Porin Mielenterveystoimisto ilmoitti eilen että Martti Lundenin voittaman oikeusjutun vuoksi masentuneista säännöllisessä terapiassa käy vielä kourallinen ihmisiä eli noin 10-15 kpl. Osa heistä on kuitenkin vieläkin itsetuhoisia joten hoito saattaa kestää vuosikausia.
Eivät ole toipuneet tapaus Lundenista
ViikkarinHermanni
19311
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
ny tiedät he he. Demokratia on raakaa mutta rehellistä. Heikot sortuu elontiellä virkamies jätkä sen kun porskuttaa.
Jari ja Olli kerää taas herkkuja housuihinsa. On tuokin tapa runkata.
Masennus on mielentila ei sairaus senkin idiootit. Masennus kuuluu kaikille kuten ilokin.
Vai pannaanko iloiset ihmiset pakkoterapiaan. Hihittelijät kyllä saa vaikka piestä,.niinkuin nää lundeenit.
Ennen masennukseen naisille suositeltiin dildoa.Nyt koko hallitus tarttis kolme isoa suoleensa ja jotkut suuhunkin ettei kuulu mutinoita.
on päättäjänsä ansainnut. Demarivaikuttaja Martti Lunden jatkoon.
osaa. Kysyttäessä demari virkamieheltä Martti Lundenilta. Tarvitseeko Pori oman lentokoneen.
"Martti Lundén (sd.): Keskusteluun on nyt nostettu koneen hankinta virkamiesten toimesta. Perusteluita on vaikeata antaa, kun niitä ei ole itsekään saanut kustannuksista puhumattakaan."
ajojahti jatkuu. Kuka onneton nyt joutuu lähtee väkivalloin Martin raahaamana pois kaupungintöistä.
vai pääsee työttömäksi. Kaupungilta, kun saa lopputilin niin ei tarvitse töitä turhaan hakee, eikä myöskään niitä mistään tarjota sen jälkeen.
Vitun kynäniska keppihevosen väsääjä ja muut itkijät. Olette yhteiskunnan pohjasakkaa, tää peukalojarru eritoten. Läheisesi ovat varmaan toooodella ylpeitä sinusta.
Noh noh jussi.
tehdä, ettei olisi yhteiskunnan pohjasakkaa. Sitä ei nyt tapaus Lundenista kerrota muilta osin, kuin Martin saaman varoituksen ja työn alentamisella. Nämäkö on sitä pohjasakasta pääsemistä. Itse näen sen kyllä päinvastaisena.
Wahlman, Esa J(sd), sanoisi. Jos tietäisi, mitä Martti Lunden(sd), on töpeksinyt demareiden nimissä.
Tervetuloa Porin demarit "pohjasakkaan".
"voittaman oikeusjutun "
eiköhän tuossa todettu ettei mitään rikosta ollut tapahtunut,
oikeus voitti, ei kukaan muu. hiukan jarrua sensaatiollesi ...
Marttia puolustaa. Mutta näin kokoomuslaisena, olisi hyvä jos Martti, tulisi valituksi demarien listoilta tulevissa vaaleissa.
En nyt kylläkään puolustellut ketään, totesin vain oikeuden voittaneen.
Olet sitten kokoomuslainen demari-fani tai et,
se ei kommenttiini liittynyt mitenkään.
Yritä jatkossa ymmärtää lukemasi ennen sen kommentoimista, OK?
Porin mielenterveystoimisto on kyllä ihan käsittämätön paikka. Koittavat johdatella "masentuneita" huijaamaan muita ihmisiä. Ihan perseestä etten sanoisi.
Nimimerkki holmlunden, masennus on siinä sairaus kuin sinun vuosikausia jatkunut kiinnostuksesi pikkusiskosi pissaisiin pikkuhousuihin.
kuultuna. "Paska valuu ylhäältä alas." Muisttakaa äänestäää oikein! Tai lakkaa oikeus voittamasta. Ymärtäkää nyt lukemanne oikein. Ettei tarvitse minun alkaa "hevostelemaan":)