vaikka kuinka yrittäisi tyrkyttää itseään valtuutetuksi HäSan blogeissa. Uutta kirjoitusta pukkaa muutaman päivän välein ja aina on tikusta asiaa. Hietanen (ps) olisi turhaakin turhempi valtuutettu.
En äänestä Susanna Hietasta
ärsytetty
17323
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Suuret luulot ja vähät lahjat.
Taitaa silti fiksuudessaan ja asiamielipiteillään päihittää mennen tullen kokdemin tuppisuut ja gramofonit.
Kok-Demut on jo näyttäneet suhmuritaitonsa ja -kykynsä aiempina kausina.
Suuret luulot ja vähät lahjat ovat tulleet heiltä jo esiin että SUUT SUPPUUN KOK-DEMUT !.
Perzuikit on jo näyttäneet suhmuritaitonsa ja -kykynsä aiempina kausina.
Suuret luulot ja vähät lahjat ovat tulleet heiltä jo esiin että SUUT SUPPUUN PERZIIKIT !.
Olikos se Susanna joka pahoitti mielensä kun Goodmann ei ollut tapaninpäivänä auki?
Olikos se kiemunki joka pahoitti mielensä kun häntä ei ymmärretty kaupunkihallinnossa ja muut vaan riiteli vaikka hän oli itse kuntahallinnon rauhanlähettiläs ?
"Väärin sammutettu" niinkuin entinen palomestarikin sattuvasti sanoi kun sauna paloi kivijalkaa myöden!
En minäkään äänestä loikkareita ja valehtelevia persuja. Vielä löytyy onneksi rehellisiäkin ehdokkaita.
En minäkään äänestä rokkareita ja valehtelevia Kok/Demuja. Vielä löytyy onneksi rehellisiäkin ehdokkaita.
Voisin äänestää Susannaa, jos hän olisi kokoomuksessa. Vierastan Ps'ää sen populismin takia.. Muuten kyllä. Susanna muun muassa kannatti ajatusta 1...3h kiekkopysäköintiin siirtymisestä koko ruutukaavan alueella. Sillä asiointi keskustassa tuli helpoksi ja kivijalkaliikkeet alkaisivat palata. Toinen isompi asia on talous. Kaupunkiin pitäisi saada työpaikkoja, teollisuutta ja sitä kautta uusia asukkaita. Ja kaupungin kiinnostavuutta tuli lisätä tekemällä tästä kaupunki, joka alentaa, ei nosta kuntaveroa, kaupunki, jossa on edullista asua, mutta jossa peruspalvelut toimivat. Tämä merkitsisi huomattavaa kevennyskuuria Hml'n julkitalojfelle.. Jospa kokoomuksesta löytyisi potentiaalinen ehdokas, jolla olisi samanlaisia ajatuksia. Häntä äänestäisin.
heippa, suski
> Jospa kokoomuksesta löytyisi potentiaalinen ehdokas, jolla olisi samanlaisia
> ajatuksia. Häntä äänestäisin.
Ei löydy ainakaan tämän paikkakunnan kokoomuksesta. Hyvin outo puolue - jonkinlainen demareiden apupuolue.
Puolue joka valtuustossa taputtaa läpsyttää kiemunkin jutuille ei ole tästä maailmasta.
Paikalliset Demarit kyllä "pelasi" Kokoomuksen pussiin liki koko Kiemungin kauden ajan todella röyhkeällä tavalla.
Runnottiin väkisin ylivoimalla näitä idioottihankkeita läpi eikä kuunneltu järjen ääntä, vauhtisokeus vei voiton ja tappiot jää kuntalaisten piikkiin.
Demarit on hukanneet oman puolueaatteensa ainakin täällä Hämeenlinnassa ja sitä ei kukaan voi kiistää!
Olin 90-luvulla henkisesti kokoomuslainen ja pyörin jopa vähän niissä piireissäkin vaikkakaan en sinänsä ollut puolueessa aktiivinen. Kunnes tapasin työtehtävissä Kirsi Pihan, joka käski kaikkia naisia äänestää Tarja Halosta - joka oli ollut DDR:n tunnustamiskomitealainen.
Se oli sitten siinä.
Kannatan+sellaista+kokoomusta,+joka+sekä+paikallis-+että+valtakunnan+tasolla+asettaa+etusijalle+terveen+taloudenpidon,+lopettaa+syömävelaksi+elämisen,+on+siten+valmis+talouden+tervehdyttämiseksi+leikkamaan+julkisia+menoja,+poistamaan+ylimääräistä+läskiä+julkitalouden+vyötäröltä.+Valtakunnan+tasolla+useimpia+kokoomusta+yleensä+äänestäneitä++eniten+jäi+harmittamaan+Kataisen+aikaansaannokset+ensin+valtionvarain-+sitten+pääministerinä,+seitsemän+vuoden+aika,+jona+Suomi+opetettiin+syömävelaksi+elämiseen+ja+velkaantui+50Mrd€.+Mutta+ei+kokoomusta+yksin+tule+syyttää.+Eniten+huonoon+taloudenpitoon+vaikutti+poliittinen+asetelma,+hallituksen+muodostamisen+vaikeus,+perussuomalaisten+nousu+suurimmillaan+20%+puolueeksi+ja+mukanaan+tuoma+populismi,+demarien+ja+Ps'n+kilpailu+ja+vahvasta+populistisesta+oppositiosta+johtuva+sixpack-hallituksen+uskonpuute+ja+kyvyttömyys+päätöksiin.+Täällä+paikallistasolla+ykköstavoitteen+tulisi+olla+talouden+tervehdyttäminen,+mutta+ei+verokantaa+nostamalla+vaan+teollisuutta,+työpaikkoja++ja+uusia+asukkaita+kaupunkiin+saamalla.+Merkittävä+houkutin+voisi+olla+profiloitua+kaupungiksi,+joka+alentaa+kuntaveroa,+alentaa+vuosi+vuodelta+tuntuvasti+niin,+että+se+valtakunnassa+huomataan+ja+tekee+tämän+velkaantumatta+lisää.+Näihin+tavoitteisiin+yhtyvää+kokoomusta+ja+komkoomusehdoskasta+minä+äänestän+seuraavissa+vaaleissa.+Ja+propagoin+ystävä-+ja+tuttavapiiriäni+äänestämään+samoin.+Jos+Lulu+ja+Susanna+olisivat+kokoomuslaisia++ja+olisivat+asioista+edellä+kerrottua+mieltä,+saattaisin+äänestää+jompaa+kumpaa+heistä,+koska+ovat+voimakastahtoisia+ja+rohkeita+henkilöitä.
> mutta ei verokantaa nostamalla vaan teollisuutta, työpaikkoja ja uusia asukkaita
> kaupunkiin saamalla.
Se vaan ei tällä kerralla menekään näin. Tänne ei tule vastuunkantajia enää mistään muualta. Vaan ainoat mahdolliset tulevaisuuden vastuunkantajat ovat jo paikkakunnalla - heidät on ensin löydettävä, koulutettava ja varustettava tehtävään. Se voi vaatia vaikka kokonaan uuden sukupolven kasvattamisen ja kouluttamisen.
Kyseessä on ns. reservieliitin mobilisaatio. Tämä on hitaampi ja vaativampi ja kokonaisvaltaisempi tehtävä kuin vain uskoa siihen, että joitakin perusparametrejä hieman muokkaamalla vastuunkantajat jälleen löytävät tiensä tänne.
Paikkakunnalta on löydettävä ne henkilöt, jotka voivat mielessään kuvitella vaikka perustavansa tänne tehtaan. Tai pankin. Tai jotakin mielekästä.
Reservieliitti tarkoittaa ihmisiä, joilla on edellytykset toimia vastuullisissa tehtävissä mutta jotka syystä taikka toisesta - esim. ideologisista syistä - ovat olleet sivussa. Heidät on löydettävä ja aktivoitava.
Tässä kohdassa tulee sitten se PerusSuomalainen näkemys - olkoon nyt populismia tai mitä tahansa - että talentti on löydettävä omasta takaa. Ja uskomus siihen, että sellainen voidaan löytää. Kukaan muu ei perusta meille enää mitään tänne. Vain me ollaan täällä jäljellä perustamassa ja kehittämässä mitä halutaan perustaa ja kehittää.
Hämeenlinna on yhä kaksi kertaa Ahvenanmaan kokoinen paikka, joten täältä pitäisi löytyä edelleen yksi jos toinenkin. Tarjotaan keppiä ja porkkanaa.
Kari I löydettiin jo ja nyt on rötöstelijä.
Rokkikukko Kiirunki löydettiin jo ja nyt on rötöstelijä.
Kari I Grandi, kaikkien kuntalaisten sankari.....hän pelastaa maakunnan ja siitä SUOMI NOUSUUN !
Eläköön Kari I Grandi, sankari Kari Grandiin voimme aina luottaa.