JATKAAKO DEMUT VALEHTELUA ELÄKKEISTÄ ?

Eläkeläisten toimeentulo on parantunut selvästi, selviää Eläketurvakeskuksen tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin eläkeläisten toimeentulon kehitystä vuosina 1995–2015.
Kahdenkymmenen vuoden aikana eläkeläisten keskimääräinen kokonaiseläke on noussut kolmanneksella (36 prosenttia).
Valtaosa noususta selittyy eläkeläisten joukossa tapahtuneilla muutoksilla.
64453
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 64

Vanhimmat

Eläkeläisten käytettävissä olevat vuosittaiset tulot ovat tutkimuksen mukaan nousseet 20 vuodessa 18 700 eurosta 27 700 euroon, mikä on 70–80 prosenttia työssäkäyvien tuloista. Kokonaistulot voivat sisältää eläkkeiden lisäksi esimerkiksi pääomatuloja...

Äänestä
  • voihan numerot näyttää mitä vain ostovoima ratkaisee se ei ole noussut samassa suhteessa

    Äänestä

  • Niin,+valtion+viroisssa+ikänsä+olleet+ja+ties+miksi+päälliköksi+päässeet,+vähällä+koulutuksella+olleet+ovat+jääneet+eläkkeelle.++Kun+68+vuotiaaksi+sinnittelee+leimasin+kädessä+ja+nauttii+seitsemäntonnin+palkkaa+niin+kyllä+siitä+eläkettä+kertyy.++Valtion+viroissa+eläkekertymä+on+ollut+jopa+66+%.Ja+suuret+ikäpolvet+ja+viisikymmentäluvulla+syntyneet+ovat+saaneet+olla+töissä+tauotta.++Ei+pätkätöitä,+ei+vuokrafirmoja,+ei+työttömyysjaksoja,++ei+lomautuksia+ja+töitä+on+aina+ollut.Palkat+on+nousseet+kohisten+ja+samalla+eläkekertymä.++Järestään+nyt,+pitkään+työssäolleet,+keski-+ja+suurituloiset+saavat+eläkettä,+josta+nykynuoriso+ei+voi+uneksiakaan.++Miksiköhän+valtion+viroissa,+lähes+seniilit+"päättäjät"+ovat+4,9+%+eläkekertymällä+olleet+68+vuotiaaksi.+Nyt+tuo+jättieläkekertymää+tuottava+4,9+%+on+lopetettu+(aikaisemmin+63+v+jälkeen)+ja+porukka+köpöttelee+eläkkeelle.+Myös+kunnissa+on+roikkunut+näitä+nuorison+työpaikkojen+syöjiä,+joiden+eläkkeelle+poistumisen+jälkeen+työpaikkakin+häviää+saman+tien.+Monella+eläkeikäisellä,+työssäroikkuneella+ei+ole+vuosiin+ollut+tarvittavaa+kompetenssia+asioiden+hoitoon.+Harva+duunari+esim.+raksalla+pystyy+olemaan+töissä+68+vuotiaaksi+tai+muussa+ruumiillisessa+työssä.Että+miksiköhän+valtion+ja+kuntien+palkkamenot+ovat+kohtuuttomat,+mutta+onhan+se+"kivaa"+että+valtio+velkaantuu+ja+koneisto+on+tehotonta.++Olisi+luullut,+että+tämä+hallitus+tekee+puhdistuksen+tänne+valtion+ja+kuntien+tehottomaan+koneistoon,+mutta+ei+taaskaan+tapahdu+mitään.

    Äänestä

  • Veronmaksaja_kustantaa kirjoitti:

    Niin,+valtion+viroisssa+ikänsä+olleet+ja+ties+miksi+päälliköksi+päässeet,+vähällä+koulutuksella+olleet+ovat+jääneet+eläkkeelle.++Kun+68+vuotiaaksi+sinnittelee+leimasin+kädessä+ja+nauttii+seitsemäntonnin+palkkaa+niin+kyllä+siitä+eläkettä+kertyy.++Valtion+viroissa+eläkekertymä+on+ollut+jopa+66+%.Ja+suuret+ikäpolvet+ja+viisikymmentäluvulla+syntyneet+ovat+saaneet+olla+töissä+tauotta.++Ei+pätkätöitä,+ei+vuokrafirmoja,+ei+työttömyysjaksoja,++ei+lomautuksia+ja+töitä+on+aina+ollut.Palkat+on+nousseet+kohisten+ja+samalla+eläkekertymä.++Järestään+nyt,+pitkään+työssäolleet,+keski-+ja+suurituloiset+saavat+eläkettä,+josta+nykynuoriso+ei+voi+uneksiakaan.++Miksiköhän+valtion+viroissa,+lähes+seniilit+"päättäjät"+ovat+4,9+%+eläkekertymällä+olleet+68+vuotiaaksi.+Nyt+tuo+jättieläkekertymää+tuottava+4,9+%+on+lopetettu+(aikaisemmin+63+v+jälkeen)+ja+porukka+köpöttelee+eläkkeelle.+Myös+kunnissa+on+roikkunut+näitä+nuorison+työpaikkojen+syöjiä,+joiden+eläkkeelle+poistumisen+jälkeen+työpaikkakin+häviää+saman+tien.+Monella+eläkeikäisellä,+työssäroikkuneella+ei+ole+vuosiin+ollut+tarvittavaa+kompetenssia+asioiden+hoitoon.+Harva+duunari+esim.+raksalla+pystyy+olemaan+töissä+68+vuotiaaksi+tai+muussa+ruumiillisessa+työssä.Että+miksiköhän+valtion+ja+kuntien+palkkamenot+ovat+kohtuuttomat,+mutta+onhan+se+"kivaa"+että+valtio+velkaantuu+ja+koneisto+on+tehotonta.++Olisi+luullut,+että+tämä+hallitus+tekee+puhdistuksen+tänne+valtion+ja+kuntien+tehottomaan+koneistoon,+mutta+ei+taaskaan+tapahdu+mitään.

    Entä+tukiaisissa+rypevien+maatalous"yrittäjien"+eläkkeet?+Edunsaajat+maksavat+vain+vajaa+20%+loput+tulee+veronmaksajilta.MaatalousSYÖTTILÄÄT+rypevät+"työikänsä"+tukiaisissa+ja+eläkkeetkin+maksavat+heidän+elättäjänsä,+VERONMAKSAJAT.MIKÄ+ON+MAATALOUSsyöttiläiden+todellinen+eläkeikä,+kun+"eläkkeen+kaltaiselle+etuudelle"+siirtyneet+lasketaan+eläkeläisiksi?

    Äänestä

  • Kokonaiseläkkeet,+brutto:65%+naisista+saa+alle+1500+e/kk,+miehistä+46%.+Mukana+ovat+myös+mahdolliset+leskeneläkkeet,+tapaturmaeläkkeet+ym.+49%+naisista+saa+alle+1250+e/kk,+miehistä+34%.Eläkevero+on+noin+16%+jo+1500+euron+kohdalla,+kunnasta+riippuen,+vähän+alle+tai+vähän+yli.1500+eurosta++jää+käteen+n.+1260+e/kk,+joka+on+70+euroa+yli+köyhyysrajan.+Hyvin+menee+joillakin,+mutta+yli+puolet+eläkeläisistä+elää+köyhyysrajan+alapuolella+tai+rajan+tuntumassa.+Mitä+pidempään+on+ollut+eläkkeellä,+sitä+enemmän+työeläkkeiden+heikennykset+ovat+ehtineet+vaikuttaa.+Iän+myötä+lääkekulut+ja+palveluiden+tarve+kasvaa,+mutta+eläkkeen+ostovoima+on+saattanut+laskea+useita+satoja+euroja+vuoden+1995+jälkeen,+ja+jopa+10:ssä+vuodessa.+Lisäksi+väliaikaiseksi+päätetty+kansaneläkkeen+pohjaosan+poisto+muuttui+kaikessa+hiljaisuudessa+pysyväksi+heikennykseksi.

    Äänestä

Tutkimuksen mukaan vuonna 2013 eläkeläistalouksien keskimääräinen varallisuus oli runsaat 152 000 euroa. Tämä on lähes 50 000 euroa enemmän kuin palkansaajilla, joiden keskimääräinen varallisuus oli 104 000.

Äänestä
  • Maanviljelijän keskieläke on 1010 euroa kuussa. kolmanneksen pienempi kuin palkansaajilla keskimäärin.

    Äänestä

  • glx kirjoitti:

    Maanviljelijän keskieläke on 1010 euroa kuussa. kolmanneksen pienempi kuin palkansaajilla keskimäärin.

    ovat maksaneet eläkemaksua n 24 prosenttia tuoistaan, palkansaaja n 5 prosenttia..

    Äänestä

  • Kysymys eläkemaksujen maksajasta on läjinnä tekninen. Palkkatyöntekijöiden eläkekarttuma on järjestetty niin, että työnantaja maksaa (= tilittää) enimmän osan. Muussa tapauksessa palkka olisi korkeampi.
    Suomessa näin, monessa muussa maassa, esim USA:ssa ja Sveitsissä toisin.

    Äänestä

  • Tuottajat kirjoitti:

    ovat maksaneet eläkemaksua n 24 prosenttia tuoistaan, palkansaaja n 5 prosenttia..

    Laske paljonko veronmaksajat maksavat maatalousSYÖTTILÄIDEN ELÄKKEISTÄ.
    Miksi Valtio, siis veronmaksajat maksavat yhden yrittäjäryhmän eläkkeet ja "eläkkeen kaltaiset etuudet" ja muut maksavat omat eläkkeensä?
    Onko niin, että tukiaisissa rypevät mitättömät loiset ja syöpäläiset eivät edes pysty omia eläkkeitään maksamaan?
    No tappo-ja murhauhkauksia tulee sitäkin enemmän...

    Äänestä

Idioottimaista trollausta Apollonkadulta.

Äänestä

Tilastot ovat niin kuin niitä halutaan lukea, tarpeeseen sopiva tapa löytyy aina, tilastollisesti. Ei sillä reaalielämän kanssa mitään tekemistä ole, mutta sopii mm. käytettäväksi nykyhallituksen leikkauspolitiikkaan, ja jotta saadaan kansa hajoitettua.
Yhtenäisestä kansasta on tällaisille oikeitohallituksille vain riesaa. On parempi tarjota tilastotiedettä, sillä mustakin saadaan valkoiseksi alta aika yksikön.

Äänestä
  • Eläkeläistalouksien nettovarallisuus on yli kaksinkertaistunut 20 vuodessa ja kasvanut palkansaajia enemmän.
    Tutkimuksen mukaan vuonna 2013 eläkeläistalouksien keskimääräinen varallisuus oli runsaat 152 000 euroa. Tämä on lähes 50 000 euroa enemmän kuin palkansaajilla, joiden keskimääräinen varallisuus oli 104 000.

    Äänestä

  • Lisää_soopaa kirjoitti:

    Eläkeläistalouksien nettovarallisuus on yli kaksinkertaistunut 20 vuodessa ja kasvanut palkansaajia enemmän.
    Tutkimuksen mukaan vuonna 2013 eläkeläistalouksien keskimääräinen varallisuus oli runsaat 152 000 euroa. Tämä on lähes 50 000 euroa enemmän kuin palkansaajilla, joiden keskimääräinen varallisuus oli 104 000.

    Hyvä, että mainitsit kyseessä olevan nettovarallisuuden. Kun tarkastellaan bruttovarallisuutta, asia menee päinvastoin eli palkansaajilla on silloin noin 40 000 enemmän kuin eläkeläisillä. Samalla palkansaajien tulotaso on eläkkeeensajien tulotasoa parempi.

    Erot johtuvat siitä, että eläkeiässä oleva on ehtinyt maksaa asuntolainansa, kun palkansaajalla sitä on vielä jäljellä. Oikeamman kuvan asiasta saisi, jos verrattaisiin esim. 45 vuotiaan palkansaajan varallisuus- ja tulotilannetta siihen eläkeläisen vastaavaan tilanteeseen, mikä hänellä oli 45 vuotiaana. Arvelisin, että siinä vertailussa eläkeläinen jäisi pahasti kakkoseksi.

    Ja aika liikkuu eteenpäin. On todennäköistä, että tämä nyt 45 vuoden isässä oleva sukupolvi tulee olemaan vielä parempituloinen ja varakkaampi kuin nykyisen eläkeläiset keskimäärin saavuttaessaan eläkeiän. Hyvinvoinnin kasvu näkyy siis myös siinä, että eläkeläistenkin hyvinvointi on kasvanut eikä ole jäänyt 1950-luvun tasolle.

    Äänestä

Tätä on jatkunut jopitkään tilastot saadaan näyttämään mitä tahan realitulo ja sen ostovoima ratkaisee ei manipuloidut tilasto

Äänestä

  • Kahdenkymmenen vuoden aikana eläkeläisten keskimääräinen kokonaiseläke on noussut kolmanneksella (36 prosenttia)...

    Äänestä

  • Sinä oletkin kepulainen. Elät omassa harhamaailmassasi, jossa totuus on sitä, mikä kulloinkin on puolueelle eduksi. Sinänsä huvittava detalji tästä ketjusta: väitetty eläkevalhe on yhden kirjoittajan mukaan demujen juonia, toisen nykyhallituksen kieroilua.
    Toisaalta: tutkimus kertoi, että eläkeläisten tulot ovat pysyneet suhteessa suht samoissa palkansaajien kanssa. Missä väitettiin ostovoiman nousseen muuta väestöä nopeammin.

    Äänestä

Millä v..tun logiikalla sinä vajaaälyinen tämänkin saat demujen piikkiin. Väitän, että sinun olisi syytä ottaa yhteyttä johonkin pätevään kallonkutistajaan. Miksei takana voisi olla vaikkapa Sipilä joukkoineen? Miten oppositiopuolue saa ohjattua valtion laitosten toimintaa ja tutkimustuloksia?

Äänestä
  • Jatkuva aivopesu pienistä eläkkeistä ja eläkkeiden leikkauksista tulee demarileiristä, ja on täyttä valetta..

    Äänestä

  • fghfdghfdghfgh kirjoitti:

    Jatkuva aivopesu pienistä eläkkeistä ja eläkkeiden leikkauksista tulee demarileiristä, ja on täyttä valetta..

    Jaa on vai? Minun työeläkkeeni on 1000€/kk ja kansaneläke 175€/kk brutto - verot 130€/ kk = 1045€/kk - 50€ omavastuu lääkekorvauksista 25€ x 2 = 50€ sairaala matka polikilnikkamaksu 20.80€ = 924,20€ - sähkö 25,03€ vesimaksu - 40€ - vuokra 355€ - puhelin 40€ = 464,17€ ja olo on kuin lottovoittajalla!
    Lääkkeet ja jalkahoito sekä siivous siitä puuttuvat!
    Kaikki loppuu aikanaan, kaurapuuro ei milloinkaan!

    Äänestä

  • fghfdghfdghfgh kirjoitti:

    Jatkuva aivopesu pienistä eläkkeistä ja eläkkeiden leikkauksista tulee demarileiristä, ja on täyttä valetta..

    Kyllähän olen tiennyt, että kepulaisia vaivaa ymmärryksen puute, mutta että noin vakava: demut siis.vuosia valittaneet pienistä eläkkeistä ja nyt sitten manipuloineet tutkimuksen todistamaan päinvastaista? Onko tämä sitä maalaisjärkeä?

    Äänestä

Kertokaa yksikin tapaus missä demarit ovat edes esittäneet kaikkein pienituloisempien eläkeläisten aseman parantamista. Aivan et löydä.

Äänestä
  • Näitä tapauksia on paljonkin. Niitähän on tälläkin palstalla kritisoitu useaan kertaan ja olet tainnut sinäkin kritisoida. Otetaan nyt vaikka asumistuki. Se on ollut vahvasti vasemmiston ajama tukimuoto, joka on tärkeä nimenomaan vähävaraisille eläkeläisille.

    Demarit eivät sitä vastoin ole alun alkaenkaan lämmenneet takuueläke-asialle eivätkä aikoinaan ajaneet vahvasti myöskään kansaneläkettä. Sama politiikka ja samoista syistä näkyy myös nyrpeydelle perustuloa kohtaan.

    Mistä tämä sitten johtuu? Demarit ovat olleet leimallisesti työväenpuolue. Työ ja sen tekeminen on nähty itseisarvoisesti tärkeänä. Politiikan ydin on ollut ajatus siitä, että hyvinvointia voidaan laajalti rakentaa vain työllä. Demarit eivät ole siten halunneet luoda kannusteita työn välttelyyn. Tällaisia kannusteita ovat esim. kotihoidontuki, perustulo ja eläkejärjestelmät, jotka eivät kannusta työntekoon. Demarit ovat siis mieluummin ajaneet sellaisia huonosti toimeentuleville tarkoitettuja etuja, joissa on sosiaalinen perusta pelkästään. Ääriesimerkkinähän tästä on varakkaan perheen kotirouva, joka saa takuueläkkeen, vaikka hän on tietoisesti vältellyt työntekoa kodin ulkopuolella, kun hänellä on elättäjäpuoliso tai suuri peritty varallisuus.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Näitä tapauksia on paljonkin. Niitähän on tälläkin palstalla kritisoitu useaan kertaan ja olet tainnut sinäkin kritisoida. Otetaan nyt vaikka asumistuki. Se on ollut vahvasti vasemmiston ajama tukimuoto, joka on tärkeä nimenomaan vähävaraisille eläkeläisille.

    Demarit eivät sitä vastoin ole alun alkaenkaan lämmenneet takuueläke-asialle eivätkä aikoinaan ajaneet vahvasti myöskään kansaneläkettä. Sama politiikka ja samoista syistä näkyy myös nyrpeydelle perustuloa kohtaan.

    Mistä tämä sitten johtuu? Demarit ovat olleet leimallisesti työväenpuolue. Työ ja sen tekeminen on nähty itseisarvoisesti tärkeänä. Politiikan ydin on ollut ajatus siitä, että hyvinvointia voidaan laajalti rakentaa vain työllä. Demarit eivät ole siten halunneet luoda kannusteita työn välttelyyn. Tällaisia kannusteita ovat esim. kotihoidontuki, perustulo ja eläkejärjestelmät, jotka eivät kannusta työntekoon. Demarit ovat siis mieluummin ajaneet sellaisia huonosti toimeentuleville tarkoitettuja etuja, joissa on sosiaalinen perusta pelkästään. Ääriesimerkkinähän tästä on varakkaan perheen kotirouva, joka saa takuueläkkeen, vaikka hän on tietoisesti vältellyt työntekoa kodin ulkopuolella, kun hänellä on elättäjäpuoliso tai suuri peritty varallisuus.

    Et siis löytänyt yhtään eläkkeisiin liittyvää positiivista ehdotusta!
    Kannattaa palata SATA-komiteaan, missä SAK esti kaikki yritykset parantaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevien asemaa.

    Äänestä

  • Tais pennä ruisleipä väärään kurkkuun, kun et pystykään nyt älyttömiä,täysin vailla perää olevia, kepufanaatikon harhakäsityksiä tänne todistelemaan.

    Kyllä se on Sipilän hallitus joka leikkasi pienituloisilta eläkeläisiltä ja kaiken päätteeksi rintamieseläkkeiden lisäosistakin ja hävyttömästi vammaistuista lapsiperheiltä jne. Luulisi vähäjärkisemmänkin ymmärtävän, että hallitus antaa piupaut vähätuloisille ja jos Suomi lähtee tällä pienituloisten leikkauksilla ja suurituloisten verohelpotuksilla nousuun, niin tapahtuu suuri ihme. Kuin taivaaseen nousu.

    Väittele mitä väittelet, mutta kaikki sinun "ulostuloille"nauraa, mölli.

    Äänestä

  • S24uomlaineN kirjoitti:

    Et siis löytänyt yhtään eläkkeisiin liittyvää positiivista ehdotusta!
    Kannattaa palata SATA-komiteaan, missä SAK esti kaikki yritykset parantaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevien asemaa.

    Ethän sinä kysynytkään sitä, miten eläkeläisten asemaa olisi parannettu eläkkeisiin liityvillä ehdotuksilla. Kuten jo kerroin, pienituloisten eläkeläisten asemaa on haluttu parantaa ensisijaisesti muilla keinoilla. Näitä ovat sosiaaliuet, eläkkeiden indeksijärjestelmä, verotus sekä erilaiset KELA-tuet esim. lääkkeisiin.

    Hallitushan heikensi pientuloisten eläkeläisten etuja esim. lisäämällä lääkemenojen omavastuuosuuksia. Leikkaukset eivät riittäneet kompensoimaan takuueläkkeen pientä nostoa. Kansaneläkehän ei noussut lainkaan vaan laski indeksi mukaisesti.

    Pieniä eläkkeitä voidaan torjua parhaiten suosimalla työssä olemista. Esim. kotihoidon tuen lopettaminen olisi enemmän kuin tarpeen. Ruotsalaisethan pitävät meitä hölmöinä, kun suosimme tällaista työnteon välttämistä. Kokoomuksella tämä on toki karsittavien listan ykkösasioita, mutta Kepu ja persut vastustavat. Demarit eivät koskaan pitäneet kotihoidontukea hyvänä. Se on yksi asia, joka on kasvattunut pieneläkeläisten määrää.

    Kannattaa perehtyä siihen Ruotsalaiseen järjestelmään. Erona muutenkin tietysti se, että Ruotsalainen yrittäjä ei muutamasta miloonasta myy yritystään monikansalliselle yritykselle, joka sitten lopettaa sen ja siirtää tuotantonksa muualle. Kuten toimii suomalainen sankari yrittäjä, myös kusihousu Sipilä.

    Äänestä

http://www.aamulehti.fi/kotimaa/nain-sinun-lompakostasi-viedaan-kokosimme-listaan-kaikki-leikkauspaatokset-23565730/

Kyllä Sipilän hallitus on panostanut juuri eläkeläisten ja lapsiperheiden sekä opiskelijoiden että vammaisten etujen leikkaamiseen, miksiköhän?

Antti Lindtman sd: tämän hallituksen politiikan johdosta lapsiköyhyys lisääntyy, eläkeläisköyhyys lisääntyy, vanhusköyhyys lisääntyy, ja tämä kehysriihen ajankohta on aivan olennainen kysymys.

Eläkeläisväestön tuloerot kasvavat vuodenvaihteessa, kun pienituloisille maksettavat kansan- ja takuueläkkeet pienenevät ja työeläkkeet puolestaan nousevat hieman.

Ero johtuu siitä, että kansan- ja takuueläkkeet seuraavat kansaneläkeindeksiä, jota Juha Sipilän (kesk) hallitus leikkaa eduskunnan tällä viikolla hyväksymällä päätöksellä ensimmäistä kertaa Suomen historiassa.
Työeläkkeet taas seuraavat erillistä työeläkeindeksiä, ja siihen hallitus ei koske.

Hallituksen päätöksen vuoksi kansan- ja takuueläkkeet laskevat 0,85 prosenttia, kun ne normaalisti olisivat nousseet puoli prosenttia. Työeläkkeet puolestaan nousevat 0,6 prosenttia.

http://www.elakelaiset.fi/fi/?newspage=353

Äänestä

Ja sitten totuus lopuksi tässä--sähkö, vesi, vakuutukset, vuokrat jopa kiinteistöverot ym nousee jatkuvasti. Eläkkeet nousee jopa 3 euro kk ja osalla jopa laskee. Laskin, että eläkkeeni pienenee 52 euroa kuukaudessa. Äkkiä nyt valehteleen, että eläkkeet on noussut voi tätä, voi ja vieläkin voi

Äänestä
  • Inflaatio on miltei nolla🐮

    Äänestä

  • fghjkkll kirjoitti:

    Inflaatio on miltei nolla🐮

    Niin on ulkolämpötilakin, miten ne liittyvät tähän?

    Äänestä

  • UssuH-Hussu kirjoitti:

    Niin on ulkolämpötilakin, miten ne liittyvät tähän?

    Kun inflaatio on nolla niin hinnat ei nouse, kuin punikkikrupujen puheissa..

    Äänestä

  • sdgfgsdfgsdfgf kirjoitti:

    Kun inflaatio on nolla niin hinnat ei nouse, kuin punikkikrupujen puheissa..

    Hyvä, oikein hyvä huomio hullujen huoneen vakiasiakkaalta!

    Äänestä

Miten toi vale laskettiin eetteriin? Voi sitä naista vituttaa eläkekeskuskseta. Sipiläkö pakotti! Paljonko kaiki on nousut 5,v. aikana? Paljonko eläkeet? Laskivat omaisuuksiin varmaan sen jenkinkin omaisudet, joka kävi Nokian johtajana?

Äänestä
  • Hinnat ei oikeastaan ole nousseet EU aikana, eli inflaatio on ollut nolla, lopettakaa nyt tuo huutaminen nousemisista..
    http://www.findikaattori.fi/fi/1

    Äänestä

Palkka ja eläkeindeksit löytyvät Googlella. Faktaluvut ilman tarkoitushakuista taiturointia. Palkkapuolella 8 prosentin korotuksia ja eläkkeissä on pelattu 2-3 prosentilla. Viimeiset viisi vuotta on on ollut tasaisempaa, koska palkat ulosmitattiin 2008 tappiin.
Muutenkin asian uutisointi on puolueellista. Jätetään kertomatta, että eläkettä alkaa nykyisin kertyä sosiaalietuuksista jo 18-vuotiaasta lähtien. Ennen valtiota täytyi palvella 23 vuotiaaksi ennenkuin alkoi kertyä eläkettä. Siis nuorilla on laskennallinen kertymäaika alkupäästä 5 vuotta pidempi. Eli ahkera ja toimilias ehtii kartuttaa eläkettään 1,5 prosenttia vuodessa viidenkymmenen vuoden ajan eli saa eläkettä 75 prosenttia palkkakertymästään. Sitä ei kukaa suurista ikäluokista saa, vaikka olisi ollut saman ajan työssä.

Äänestä
  • Pieni korjaus, nykyään jo 17 vuotiaasta alkaen:

    Eläkettä kertyy 1,5 prosenttia tuloista vuodessa eli jokaisesta ansaitusta eurosta karttuu 1,5 senttiä eläkettä. Eläkkeen karttumasta ei enää vähennetä palkansaajan työeläkemaksua, vaan vuodesta 2017 alkaen tämäkin osa kerryttää eläkettä. Eläkettä kertyy myös tutkintoon johtavasta opiskelusta sekä joistakin sosiaalietuuksista, kuten vanhempainvapaasta, kotihoidon tuen ajalta ja ansiosidonnaisilta työttömyysjaksoilta

    Eläke alkaa karttua työntekijöille jo 17 ikävuodesta lähtien, yrittäjille 18 ikävuodesta. Lisäksi eläkkeen suuruuteen vaikuttaa elinaikakerroin. Myös eläkkeellä ollessa tehdystä työstä karttuma on 1,5 prosenttia tuloista vuodessa.

    Ikävälillä 53–62 vuotta eläkettä karttuu 1,7 prosenttia vuodessa. Tämä siirtymäkausi pätee 31.12.2025 saakka ja koskee siis 1954–1972 -syntyneitä. Siirtymäkauden korotettua karttumaa saavan työntekijän eläkemaksu on 1,5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin työntekijän eläkemaksu muutoin.

    Äänestä

  • Liian vaikeaa kepulaisille. Mutu on paljon helpompi menettely, joka käy kaikkiin kohteisiin. Lisäksi halu ymmärtää asiat väärin, on johtava filosofia tällä palstalla.

    Osui muuten mielenkiintoinen keputrollin kirjoitus silmiin joitain aikoja sitten. On tapahtunut melkoinen muutos tyyppieläkeläisessä. Vielä muutama vuosi sitten tyyppieläkeläinen oli mummonmökissä kissansa kanssa elelevä mummeli, jolta Urpilainen ja muut rosvopoliitikot koittivat viedä viimeiset silakatkin. Edellämainitun trollin kirjoituksessa nykyinen leikkauksista valittava tyyppieläkeläinen on keskikaljabaareissa viihtyvä alkoholisoitunut punanenäinen ex-levyseppä, jolla rahaa riittää keskikuraan muttei lääkkeisiin. Tällaisellä otteelle ko trolli suhtautui lääkemenojen kasvua kritisoivalle eläkeläiselle. Sipilän leikkaukset siis kuittautuvat vähentämällä kaljanjuontia. Edellisten hallitusten leikkaukset jäivät kuittaantumatta.

    Äänestä

  • Poliisikoira kirjoitti:

    Liian vaikeaa kepulaisille. Mutu on paljon helpompi menettely, joka käy kaikkiin kohteisiin. Lisäksi halu ymmärtää asiat väärin, on johtava filosofia tällä palstalla.

    Osui muuten mielenkiintoinen keputrollin kirjoitus silmiin joitain aikoja sitten. On tapahtunut melkoinen muutos tyyppieläkeläisessä. Vielä muutama vuosi sitten tyyppieläkeläinen oli mummonmökissä kissansa kanssa elelevä mummeli, jolta Urpilainen ja muut rosvopoliitikot koittivat viedä viimeiset silakatkin. Edellämainitun trollin kirjoituksessa nykyinen leikkauksista valittava tyyppieläkeläinen on keskikaljabaareissa viihtyvä alkoholisoitunut punanenäinen ex-levyseppä, jolla rahaa riittää keskikuraan muttei lääkkeisiin. Tällaisellä otteelle ko trolli suhtautui lääkemenojen kasvua kritisoivalle eläkeläiselle. Sipilän leikkaukset siis kuittautuvat vähentämällä kaljanjuontia. Edellisten hallitusten leikkaukset jäivät kuittaantumatta.

    Lääkkeet on kyllä edelleen suomessa ilmaisia, no Viagrasta nyt joutuu parikymppiä maksaan..

    Äänestä

  • dfgsdfgsdfgdsf kirjoitti:

    Lääkkeet on kyllä edelleen suomessa ilmaisia, no Viagrasta nyt joutuu parikymppiä maksaan..

    Niin varmasti siellä Hullujen huoneella, kaikki tulee "talosta", mutta meillä, jotka ostavat lääkkeensä apteekeista, ovat hinnat nousseet, korvausosuus laskenut ja ennen kaikkea tyypillistä kepulaista politiikka, lääkeitä ei saa ostettua pidemmäksi aikaa, kuten ennen.
    Tässä tapauksessa Rosvo-Sipilä vain haluaa kyykyttää vähävaraisia, niitä jotka ovat kepupaskiaset elättänee ja maksaneet järjettömän korkeita elintarvikkeiden hintoja ja saaneet vain välttävää laatua olevia. Se rajasuoja nääs.

    Äänestä

Jos ei kiinnosta tehdä töitä, ei eläkettä kerry muutakuin työmarkkinatuesta ja toimeentulotuesta.

Äänestä
  • Ja tietysti tukiaisissa rypemisestä JA KUN PÄÄSEE ELÄKKEELLE TAI ELÄKKEEN KALTAISELLE ETUUDELLE, NIIN TAAAS VERONMAKSAJAT MAKSAVAT JA LOISIJAT LOISIVAT.
    Näin toimivat maalaisliittolaiset. Ei mitään haluakaan elättää itseään.

    Äänestä

  • osmium1 kirjoitti:

    Ja tietysti tukiaisissa rypemisestä JA KUN PÄÄSEE ELÄKKEELLE TAI ELÄKKEEN KALTAISELLE ETUUDELLE, NIIN TAAAS VERONMAKSAJAT MAKSAVAT JA LOISIJAT LOISIVAT.
    Näin toimivat maalaisliittolaiset. Ei mitään haluakaan elättää itseään.

    TROLLIPAJAN TROLLI

    Äänestä

Eläkeläisillä menee paremmin kuin koskaan mutta ne ovat oppineet punikkien tyylin ja valittavat kaikesta.

Äänestä
  • aivopesun komukat osaa..

    Äänestä

VALEHDELLAAN TULOEROJEN KASVUSTA

Äänestä
  • Mikä kusetus taas. Palkat nousut puolella. 5-10 v. eläkkeelä olevien ostovoima laskenut. Tilastoja hämää uudet eläkkeet, mitkä aina suurempia..

    Äänestä

  • MITÄ VITTUA OIKEIN HUUDAT? KERRO MISSÄ JA MITÄ VALEHDELLAAN !!

    Äänestä

  • UPDATE_11743669 kirjoitti:

    MITÄ VITTUA OIKEIN HUUDAT? KERRO MISSÄ JA MITÄ VALEHDELLAAN !!

    Että eläkeläisiä ei kuseteta... Mitä kepuloisisoopaa!

    Äänestä

  • UPDATE_11743669 kirjoitti:

    MITÄ VITTUA OIKEIN HUUDAT? KERRO MISSÄ JA MITÄ VALEHDELLAAN !!

    tuo näytettiin suorana burjettikeskustelussa, eikö siellä laitoksissakin ole televisioita ?

    Äänestä

  • Televisiosta kirjoitti:

    tuo näytettiin suorana burjettikeskustelussa, eikö siellä laitoksissakin ole televisioita ?

    kerro mitä ja missä valehdellaan !

    Äänestä

  • UPDATE_11743669 kirjoitti:

    kerro mitä ja missä valehdellaan !

    Jos haluaa kunnon eläkkeen niin siitä pitää maksaa, mitä te oikein huudatte..

    Äänestä

  • hdfghdfghfdghfd kirjoitti:

    Jos haluaa kunnon eläkkeen niin siitä pitää maksaa, mitä te oikein huudatte..

    Ei, jos on maatalousSYÖTTILÄS, tai muuten, esimerkiksi kepualueen kunnan johtaja, sihteeri, maatalousneuvoja jne.

    Äänestä

  • osmium1 kirjoitti:

    Ei, jos on maatalousSYÖTTILÄS, tai muuten, esimerkiksi kepualueen kunnan johtaja, sihteeri, maatalousneuvoja jne.

    heille maksetaan eläkkeet verovaroista 100 prosenttisesti, näin kaikkiaan liki miljoonalle suomalaiselle..

    Äänestä

  • Taivahantosi kirjoitti:

    heille maksetaan eläkkeet verovaroista 100 prosenttisesti, näin kaikkiaan liki miljoonalle suomalaiselle..

    tässä kohtaa silmälaseissa musta täplä..

    Äänestä

  • Komukoilla kirjoitti:

    tässä kohtaa silmälaseissa musta täplä..

    Mikähän sinulle mahtaa olla komukka, sossu yms. Kovain vapautuneesti noita heittelet, tuolla älyllä se nyt sinään on merkityksetyksetöntä, sillä eihän tuosta räkimisestäsi kukaan piittaa. Vaikuttaa vaan niin jomalattoman lapselliseta nämä komukka ja sossu juttusi.

    Äänestä

  • LapsellinenKepuloinen kirjoitti:

    Mikähän sinulle mahtaa olla komukka, sossu yms. Kovain vapautuneesti noita heittelet, tuolla älyllä se nyt sinään on merkityksetyksetöntä, sillä eihän tuosta räkimisestäsi kukaan piittaa. Vaikuttaa vaan niin jomalattoman lapselliseta nämä komukka ja sossu juttusi.

    Komukka on vasurien ajattelutavat omaksunut henkilä, heitä on myös oikeistossa. Komukoiden tavoitteena on tehdä kansalaisten elämä kaikin tavoin vaikeaksi ja hankalaksi ja lopuksi taisteluun toisiaan vastaan..

    Äänestä

  • fsdgsfgsdfgsdfg kirjoitti:

    Komukka on vasurien ajattelutavat omaksunut henkilä, heitä on myös oikeistossa. Komukoiden tavoitteena on tehdä kansalaisten elämä kaikin tavoin vaikeaksi ja hankalaksi ja lopuksi taisteluun toisiaan vastaan..

    SAMAA SAKKIA

    Äänestä

DEMUILTA HUUTELU

Äänestä
  • Eihän demrit täällä huutele, sinähän se täällä tyhjänpäiväistä meteliä pidät palstalle kuulumattomista asioista.

    Äänestä

  • Hienostihan sinulla tuo outojen uhkausten latelu sujuu oikein isoilla kirjaimilla, kyllä sää olet sitten viksu.

    Äänestä

  • Outoa.häiriköintiä kirjoitti:

    Hienostihan sinulla tuo outojen uhkausten latelu sujuu oikein isoilla kirjaimilla, kyllä sää olet sitten viksu.

    mikä uhkaus ?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

LEIKATTU kirjoitti:

Eläkeläisten toimeentulo on parantunut selvästi, selviää Eläketurvakeskuksen tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin eläkeläisten toimeentulon kehitystä vuosina 1995–2015.
Kahdenkymmenen vuoden aikana eläkeläisten keskimääräinen kokonaiseläke on noussut kolmanneksella (36 prosenttia).
Valtaosa noususta selittyy eläkeläisten joukossa tapahtuneilla muutoksilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu