Ulan Bator 15.12
Suoraan sanottuna jurtassa haisi hevosen sonta.
Asukkaita se ei luonnollisestikaan haitannut, näinhän oli aina ollut, ja näillä näkymin tulisi aina olemaankin.
Jakkaroille olivat kokooontuneet kylän vanhimmat löyhään piiriin. Keskellä, värikkäiden mattojen päällä istui kivikasvoinen mies ilmeisen vaivaantuneena. Otsalta valuvat hikikarpalot paljastivat tämän.
Sähkövaloa ei ollut, mutta hieman savuttavia rasvalamppuja sitäkin enemmän.
Mies oli vyötäisiä myöten alasti ja ainoastaan pienet Alfa-Romeo shortsit verhosivat hänen alavarta-loaan.- Ja millaista vartaloa! Mies oli keskimittainen eurooppalaisen mittapuun mukaan.
Mongoliksi hän oli kookas. Voimakkaat lihakset ympäröivät kehoa kuin panssaripaita, ja tumman rusketuksen alta oli selvästi nähtävissä valtaisa joukko vaaleita arpia. On kuin hänet olisi laskettu lihamyllyn läpi, ja koottu uudelleen. Ehkä olikin. Kasvoissa pistivät ensimmäisenä merkille pikimustat silmät, jotka hakivat ilmeettömyydessään vertaa kalkkarokäärmeestä.
Tästä kylästä olivat venäläiset ja kiinalaiset, jo vuosikymmeniä hakeneet miehiä erikoistehtäviin, lyhyesti sanottuna palkkamurhaajiksi.
Heimo edusti puhumattomuudessaan pitkälti kaukaisia sukulaisiaan, Uralin tuolla puolen elävää rotua, hämäläisiä. Mutta nyt oli kyläläisillä ongelma. Kaikki nuoret miehet olivat reissussa ympäri maapalloa, kuka missäkin. Afganistanissa, Irakissa,Sisiliassa jne. Ainoastaan yksi oli jäljellä, kylän seminologi, Utno.
Paavilta oli tullut männäviikolla viesti, että Roomassa tarvittaisiin Tärkeään Tehtävään miestä.
Päällikkö vietti johtoryhmän kanssa unettomia öitä, mutta mikään ei auttanut. Matkaan oli laitettava joku. Utno.
Olihan Utno toki vaikuttavan näköinen, ja vakavakin, ennen kuin avasi suunsa puhuakseen.
Hänen äänensä oli kimeä kuin kuoripojalla, ja hänen naurunsa muistutti tamman hirnuntaa.
Tämä nuori mies joutui lapsena hevoslauman tallomaksi, ja siinä meni munat sekä makkarat...
Toki johtoryhmällä oli lohtunsa. Utno oli täysi psykopaatti, eikä siis tuntenut mitään tunnontuskia tekemisistään.
Tässä tilanteessa ei auttanut nirsoilla.
Onneksi pojalla oli sentään lääketieteen kandin, ja merkonomin paperit, että huolet sikseen!
Suoraan sanottuna jurtassa haisi hevosen sonta.
Asukkaita se ei luonnollisestikaan haitannut, näinhän oli aina ollut, ja näillä näkymin tulisi aina olemaankin.
Jakkaroille olivat kokooontuneet kylän vanhimmat löyhään piiriin. Keskellä, värikkäiden mattojen päällä istui kivikasvoinen mies ilmeisen vaivaantuneena. Otsalta valuvat hikikarpalot paljastivat tämän.
Sähkövaloa ei ollut, mutta hieman savuttavia rasvalamppuja sitäkin enemmän.
Mies oli vyötäisiä myöten alasti ja ainoastaan pienet Alfa-Romeo shortsit verhosivat hänen alavarta-loaan.- Ja millaista vartaloa! Mies oli keskimittainen eurooppalaisen mittapuun mukaan.
Mongoliksi hän oli kookas. Voimakkaat lihakset ympäröivät kehoa kuin panssaripaita, ja tumman rusketuksen alta oli selvästi nähtävissä valtaisa joukko vaaleita arpia. On kuin hänet olisi laskettu lihamyllyn läpi, ja koottu uudelleen. Ehkä olikin. Kasvoissa pistivät ensimmäisenä merkille pikimustat silmät, jotka hakivat ilmeettömyydessään vertaa kalkkarokäärmeestä.
Tästä kylästä olivat venäläiset ja kiinalaiset, jo vuosikymmeniä hakeneet miehiä erikoistehtäviin, lyhyesti sanottuna palkkamurhaajiksi.
Heimo edusti puhumattomuudessaan pitkälti kaukaisia sukulaisiaan, Uralin tuolla puolen elävää rotua, hämäläisiä. Mutta nyt oli kyläläisillä ongelma. Kaikki nuoret miehet olivat reissussa ympäri maapalloa, kuka missäkin. Afganistanissa, Irakissa,Sisiliassa jne. Ainoastaan yksi oli jäljellä, kylän seminologi, Utno.
Paavilta oli tullut männäviikolla viesti, että Roomassa tarvittaisiin Tärkeään Tehtävään miestä.
Päällikkö vietti johtoryhmän kanssa unettomia öitä, mutta mikään ei auttanut. Matkaan oli laitettava joku. Utno.
Olihan Utno toki vaikuttavan näköinen, ja vakavakin, ennen kuin avasi suunsa puhuakseen.
Hänen äänensä oli kimeä kuin kuoripojalla, ja hänen naurunsa muistutti tamman hirnuntaa.
Tämä nuori mies joutui lapsena hevoslauman tallomaksi, ja siinä meni munat sekä makkarat...
Toki johtoryhmällä oli lohtunsa. Utno oli täysi psykopaatti, eikä siis tuntenut mitään tunnontuskia tekemisistään.
Tässä tilanteessa ei auttanut nirsoilla.
Onneksi pojalla oli sentään lääketieteen kandin, ja merkonomin paperit, että huolet sikseen!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Rooma 16.12
Aavikkomyrskyjen ahavoittamat kasvot paljastuivat hetkeksi, kultaisen sytyttimen liekin tavatessa sikaarin pään. Vanha Legioonalainen, M. Taffanainen valvoi, vaikka ikuinen kaupunki nukkui. Vieressä kuorsasi Muuli, jonka Veljet olivat lähettäneet kaukaa pohjoisesta, syistä, joita hän ei lähtenyt edes arvailemaan.
Toki hän oli legioonassa eläimiin tottunut, mutta puhuva muuli oli sentään liikaa...
Mutta tehtävä tehtävänä. Tästähän hänelle maksettiin.
Yö oli yllättävän lämmin, ja Taffanainen käynnisti ilmastoinnin, itseasiasssa vain tehdäkseen jotain. Olihan hän kuumuuteen tottunut.
Samassa Muuli heräsi, ja venytteli niskojaan ja teleskooppiaan. - Ciao, taisin torkahtaa.
Taffanainen ei vaivautunut vastaamaan, puhaltelipa vain savujaan. Muuli yritti tehdä itseänsä tykö.
- Kai sulla on paukkurauta mukana, hän hirnahti.
Legioonalaisen ehtimättä vastata, alkoi muurin katkaiseva takorautaportti avautua. Molempien kameroiden ylle syttyivät voimakkaat valonheittäjät ja panoroivat n. 200 astetta kumpi-kin. Minuutin kuluttua lipui portista äänettömästi kullanvärinen Alfa Romeo.
Vaistomaisesti Taffanainen vilkaisi kelloaan: 02.13.
Alfa pysähtyi piazzan reunaan, ja kaksi Hummeria asettuivat kumpikin paikalleen. Eteen ja taakse.
Aavikon mies aprikoi mielessään, missähän autossa Don mahtoi istua? Vai istuiko ollenkaan?
Viidenkymmenen metrin välein, Alfa keskellä, saattue hävisi pimeään yöhön.
Moskova 17.12
Ulan Batorin lento oli juuri rämähtänyt suoja- alueelle, jonne kyseiset räkättirastaat yleensä ohjattiin. Udno siirtyi ensimmäisten joukossa miliisien syyniin. Koppalakki kuin Leningrad Cowboysilla ikään syynäsi kassin: garrotte (kuristusnaru), Gillette ja kondomi, normaali matkamiehen varustus venäjällä. Vihreäasuinen huitaisi kädellään johonkin vihreän linjan suuntaan. Utno oli niin mielissään, että hänen teki mieli hirnua.
Seuraava lento Roomaan lähtisi vasta kymmenen tunnin kuluttua. Väsynyt seminologi oikaisi itsensä aulan muhkuraisille istuimille.
Uni ei kuitenkaan tullut kuulaan. Tehtävä sousi taukoamatta mielessä.
Oli, saavuttua Roomaan, otettava taksi. Tietty.
Vapaa- valoa peittäisi Riccionen punainen huivi.
Perillä odottaisivat kevytmetalliset tikaspuut, jolla hän pääsisi yli... ja sitten.
Utno risti reitensä, ettei täyttymys hänestä näkyisi...
16.12 Rooma
Toki Don näki Legioonalaisen Alfan. Harvoin näkee noin huonosti pidettyä 33:a.
Hän matkusti jälkimmäisessä Hummerissa, 1500- luvun ruostuneessa haarniskassa, ei suojan, vaan näön vuoksi.
Ennenkuin ratiseva portti ehti laskeutua sujahti Alfa 33 sisälle tuoksuvaan puutarhaan. Piazzaa hyväilevät loistevalot muistuttivat enää nahistunutta paprikaa...
Oikea hande voi jatkaa tästä. Jos jotakuta ei kiinnosta, hän voi vaihtaa kanavaa.
Jatkan lähipäivinä.