Raju nyrkkitappelu helsinkiläiskoulussa - poliisi keskeytti, poika hoitoon tarkkailtavaksi
Tänään klo 13:08
Helsinkiläisellä yläasteella tarvittiin poliisin kiireellistä apua maanantaina aamupäivällä.
Kaksi koulun oppilasta oli ajautunut rajuun tappeluun keskenään. Koulusta soitettiin tilanteen vuoksi hätäkeskukseen.
- 14- ja 15-vuotias poika olivat niin sanotussa perinteisessä nyrkkitappelussa keskenään, kertoo Helsingin poliisilaitoksen yleisjohtaja Jorma Makkonen.
Poliisipartio keskeytti väkivallan käytön. Viranomaiset toimittivat toisen pojista sairaalahoitoon.
- Hänet otettiin tarkkailtavaksi. Käsittääkseni hampaissa voi olla vaurioita.
Ylikomisario Jorma Makkosen mukaan tilanne on nyt ohi.
- Teemme rikosilmoituksen ja asia päätyy tutkintapuolelle. Todennäköisesti rikosnimike on molempien osalta pahoinpitely.
Hätäkeskusilmoitus yläasteelta annettiin kello 10.49.
Rikosoikeudellisen vastuun ikäraja on Suomessa 15 vuotta. 15 vuotta täyttänyt voidaan tuomita rikoksesta, sitä nuorempaa ei. Viittätoista vuotta nuorempiin kuitenkin kohdistaa lastensuojelullisia toimenpiteitä.
Nuori ikä ei poista korvausvelvollisuutta, jos vahinko on rikoksella aiheutettu.
Asiasta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat
- ja jutussa ei tietenkään mainintaa tappelijoiden etnisestä taustasta, eli 100% varmuudella maahantunkeutujia. Jos kantaväestöä tappelijat olisivat olleet , niin se olisi heti mainittu !
Eiks ole ihanata tämä monikulttuurin tuleminen kouluihinkin suvaitsevaiset :)
Yleissivistävää lapsillemme !

Vastaukset 6
Vanhimmat
klo+13:08
Helsinkiläisellä+yläasteella+tarvittiin+poliisin+kiireellistä+apua+maanantaina+aamupäivällä.
Kaksi+koulun+oppilasta+oli+ajautunut+rajuun+tappeluun+keskenään.+Koulusta+soitettiin+tilanteen+vuoksi+hätäkeskukseen.
-+14-+ja+15-vuotias+poika+olivat+niin+sanotussa+perinteisessä+nyrkkitappelussa+keskenään,+kertoo+Helsingin+poliisilaitoksen+yleisjohtaja+Jorma+Makkonen.
Poliisipartio+keskeytti+väkivallan+käytön.+Viranomaiset+toimittivat+toisen+pojista+sairaalahoitoon.
-+Hänet+otettiin+tarkkailtavaksi.+Käsittääkseni+hampaissa+voi+olla+vaurioita.
Ylikomisario+Jorma+Makkosen+mukaan+tilanne+on+nyt+ohi.
-+Teemme+rikosilmoituksen+ja+asia+päätyy+tutkintapuolelle.+Todennäköisesti+rikosnimike+on+molempien+osalta+pahoinpitely.
Hätäkeskusilmoitus+yläasteelta+annettiin+kello+10.49.
Rikosoikeudellisen+vastuun+ikäraja+on+Suomessa+15+vuotta.+15+vuotta+täyttänyt+voidaan+tuomita+rikoksesta,+sitä+nuorempaa+ei.+Viittätoista+vuotta+nuorempiin+kuitenkin+kohdistaa+lastensuojelullisia+toimenpiteitä.
Nuori+ikä+ei+poista+korvausvelvollisuutta,+jos+vahinko+on+rikoksella+aiheutettu.
Asiasta+kertoi+ensimmäisenä+Ilta-Sanomat
+klo+13:08

-+ja+jutussa+ei+tietenkään+mainintaa+tappelijoiden+etnisestä+taustasta,+eli+100%+varmuudella++klo+13:08

Asiasta+kertoi+ensimmäisenä++klo-Sanomat
-+ja+jutus.+Jos+kantaväestöä++klo+13:08++klo+13:+olleet+,+niin+se+olisi+.+Jos+kantaväestöä+tappelijat+olisivat+olleet+,+niin+se+olisi+
-+ja+jutussa+ei+tietenkään+mainintaa+tappelijoiden+etnisestä+taustasta,+eli+100%+varmuudella+maahantunkeutujia.+Jos+kantaväestöä+tappelijat+olisivat+olleet+,+niin+se+olisi
klo+13:08
Helsinkiläisellä+yläasteella+tarvittiin+poliisin+kiireellistä+apua+maanantaina+aamupäivällä.
Kaksi+koulun+oppilasta+oli+ajautunut+rajuun+tappeluun+keskenään.+Koulusta+soitettiin+tilanteen+vuoksi+hätäkeskukseen.
-+14-+ja+15-vuotias+poika+olivat+niin+sanotussa+perinteisessä+nyrkkitappelussa+keskenään,+kertoo+Helsingin+poliisilaitoksen+yleisjohtaja+Jorma+Makkonen.
Poliisipartio+keskeytti+väkivallan+käytön.+Viranomaiset+toimittivat+toisen+pojista+sairaalahoitoon.
-+Hänet+otettiin+tarkkailtavaksi.+Käsittääkseni+hampaissa+voi+olla+vaurioita.
Ylikomisario+Jorma+Makkosen+mukaan+tilanne+on+nyt+ohi.
-+Teemme+rikosilmoituksen+ja+asia+päätyy+tutkintapuolelle.+Todennäköisesti+rikosnimike+on+molempien+osalta+pahoinpitely.
Hätäkeskusilmoitus+yläasteelta+annettiin+kello+10.49.
Rikosoikeudellisen+vastuun+ikäraja+on+Suomessa+15+vuotta.+15+vuotta+täyttänyt+voidaan+tuomita+rikoksesta,+sitä+nuorempaa+ei.+Viittätoista+vuotta+nuorempiin+kuitenkin+kohdistaa+lastensuojelullisia+toimenpiteitä.
Nuori+ikä+ei+poista+korvausvelvollisuutta,+jos+vahinko+on+rikoksella+aiheutettu.
Asiasta+kertoi+ensimmäisenä+Ilta-Sanomat
klo+13:08
Helsinkiläisellä+yläasteella+tarvittiin+poliisin+kiireellistä+apua+maanantaina+aamupäivällä.
Kaksi+koulun+oppilasta+oli+ajautunut+rajuun+tappeluun+keskenään.+Koulusta+soitettiin+tilanteen+vuoksi+hätäkeskukseen.
-+14-+ja+15-vuotias+poika+olivat+niin+sanotussa+perinteisessä+nyrkkitappelussa+keskenään,+kertoo+Helsingin+poliisilaitoksen+yleisjohtaja+Jorma+Makkonen.
Poliisipartio+keskeytti+väkivallan+käytön.+Viranomaiset+toimittivat+toisen+pojista+sairaalahoitoon.
-+Hänet+otettiin+tarkkailtavaksi.+Käsittääkseni+hampaissa+voi+olla+vaurioita.
Ylikomisario+Jorma+Makkosen+mukaan+tilanne+on+nyt+ohi.
-+Teemme+rikosilmoituksen+ja+asia+päätyy+tutkintapuolelle.+Todennäköisesti+rikosnimike+on+molempien+osalta+pahoinpitely.
Hätäkeskusilmoitus+yläasteelta+annettiin+kello+10.49.
Rikosoikeudellisen+vastuun+ikäraja+on+Suomessa+15+vuotta.+15+vuotta+täyttänyt+voidaan+tuomita+rikoksesta,+sitä+nuorempaa+ei.+Viittätoista+vuotta+nuorempiin+kuitenkin+kohdistaa+lastensuojelullisia+toimenpiteitä.
Nuori+ikä+ei+poista+korvausvelvollisuutta,+jos+vahinko+on+rikoksella+aiheutettu.
Asiasta+kertoi+ensimmäisenä+Ilta-Sanomat
-+ja+jutussa+ei+tietenkään+mainintaa+tappelijoiden+etnisestä+taustasta,+eli+100%+varmuudella+klo+13:08

Asiasta+kertoi+ensimmäisenä+klo-Sanomat
-+ja+jutus.+Jos+kantaväestöä+klo+13:08+klo+13:+olleet+,+niin+se+olisi+.+Jos+kantaväestöä+klo+13:08
+olisivat+klo+13+,+niin+se+olisi+
-+ja+jutussa+ei+klo+13:08
+mainintaa+tappelijoiden+etnisestä+taustasta,+eli+100%+varmuudella+maahantunkeutujia.+Jos+kantaväestöä+tappelijat+olisivat+olleet+,+niin+se+olisiklo+13:0
Saisko vielä kerran koko litanian?
Voi rasse-parat. Jaksatte valehdella valehtelemisen perään.
No ovat ainakin sen 15-vuotiaita kun rikosnimikkeeksi pahoinpitely tulee.
Joo, toiselle siis sakkoa ja rikosoikeudellisesti alaikäinen pääsee kuin koira veräjästä. deja vu ?