Hommmailua

Sanokaa sille koogeebeelle Hommalla, että olen yhden ainoan kerran aiemmin kirjautunut ulos Hommalta ja vuosi myöhemmin palannut takaisin, ottaen tuolloin Miniluvin pyynnöstä edellisen nikkini. Olin siis ainoastaan toista kertaa siellä. Olen vaihtanut joitakin nickejä ihan laillisesti modejen kautta, kuten monet muutkin siellä paljon enemmän, enkä suorittele salaperäisiä reinkarnaatioita. Poistuin äskettäin ihan omasta pyynnöstäni, eikä minulla ole bannia, ellei koogeebee itse sitä lähtöni jälkeen laittanut. En aio salaperäisesti saapua takaisin häiriköimään mode koogeebeen mielenrauhaa. Mikäli vielä joskus sortuisin takaisin mainitulle foorumille, tekisin sen aivan avoimesti.

Hyvää isänmaallista vuotta kaikille.
.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Nostan aiheellisen ilmoituksen. Valitan moderaatiosta väärässä ketjussa. Ei mulla taas muuta.

Äänestä

Hommalla ei saa olla erimieltä. Tulee olla Venäjän vastainen ryssänvihaaja.

Ystävällisesti ryssään suhtautuvat ovat koogeebeen painajainen, joista pitää päästä eroon, eikä paluuta ole, kuten hän itse kirjoittaa.

Onko Venäjän vastaisuus ja ryssäviha ihan Perussuomalaisen puolueen julkinenkin periaate?

Uskaltaako tuollaista puoluetta enää äänestääkään, jos ne vaikka salassa suunnittelee Uralin valtausta, eikä ryssä tykkää aikeesta ja ... voi sentään! Ne tulee tänne ja pommittaa Suomen tuusannuuskaksi!

Rauha! Mir!
.

Äänestä
  • Opetelepa oikeat termit! Ei ole rasisteja, vaan maahanmuuttokriittisiä. Vastaavasti ei ole ryssänvihaajia, korkeintaan vinkkelitossu- tai hapankaalikriittisiä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Näkemiiin kirjoitti:

Sanokaa sille koogeebeelle Hommalla, että olen yhden ainoan kerran aiemmin kirjautunut ulos Hommalta ja vuosi myöhemmin palannut takaisin, ottaen tuolloin Miniluvin pyynnöstä edellisen nikkini. Olin siis ainoastaan toista kertaa siellä. Olen vaihtanut joitakin nickejä ihan laillisesti modejen kautta, kuten monet muutkin siellä paljon enemmän, enkä suorittele salaperäisiä reinkarnaatioita. Poistuin äskettäin ihan omasta pyynnöstäni, eikä minulla ole bannia, ellei koogeebee itse sitä lähtöni jälkeen laittanut. En aio salaperäisesti saapua takaisin häiriköimään mode koogeebeen mielenrauhaa. Mikäli vielä joskus sortuisin takaisin mainitulle foorumille, tekisin sen aivan avoimesti.

Hyvää isänmaallista vuotta kaikille.
.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu