Yhteiskunnan infrastrukstuurin. Sekä sosiaali- ja terveyspalvelut. Yksityistämisestä seuraa palvelun parantuminen kansalaisille sekä toimintojen tehostuminen ja kustannussäästöt.
Muutenkin hyvinvointiliberalistinen universaaleja sosiaalietuuksia jakava valtio on tullut tiensä päähän. Passivoiva hyvinvointivaltio on muutettava aktiivisuuteen kannustavaksi turvaverkkovaltioksi.
Yksityistäisin kaiken.
3
179
Vastaukset
Lisäksi ottaisin käyttöön kuntien pakkoliitokset siten että kaikki alle 50 000 asukkaan kunnat pakkoliitettäisiin toisiinsa.
- RoadToHell
Yksityistäminen ja ullkoistaminen on kaikista pahin juttu, sekä yhteiskunnalle, että varsinkin tavallisille työntekijöille. Se tarkoittaa sitä, että vähemmällä väellä tehdään enemmän töitä ja kaikki otetaan työntekijän selkänahasta, kaikki saavutetut etuudet viedään ja yli kolmekymppiset on jo liian vanhoja töihin, puhumattakaan yli viisikymppisistä, jotka nyt jo on potkaistu suurimmalta osalta pois. Hinnat nousevat taivaisiin, koska kilpailu tulee kuolemaan. Pienet toimijat eivät tule pärjäämään, vain ne joilla on iso raha takana, pienet ostetaan pois ja takapirut kuppaavat viimeisetkin rahat noista.
Vain voimakkaimmat, psykopaattiset yksilöt tulevat pärjäämään sellaisessa maailmassa ja johtavat tätä sirkusta. Paholainen nauraa partaansa, kun ihmiskunta ajautuu tälle tielle.Kun markkinatalouden annetaan toimia mahdollisimman vapaasti vauraus tihkuu myös heikompiosaisille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad971615- 541083
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4201031- 166952
- 57782
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän126762- 51698
- 79680
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38655- 57651
