Niin tiedätkö

Pidän katajista enkä ole koskaan ymmärtänyt miksi niitä väheksytään.

Minun elämässäni ainakin on pätenyt sellainen sanonta, että joka kuuseen kurkottaa se kuuhun kajahtaa.

Katajat on hienoja puita. Mä en mihkää kuuseen edes kurkotttelis jos kataja ois tarjolla.

Näin se on. Saa molemmat.

Tiedän, mut miten se minuun liittyy!

Palokunnan sillä saa paikalle, kun ei uskalla enää alas tulla.

Katajasta tulikin mieleeni että näin viime yönä unta Aku Hirviniemestä. Näin sitä jossain eteistilassa ihan lähietäisyydeltä ja se ei ollut yhtään niin sumean subuisen näköinen kuintelkkarissa vaan ihana suomipoika josta pidin ja Aku siinä unessa minulta voinko ottaa hänet rakastajakseni, siis telepaattisesti katseellaan johon vastasin telepaattisesti katseellani että harkitsen asiaa ja kuuntelin onko Niina vaimo mukavien herrojen seurassa onnellisena viereisessä salissa. Aku oli niin nuoren näköinen. Ei puhunut sanaakaan, katsoi vain suurin silmin ja tuli ihan lähelleni.

ja sen joka kuuteen kurkottaa, sen ei tartte askeltakaan ottaa. kurkottaa vaan.

Em ymmärtänyt koskaa tätä veruketta.

Se ken hylkää oman kotimajansa kitukasvusilla mutta tavattoman ikiaikaisilla ja paljon nähneillä pohjolan mailla ja lähti vaan vaikka uittohommiin ja leveämmän leivän perään teollistuviin mestoihin, suureen maailmaan, ei koskaan tulisi enää omistamaan sitä esi-isäinsä ohipolkemaa ikikatajaa eikä isänmaataan eikä synnyinhistoriaansa kun sellutehtaan savut ovat lakanneet investointialojen pakattua kapsäkkinsä niin ei jää kuin pikavisiitti ja kaunis muisto jos sitäkään. Gin gin