Nyt itkettää

Perse Ari Jalonen on perseentynyt kun hänen mopo menee verolle. Olisi vaan tuokin idiootti ihan hiljaa. Omaa syytä, öky-veron tulee koskea öky-mopoja siinä missä öky-purjeveneitä. Listaan pitäää vaan pistää lisää mafioso Sipilän lähipiirin öky-lelut kuten mönkijät, kelkat, traktorit (useat maksavat yli 600 000 euroa) ja asuntovaunut ja -autot. Itkupilli Perse Jalonen itkee lehdessä tästä hänen kokemastaan vääryydestä.


Helsingin Sanomat 19.1.2017:

Moottoripyörille kaavailtua veroa on ihmetelty niin hallituksessa kuin oppositiossakin. Sitä on kuvailtu värikkäästi kateusveroksi.

Eduskunnan liikennevaliokunnan puheenjohtaja Ari Jalonen (ps) – motoristi itsekin – pitää veroa huonona. ”Valittavana on vain huonoja vaihtoehtoja. En kannata niistä mitään, koska taloudelliset vaikutukset ovat negatiiviset.”

Yhtenä vaihtoehtona on ollut haittaveromalli, eli vero olisi riippuvainen päästöistä. Päästöjen seuranta edellyttäisi säännöllistä katsastusta, joka lisäisi motoristien kustannuksia entisestään.

”Toivoisin, että koko vero vedettäisiin pois”, Jalonen sanoo.

Hänen mukaansa perussuomalaiset kannattivat hallitusneuvotteluissa ”ökypurjeveneiden” verotusta, mutta idea moottoripyöräverosta ei tullut heiltä. Hallituksen kompromississa molempia verotetaan.

Vittu mikä idiootti!
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


jytku_itku kirjoitti:

Perse Ari Jalonen on perseentynyt kun hänen mopo menee verolle. Olisi vaan tuokin idiootti ihan hiljaa. Omaa syytä, öky-veron tulee koskea öky-mopoja siinä missä öky-purjeveneitä. Listaan pitäää vaan pistää lisää mafioso Sipilän lähipiirin öky-lelut kuten mönkijät, kelkat, traktorit (useat maksavat yli 600 000 euroa) ja asuntovaunut ja -autot. Itkupilli Perse Jalonen itkee lehdessä tästä hänen kokemastaan vääryydestä.


Helsingin Sanomat 19.1.2017:

Moottoripyörille kaavailtua veroa on ihmetelty niin hallituksessa kuin oppositiossakin. Sitä on kuvailtu värikkäästi kateusveroksi.

Eduskunnan liikennevaliokunnan puheenjohtaja Ari Jalonen (ps) – motoristi itsekin – pitää veroa huonona. ”Valittavana on vain huonoja vaihtoehtoja. En kannata niistä mitään, koska taloudelliset vaikutukset ovat negatiiviset.”

Yhtenä vaihtoehtona on ollut haittaveromalli, eli vero olisi riippuvainen päästöistä. Päästöjen seuranta edellyttäisi säännöllistä katsastusta, joka lisäisi motoristien kustannuksia entisestään.

”Toivoisin, että koko vero vedettäisiin pois”, Jalonen sanoo.

Hänen mukaansa perussuomalaiset kannattivat hallitusneuvotteluissa ”ökypurjeveneiden” verotusta, mutta idea moottoripyöräverosta ei tullut heiltä. Hallituksen kompromississa molempia verotetaan.

Vittu mikä idiootti!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu