Yläkoulun opettaja

>Aiotko vaihtaa muualle? Miksi?
Vaihdoin lukioon. Lukio on kaikilta osin mukavampi työympäristö.

>Mikä oli raskainta?
Elämäänsä kyllästyneet ja muutenkin imbesillit työkaverit

>Mitä tekisit toisin?
Lukisin itseni lääkäriksi.

>Mistä pidät työssäsi?
Pitkät lomat.

Millaista on olla töissä yläkoulussa?
- ei päivääkään ilman yllätystä, oli se yllätys sitten iloinen asia tai ei

Aiotko vaihtaa muualle? Miksi?
- aion ja katselen muita töitä. Viran jättäminen tosin tuntuu raskaalta toimelta, voisinhan aluksi ottaa virkavapaata. miksi? siksi koska opettajan oikeudet rauhalliseen työympäristöön on viety. ja kun lähes joka päivä on alkanut tuntumaan siltä, että olen erityisopettajana isossa luokassa enkä enää aineenopettajana, on ilo töistä mennyt täysin. oppimisen sijaan suunnitellaan, miten järjestetään, että luokassa voisi opettaa.

Mikä on raskainta?
- se, että vanhemmilla ei ole mitään otetta lapsiinsa ja ei ät saa heitä aisoihin. lapsi vie, aikuinen vikisee... kumppi kouraan, että lapsi pn hiljaa. pahinta on kun lapsi ja aikuinen asettuu samalle tasolle ja aikuinen lapsensa kaveriksi.

Mitä tekisit toisin?
- palauttaisin tasoryhmät, palauttaisin klinikat (ns tarkkikset) ja lopettaisin jatkuvat integraatiokokeilut. joku voisi tehdä tutkimuksen ihan näistä, miten vaikuttanut kouluun.

Mitä toivoisit?
- rauhallisen työympäristön ja palauttaa kouluun normaalin arjen.

Millaista tukea haluaisit?
- integraatiokokeilussa pitäisi resurssin seurata perässää. ei voi olla niin, että erityisoppilas integroidaan oppilaan /vanhemman halusta normiluokkaan ja työllistetään opettaja 75%:sti. kai niillä luokan muillakin on oikeus opettajaan eikä vaan kokeiluoppilaalla?

Mistä pidät työssäsi?
- johtuen työstressistä varsin negatiivinen asenne ja jätän vastaamatta. on siinä toki paljon positiivistakin.

Mistä et pidä työssäsi?
- siitä, että opettajalta on viety valta ja aina kaikkea katsotaan pykälien takaa. ei voi tehdä sitä, koska... ei voi tehdä tätä, koska... ei voida, koska ei ole rahaa, ei voida, koska rahaa tarvitaan siihen ja tuohon... mitään ei voi tehdä, mutta kaikki pitöisi kuitenkin saada tehtyä.

lapset on opetettu jo ennen kouluikää siihen, että saavat mitä haluavat. normiopetus on tylsää, pitäisi saada sirkuspelle luokkaan ja hovimestari eeässineen. joudummeko kirjoittaa, mikset sä tulosta näitä meille? ei oo tää oo kivaa - mä haluun pelata... en jaksa, kun on tylsää...

Ja pelkästään välitunneista on mennyt ilo. Lapsia pitää vahtia kuin haukkana sen sijaan, että lapset leikkisivät, kokeilisivat, kömpelöivät, satuttavat ja oppivat. Ei.. jos on pienikin naarmu, niin jo ollaan jotain pykälää syynäämässä ja miettimässä, miten välituntivalvojalle saataisiin jostain joku näpöytys. jos hajoaa vaatteet, ollaan vaatimassa rahaa koululta... jos tuli pahamieli syyllistetään koko opetushenkilökunta kiusaajiksi. tätä on nykypäivä. kaikki ilo mennyt viimeisen 5v aikana työstä. Eipä tarvitse mennä kuin vuosituhannen alkuun, niin asiat olivat paremmin. Maailma ei kaatunut, jos kompastuit, tuli haava, hajosi vaatteet. Hetki myöhemmin ja taas leikki päällä. Nyt on hetki myöhemmin ja vahempi huutamassa luuriin tai saamassa paskahalvauksen kun hius meni poikki...

Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka moni ensimmäisen pitkän sijaisuuden jälkeen vaihtaakin työpaikkaa. Opettajia koulutetaan x määrä, kuinka monta prosenttia vaihtaa alaa?

Kun seuraa nykymaailmaa, täytyy koulussa olevan aikuisen olla teräshermo, jotta pysyy työpaikallaan tai vaihtoehtoisesto todella kohdillaan oleva lääkitys (vitsi!). Milloin opettajan pinna palas täysin ja mitä sen jälkeen? Voiko opettaja jäädä saikulle, koska ei jaksa töihin tai hermot niin kireällä että parempi pysyä pois? Mikä on käytäntö yleensä?

Miksi kouluissa annetaan alaikäisen terrorisoida koko yhteisöä? Luokkakaverit kärsii, opettaja ei saa tehtyä työtänsä? Eikö tällaista oppilasta voi kieltää tulemasta kouluun ennen kuin osaa käytöstavat ja muiden kunnioittamisen antamalla työrauhan?

Jos joku ilmoitti vaihtaneensa lukioon opettajaksi, niin joutui koville opetusmateriaalien kanssa. Tämän on sanonut tuttavani, joka on ollut opettajana.
Tämä pätee varsinkin mateemaatisten aineiden opettajiin. Yläkoulun opetettavat asiat ovat todella helppoja verrattuna lukion vastaavijn.

"Tämä pätee varsinkin mateemaatisten aineiden opettajiin. Yläkoulun opetettavat asiat ovat todella helppoja verrattuna lukion vastaavijn."

En ymmärtänyt tätä. Sama koulutushan molemmilla matematiikan opettajilla on, mitä tekemistä helppouden kanssa asiassa on? Se ero siinä tosin on, että kyllä minäkin mieluusti differentiaalilaskentaa opetin lukiossa kuin ainaisia sulkujen poistamista seiskalla ;-)

Se mikä lukiosta ei tee miellyttävää on pakonomaisuus käsiteltävissä asioissa, koska niin sidottu kursseihin ja jaksoihin. Joustoja ei voi tehdä, koska seuraavaa kurssia et välttämättä opeta tai vaikka opettaisitkin, oppilaat eivät ole samat. Jos haluaisit tehdä jotain toisin, tulee rajat äkkiä vastaan.

20 vuotta yläkoulun opena ja todellakin on ollut minun paikkani. Nyt on edessä luopumisen tuska pitkäaikaisesta työpaikasta sisäilmaongelmista aiheutuneen sairastumiseni takia. Olen tuuliajolla. En kelpaa enää mihinkään. Voi kun olisin voinut jatkaa työssäni.

Tässä:
Millaista on olla töissä yläkoulussa?
- ihan kivaa. Teinit on paljon hauskempia kuin alakoululaiset. Olen ollut siis myös alakoulussa töissä. Yläkoulussa on yleensä aika rento tunnelma ja yläkoululaisista puuttuu lukiolaisten nyrpeys/passiivisuus.

Aiotko vaihtaa muualle? Miksi?
- En, sain viran hiljakkoin. Olen ammatinvaihtaja ja keski-ikä häämöttää. Toisaalta olen sillä tavoin liikkuva, että eihän sitä koskaan tiedä. Jos tästä lähden, niin yrittäjäksi.

Mikä on raskainta?
- Opettajan työ on repivää, kuluttavaa. Työaikana pitää joka sekunti olla hereillä, aistit terävänä ja nähdä takaraivollakin. Yläkoulussa raskainta on teinien oireilu ja voimattomuus niiden ongelmien edessä. En koe sinänsä häiriöitä, mutta kun näen orastavan päihdeongelman, pinnauksen, muun hallitsemattoman käytöksen jne. Tulee epätoivoinen olo, kun järjestelmä ei pysty nuorta pelastamaan.

Mitä tekisit toisin?
- Rajaisin työaikaa, teen työtä liikaa kutsumuksesta.

Mitä toivoisit?
- Pienempää määrää opetustunteja. Minulla on siis ylitunteja liikaa.

Millaista tukea haluaisit?
- Kollegiaalisuutta. Onneksi sitä onkin. Kun itseä väsyttää ja tunnen oloni epätoivoiseksi, niin on kiva, jos työkaveri voi jakaa tilannetta, eikä nosta heti omaa erinomaisuuttaan esiin.

Mistä pidät työssäsi?
- Nuorista, hauskoista työkavereista, roisista huumorista opehuoneessa.

Mistä et pidä työssäsi?
- Turhista palavereista ja liian isoista ongelmista käytettävissä olevaan aikaan nähden. Kiire stressaa. Suurin ärsytys on kuitenkin höpöhöpö kikyt. Ihan kuin ei olisi oikeaakin työtä tehtävänä. Sanonkin sitä kateuskikyksi. On aloja, joilla voi tuottavuutta lisätä kikyttämällä, mutta sitten näiden joidenkin alojen kohdalla siitä ei ole hyötyä, mutta siihen piti silti mennä, jotta saadaan suitsittua opettajien kadehtimista.

Muuta, mitä?
- Opettajat on tolkuttoman kadehdittu työntekijäryhmä. Sen on vasta opettajana tajunnut, kuinka opettajien "lyhyet päivät" ja pitkät lomat aiheuttaa hirveää angstia toisissa. Silti kukaan ei ole tajunnut, että loppujen lopuksi julkisella on muitakin ammattiryhmiä, joissa vanhoilla virkamiehillä on suunilleen samanlaiset lomaedut ja palkatkin paremmat...

En ole yläkoulussa sen enempää kuin lukiossakaan koskaan opettanut, vaan opetuskokemukseni on ammattikoulusta. Luonnollisesti olen ollut oppilaana niin yläkoulussa kuin lukiossakin ja sen perusteella sanon, etten kovin helpolla menisi yläkouluun opettamaan mitään. Lukioon voisin mennäkin, mutta kuten eräs ketjussa nosti esiin, sitoo kurssimuotoinen lukio opetuskeinoja paljon, mikä voi ilmeisesti alkaa vaikuttamaan turhauttavalta samojen asioiden toistamiselta kerta toisensa jälkeen.

Ammattikoulussa ammattiaineiden opettajat seuraavat oppilaidensa kehittymistä heidän ensimmäisestä koulupäivästään aina valmistumiseen asti, mikä helpottaa opetustyötä, koska tietää kunkin oppilaan kohdalla vahvuudet ja heikkoudet. Minun alallani varsinkin oppilasmäärät olivat verrattain vähäisiä ja ylipäätään koko toimiympäristö oppilaiden mahdolliset työnantajat mukaanlukien oli jokseenkin pieni. Oppilaiden kehittyessä ja heidän alkaessa ilmaista alaa koskevia erityisiä kiinnostuksenkohteita, pystyi opetusta jossain määrin muokkaamaan heidän tarpeisiinsa, vaikka opintosuunnitelmassa tuli kurssien osalta tietenkin pysyä.

Tuotti suurta tyydytystä nähdä oppilaiden kehittyvän nollatasosta ammattilaisiksi, joista kutakin olisi saattanut rehellisesti työnantajille suositella. Tällaiseen suositteluun ei kuitenkaan ollut tarvetta, sillä opintosuunnitelman mukaisesti oli oppilailla työharjoittelua jokseenkin paljon, jonka johdosta työnantajilla oli hyvä käsitys oppilaan kyvyistä muutoinkin. Valmistumisen jälkeen lähes jokaisella oli työpaikka odottamassa, ja koska työharjoittelua suorittavia opiskelijoita käytiin tapaamassa meidän opettajien toimesta säännöllisesti, saattoi näillä tutustumiskäynneillä tavata myös entisiä oppilaita, jotka olivat kyseisen työnantajan palvelukseen menneet.

Aikoinaan kun tätä opetustyötä tein, oli opiskelijoiden lähtötaso opintojen vaativuuteen nähden hyvä. Monella oli jo yo-tutkinto suoritettuna ja lähes joka saapumiserässä myöskin yliopistosta valmistuneita alanvaihtajia. Peruskoulupohjalta aloittaneille oli enemmän perustavaa opetusta, kuten matematiikkaa, mutta loppujen lopuksi ammattiaineet haastoivat kaikkia, olipa lähtötaso ollut mikä hyvänsä. Alasta kiinnostumattomat lopettivat opintonsa hyvin pian niiden alkamisen jälkeen, mistä johtuen opetusryhmät olivat pienet, usein alle 10 oppilasta. Tästä johtuen yhteishenki oli vahva, toisia kannustava ja tukeva.

Jossain vaiheessa vuosituhannen vaihtumisen jälkeen muuttui koulutuspolitiikka merkittävästi. Alettiin puhua opiskelijoiden integroimisesta koulutukseen taikka jotain sellaista, ja käytännössä tämä tarkoitti, että opetusryhmät kasvoivat 20 oppilaaseen, joista kaikki tuli pitää koulunkirjoissa osaamisesta huolimatta. Ilmeisesti ainakin peruskoulusta tulleille opiskelijoille oli tehty selväksi, että heidän oli pakko suorittaa ammattitutkinto tavalla taikka toisella, koska ainakaan sosiaalituelle ei päässyt ilman sellaista. Niinpä opetusryhmissä alkoi olla vähintään kolmasosa sellaisia oppilaita, joita opetus ei kiinnostanut taikka joilla ei ollut kykyä omaksua opetettavaa asiaa.

Vaikkei opetuksesta tingittykään, muutettiin opetuspoliittisista syistä arvosteluperusteita siten, että arvosanaluokkia vähennettiin ja useimmista kursseista alettiin antaa vain hyväksytty/hylätty. Arvosanoja ei myöskään annettu todistuksiin enää yksittäisistä kursseista, vaan opintokokonaisuuksista, jotka olivat laajoja. Tutkintotodistuksessa oli lopulta vain muutamia arvosanoja 1-3 väliltä, kun aiemmin arvosanoja oli ainakin paristakymmenestä kurssista 1-5 välillä.

Luonnollisesti tälläkään uudistuksella ei ollut merkitystä asiansa osaaviin oppilaisiin, sillä he saivat edelleen parhaita arvosanoja todistuksensa täyteen. Heikommille, siis sellaisille oppilaille jotka eivät aiemmin olisi opintojaan jatkaneet muutamaa päivää pidemmälle, sillä sen sijaan oli merkitystä, koska ero parhaimpiin oli nimellisesti kutistunut.

Luokan täyttäminen heikosti motivoituneella oppilasaineksella luonnollisesti heikensi myös koko luokan työskentelyilmapiiriä ja sai aikaiseksi jakautumista porukoihin. Tämä ei sinänsä ollut ongelma, vaikka toikin opetukselle lisähaasteita. Suurimman vahingon tämä integroiminen teki sille arvonannolle, mitä työnantajapiirillä oli koulutusta ja valmistuneita kohtaan.

Aikaisemmin koulusta oli valmistunut ainoastaan asiansa todella osaavia ja työhön motivoituneita ihmisiä. Vaikkei oppilas ollut ollut työnantajan palveluksessa harjoittelujakson aikana, saattoi työnantaja silti luottaa tämän osaamiseen. Koulutuspolitiikan uudistuksella romutettiin tämä luottamus, sillä vaikka koulusta valmistuneella tietyt vähimmäistaidot väkisinkin oli, ei valmistuminen kertonut enää mistään muusta kuin vähimmäistaidoista.

Osittain tästä ammattiosaamisen arvostuksen romuttamisen vuoksi lopetin hakeutumisen opetustehtäviin ja lopulta vaihdoin alaa kokonaan.

Nykyään olen taas alkanut miettiä opettamiseen ryhtymistä, sillä kukapa ei haluaisi siirtää oppimaansa eteenpäin.