on kerrottu?

    Kes.

    Äänestä

  • kesitas kirjoitti:

    Missä kohti Raamattua asia on kerrottu?

    Kes.

    Raamattua?
    Minä puhun tieteestä ja havaituista tosiasioista. Raamatun mukaan narsismia ei ole edes olemassa, kuten ei tuhansia muitakaan todellisuuden ilmiöitä.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Raamattua?
    Minä puhun tieteestä ja havaituista tosiasioista. Raamatun mukaan narsismia ei ole edes olemassa, kuten ei tuhansia muitakaan todellisuuden ilmiöitä.

    Et tunne Raamattua Repe.

    Siellä on lukuisia narsisteja, etupäässä VT;n puolella. Otan esimerkiski Saulin.

    Saulin syndrooma on vakava "tauti", joka hankaloittaa suuresti seurakunnan kokoontumista ja rakentumista, joka on puettu väärän nöyryyden valheasuun.

    >>Sitten kirjoitat; Uskonlahkoissa naiivisti kuvitellaan että "Jeesus" muuttaisi narsistin ei-narsistiksi. Ei tapahdu, narsismi on pysyvä luonnevika. Sekin että narsisti voi tarvittaessa olla hyväkin näyttelijä kuuluu narsismiin.** Miten kävi UT;N toiselle Saulille, eikä narsismi kadonnut?

    >>Minä puhun tieteestä ja havaituista tosiasioista.** ? Missä se vahvistetaan?

    Ihmeen pian muuttui painopiste.

    Kes.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Narsisti ei "synny uudesti" eikä "tunnusta messiaaksi" muita kuin itsensä.

    Näin yksinkertaista se on.

    Uskonlahkoissa naiivisti kuvitellaan että "Jeesus" muuttaisi narsistin ei-narsistiksi. Ei tapahdu, narsismi on pysyvä luonnevika. Sekin että narsisti voi tarvittaessa olla hyväkin näyttelijä kuuluu narsismiin.

    "Ei tapahdu, narsismi on pysyvä luonnevika. Sekin että narsisti voi tarvittaessa olla hyväkin näyttelijä kuuluu narsismiin."

    Tunnen narsistin. Muun muassa, kun narsisti itkee, hän ei suinkaan tunne katumusta tai myötätuntoa, vaan itkee saadakseen tahtonsa läpi.

    """"Tunnen narsistin. Muun muassa, kun narsisti itkee, hän ei suinkaan tunne katumusta tai myötätuntoa, vaan itkee saadakseen tahtonsa läpi"""""

    Eräs vl-poliitikko tekee noin.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Raamattua?
    Minä puhun tieteestä ja havaituista tosiasioista. Raamatun mukaan narsismia ei ole edes olemassa, kuten ei tuhansia muitakaan todellisuuden ilmiöitä.

    Samanlaisia piirteitä löytyy:
    Itsensä korottamisesta
    231
    Sitten Jeesus puhui väkijoukolle ja opetuslapsilleen:
    2»Mooseksen istuin on nyt lainopettajien ja fariseusten hallussa. 
    Tehkää siis niin kuin he sanovat ja noudattakaa heidän opetustaan. Älkää kuitenkaan ottako oppia heidän teoistaan, sillä he puhuvat yhtä ja tekevät toista. 4
    He köyttävät kokoon raskaita ja hankalia taakkoja ja sälyttävät ne ihmisten kannettaviksi, mutta itse he eivät halua niitä sormellaankaan liikauttaa. 5
    Kaiken minkä tekevät he tekevät vain siksi, että heidät huomattaisiin. He käyttävät leveitä raamatunlausekoteloita ja panevat viittaansa isot tupsut, 6
    he istuvat pidoissa mielellään kunniapaikalla ja synagogassa etumaisilla istuimilla 7ja ovat hyvillään, kun ihmiset toreilla tervehtivät heitä ja kutsuvat heitä rabbiksi.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Narsisti ei "synny uudesti" eikä "tunnusta messiaaksi" muita kuin itsensä.

    Näin yksinkertaista se on.

    Uskonlahkoissa naiivisti kuvitellaan että "Jeesus" muuttaisi narsistin ei-narsistiksi. Ei tapahdu, narsismi on pysyvä luonnevika. Sekin että narsisti voi tarvittaessa olla hyväkin näyttelijä kuuluu narsismiin.

    Nyt ollaan samaa mieltä! Usein olen aivan toisilla linjoilla.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Raamattua?
    Minä puhun tieteestä ja havaituista tosiasioista. Raamatun mukaan narsismia ei ole edes olemassa, kuten ei tuhansia muitakaan todellisuuden ilmiöitä.

    Ei tunnistettu silloin vielä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Ei tapahdu, narsismi on pysyvä luonnevika. Sekin että narsisti voi tarvittaessa olla hyväkin näyttelijä kuuluu narsismiin."

    Tunnen narsistin. Muun muassa, kun narsisti itkee, hän ei suinkaan tunne katumusta tai myötätuntoa, vaan itkee saadakseen tahtonsa läpi.

    Näin se on. Elämä pelkkää peliä. Mahtaa olla tyhjää sellainen oleminen?

    Äänestä

Narsisti jolla on tiukkapipoinen lestadiolainen usko. Siitä voisi olla vaikea ihmisen selvitä järjissään joka hänen kohteeksi joutuu.

Äänestä
  • Eikö letsadiolaisuus ole narsismia?

    On, sillä He ovat niin narsisteja, ettei kukaan muu pelastu.

    Narsismia viimeisen päälle.

    Äänestä

  • kesitas kirjoitti:

    Eikö letsadiolaisuus ole narsismia?

    On, sillä He ovat niin narsisteja, ettei kukaan muu pelastu.

    Narsismia viimeisen päälle.

    Eiköhän narsisti ole se, joka luulottelee pelastuvansa selällään sekaisin kirkon lattialla.

    Äänestä

  • kesitas kirjoitti:

    Eikö letsadiolaisuus ole narsismia?

    On, sillä He ovat niin narsisteja, ettei kukaan muu pelastu.

    Narsismia viimeisen päälle.

    Totta.

    Äänestä

  • siitäeiparane kirjoitti:

    Eiköhän narsisti ole se, joka luulottelee pelastuvansa selällään sekaisin kirkon lattialla.

    Onko Raamatullista vahvistusta

    Äänestä

  • Kannattaa muuttaa toiselle puolelle Suomea ja karttaa niin paljon kuin vain voi. On hirvittävä sairaus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kannattaa muuttaa toiselle puolelle Suomea ja karttaa niin paljon kuin vain voi. On hirvittävä sairaus.

    "On hirvittävä sairaus."
    '
    Narsisti on sosiaalisesti sairas.
    Narsistin teot vaikuttavat kanssaihmisiin.

    Nuo kanssaihmiset narsisti jakaa hovi-ihmisiin
    ja uhreihin hyötysuhteesta riippuen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "On hirvittävä sairaus."
    '
    Narsisti on sosiaalisesti sairas.
    Narsistin teot vaikuttavat kanssaihmisiin.

    Nuo kanssaihmiset narsisti jakaa hovi-ihmisiin
    ja uhreihin hyötysuhteesta riippuen.

    Narsisti voitetaan narsistin omilla keinoilla, mutta pitää olla parempi. Yleensä neuvotaan vain väistämään narsistia, mutta läheskään aina se ei ole mahdollista. Narsisti etsii uhristaan heikkoja kohtia, mutta usein narsistilla itsellään on sellaisia. Niihin pitää säälimättä iskeä. Kaikki epävakaat ym. persoonallisuushäiriöt ovat pohjimmiltaan samankaltaisia. Jos perso ei pysy ruodussa, niin oveluudella pitää iskeä. Jos voitto ei ole mahdollinen pitää vaihtaa maisemaa.

    Yleensä narsitia ei tunnisteta, sillä hänen näyttelykykynsä on vertaansa vailla.
    Tälläkin palstalla kerrotaan tapahtumasta jossa suuri joukko ei tunnistanut
    narsistia.
    Narsisteihin on yritrtty iskeä, mutta huonoin tuloksin.
    He vääntävät totuutta yhdessä hovinsa kanssa ja lopputulema vastaannousijalle
    on monesti täysi katastofi.
    terveelä ihmisellä ei sellaista kykyä heittäytyä valhemaailmaan, että
    hän narsistin nujertaisi.
    Sen vuoksi monien on vain paettava narsistia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "On hirvittävä sairaus."
    '
    Narsisti on sosiaalisesti sairas.
    Narsistin teot vaikuttavat kanssaihmisiin.

    Nuo kanssaihmiset narsisti jakaa hovi-ihmisiin
    ja uhreihin hyötysuhteesta riippuen.

    Sellaisen kun havaitsee, kylmästi välit poikki, kerralla, selittelemättä.
    Mielestäni narsistit sais lopettaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Narsisti voitetaan narsistin omilla keinoilla, mutta pitää olla parempi. Yleensä neuvotaan vain väistämään narsistia, mutta läheskään aina se ei ole mahdollista. Narsisti etsii uhristaan heikkoja kohtia, mutta usein narsistilla itsellään on sellaisia. Niihin pitää säälimättä iskeä. Kaikki epävakaat ym. persoonallisuushäiriöt ovat pohjimmiltaan samankaltaisia. Jos perso ei pysy ruodussa, niin oveluudella pitää iskeä. Jos voitto ei ole mahdollinen pitää vaihtaa maisemaa.

    Harmi etten kilttinä henkilönä tajunnut antaa narsistille samalla mitalla. Ois pitäny löylyttää kunnolla että muistaa mikä paskakasa oikeesti on. Mokomakin (ansiotta) kunnian kerääjä, kehujen kärkkyjä, juoppo, siipeilevä rosvo! Voi ällötys minkälaisia maa päällään kantaakin.

    Äänestä

Kyllä pääsee. Pääseehän teillä pedofiilitkin.

Äänestä

Ei pääse, ei sinne pääse yksikään lestadiolainenkaan, ainaistaan Jeesus Kristus.
Lukekaa Raamattua jossa kerrotaan, ettei yksikään ihminen ole noussut Taivaaseen.
Se on vain pakanallista ihmis- uskoa.
Joh. 3:13 Kukaan ei ole noussut taivaaseen, paitsi hän, joka on taivaasta tänne tullut: Ihmisen Poika.
Welluista Hän ei polveudu.

Äänestä

Voi kuule, taivas on keltaisenaan kukkivista narsisteista. On siellä joukossa myös valkoisia narsisteja ja sinivuokkojakin kuulemma on. Ja valkovuokkoja.
Linnut laulaa ja aurinko paistaa.

Äänestä

Jos on lapsikastettu, niin ei silloin haittaa jos haukkuu hurmahenkiä ja käyttäytyy todella huonosti lähimmäisiä kohtaan sekä epäraamatullisesti. Silloin silti on päässyt puhtaasti osalliseksi Pyhästä Hengestä siinä kasteessa. Joskaan se ei käytännössä missään näy.

Äänestä
  • No sentään. Kastelemisella ikinä kukaan yhtään pyhemmäksi tai paremmaksi tullut. Kummallisia ajatuksia. Varmaan Raamatusta ja siten, että saatte taas hyvän kiistan ass aikaiseksi. Sellaista on uskovaisen elämä.

    Äänestä

Narsismi on hyvin vakava asia.
Ap.n kysymyksessä kysyttiin pääseekö narsisti taivaaseen;
Vain Jeesus on se joka tekee tuomion.
Yleensä narsisti ei pyydä anteeksi.
Anteeksipyyntö on merkki jostain paremmasta.

1Äänestä

Narsisti ei voi päästä taivaaseen, koska narsisti ei rakasta lähimmäistään.

Äänestä
  • Ja saattaa olla umpikiero mielistelijä ja valehtelija ammentaakseen muiden häneen kohdistamaa ihailua, joka perustuu täysin valheelliseen kuvaan hänestä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja saattaa olla umpikiero mielistelijä ja valehtelija ammentaakseen muiden häneen kohdistamaa ihailua, joka perustuu täysin valheelliseen kuvaan hänestä.

    Niinhän sitä sanotaan, että narsisti ihastuu omaan peilikuvaansa ja peilaa itseään. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että narsisti muuttaa omaa käyttäytymistään antaen väärän kuvan itsestään (false self) ja tarkkailee tämän valheellisen kuvan aiheuttamaa efektiä. Henkisenä vampyyrinä narsisti elää ihailusta ja tarvitsee sitä lisää.

    Äänestä

  • Tulee mieleen suviseurojen 2016 puhujien ja seurakuntavanhinten kokouksen alustusaihe: "Lähimmäinen ja puheemme".ä", josta on erityisesti jäänyt mieleen alustuksen kohta: "Hän (Luther) vartaa lähimmäistään takanapäin pahaapuhuvia loassa kelliviin sikoihin. Näin lähimmäiseltä kunnia ja hyvä nimi riistetään nopeasti, mutta niiden takaisin saaminen käy hitaasti."

    Vastuu juoruista on yksin niiden levittäjällä. Miten narsisti, joka koko ajan pyrkii valheellisin keinoin /puhein siihen, että häntä ihaillaan ja palvotaan voi korjata/ ehtii korjaamaan tekonsa. Seurapenkissä ja yleisestä saarnasta anteeksi otettuna teot eivät tule korjatuksi. Katumus ei ole pätevä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tulee mieleen suviseurojen 2016 puhujien ja seurakuntavanhinten kokouksen alustusaihe: "Lähimmäinen ja puheemme".ä", josta on erityisesti jäänyt mieleen alustuksen kohta: "Hän (Luther) vartaa lähimmäistään takanapäin pahaapuhuvia loassa kelliviin sikoihin. Näin lähimmäiseltä kunnia ja hyvä nimi riistetään nopeasti, mutta niiden takaisin saaminen käy hitaasti."

    Vastuu juoruista on yksin niiden levittäjällä. Miten narsisti, joka koko ajan pyrkii valheellisin keinoin /puhein siihen, että häntä ihaillaan ja palvotaan voi korjata/ ehtii korjaamaan tekonsa. Seurapenkissä ja yleisestä saarnasta anteeksi otettuna teot eivät tule korjatuksi. Katumus ei ole pätevä.

    "Miten narsisti, joka koko ajan pyrkii valheellisin keinoin /puhein siihen, että häntä ihaillaan ja palvotaan voi korjata/ ehtii korjaamaan tekonsa. Seurapenkissä ja yleisestä saarnasta anteeksi otettuna teot eivät tule korjatuksi. Katumus ei ole pätevä."

    Narsisti tai muuten luonteeltaan umpikiero ja kaikessa vilpillinen saattaa olla hyvin ulkokullattu ja ahkera seuroissakävijä, jonka ulkokultainen käytös ei ole sopusoinnussa henkilön todellisen minän kassa.

    Äänestä

Jeesus opetti rakastamaan lähimmäistään ja vihamiestään. Se siis tarkoittaa myös sen mukaista käytöstä. Joten harvapa vaikka lestadiolainen, hellari, metodisti, tms kelpaa hänelle. Tämän palstan kiivailijat ei ainakaan. Epätoivoista todistelua itselle, että olisi muita parempi tai kelvollinen Minä en myöskään itsestäni uskaltaisi veikata kelpaanko Kukaan ihminenhän ei sitä pysty myöskään kertomaan.

Äänestä

Jos et itse ole narsisti, niin tämä ongelma ei kuulu sinulle. Turhaa uteliaisuutta.
Taivaaseen pääsy on ihan muualla päätetty.

Äänestä

Kukaan ei pääse taivaaseen. Taivas on ihmisen keksimä satu, jotta kuolema ei tuntuisi niin pahalta.

Äänestä
  • Täsmälleen.

    Äänestä

Helvettiin joutavat.

Äänestä
  • Jos ja kun yksikin valhe kadottaa, niin eivät todellakaan pääse.

    Äänestä

Kaikki lestadiolaiset joutuvat helvettiin valehtelun tiellä

Äänestä

Kommentoi aloitusta

okkookko kirjoitti:

He ovat ikäviä ihmisiä jotka aiheuttavat muille ihmisille pahaa oloa. Haittaako tuo jos on lestadiolainen ja riittää että pyytää syntejä anteeksi vaikka yhä uudelleen haukkuu perheensä ja aiheuttaa heille pelkoa kotona?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu