Myydäänkö ASOtkin intialaisille?
-----------§-------------
Intialaisyhtiöt yrityskaupoilla Suomessa: Menestystarinoita ei ole vielä kirjoitettu
Edellisen kerran suomalaisyritykset herättivät suurta kiinnostusta intialaisyhtiöiden keskuudessa reilut kymmenen vuotta sitten, kun Suomi vielä nautti Nokian menestyksestä.
Nopeasti kasvavat intialaisyhtiöt ovat jo pitkään hankkineet yritysostojen avulla osaamista ja asiakuntaa niin Suomesta kuin muualta maailmasta. Etenkin intialaiset metalliyhtiöt, sijoitusyhtiöt, teknologiayhtiöt ja lääke- sekä biotekniikkayhtiöt ovat lähteneet hakemaan kasvua maailmalta.
2000-luvulla intialaiset yhtiöt ovat tehneet Suomeen yli 40 investointia. Pääosin investoinnit ovat kohdistuneet ICT-yrityksiin, mutta investointeja on tehty myös terveyssektorin yrityksiin. Esimerkiksi Trivitron Healthcare osti vuonna 2012 diagnostiikkateknologiaan Ani Labsystemsin vajaalla 16 miljoonalla eurolla. Myöhemmin yhtiö on laajentanut yhteistyötään Turun yliopiston kanssa.
Viimeisin intialaisten havittelema suomalaisyhtiö on hyötyajoneuvoteollisuuteen ja kiskokalustoliiketoimintaan keskittyvä
. Viime vuonna intialainen auto- ja maatalouskonevalmistaja Mahindra hankki 18 miljoonalla eurolla 35 prosenttia suomalaisesta
.
Samaisen Mahindran matkailuun erikoistunut tytäryhtiö Mahindra Holiday Resorts vahvisti muutama vuosi sitten osakeomistustaan 28 miljoonalla eurolla
. Intialaisyhtiö omistaa nyt lähes 90 matkailuyrityksestä.
Näitä aikaisemmat intialaisyhtiöiden ostoreissut Suomeen eivät ole vielä synnyttäneet menestystarinoita.
Intialaisten tekemien yrityskauppojen kannalta vuosi 2006 oli erityinen. Silloin Suomi ratsasti matkapuhelinvalmistaja Nokian huippukauden viimeisillä aalloilla ja pitkään jatkunut Nokia-yhteistyö teki Suomesta houkuttelevan kohteen intialaisyhtiöille. Tuossa huumassa toteutui kolme merkittävää yrityskauppaa.
Botnia Hightech
Heinäkuussa 2006 Intialainen Sasken Communication Techonologies osti Kaustisilla Keski-Pohjanmaalla perustetun langattoman teknologien sovelluksia valmistavan Botnia Hightechin reilulla 35 miljoonalla eurolla.
Vuosi myöhemmin yhtiön nimi vaihtui Sasken Finlandiksi.
Nokian romahdus ravisutteli voimakkaasti yhtiötä, joka suunnitteli Nokialle matkapuhelimia ja osakokonaisuuksia sekä osallistui testaukseen ja tutkimushankkeisiin. Saskenin Oulun toimipisteellä laitettiin lappuluukulle
ja toiminta keskitettiin Kaustisille ja Tampereelle.
http://yle.fi/uutiset/3-9414306

Vastaukset 2
Vanhimmat
Nyt se on päätetty: Kaupunkipyöräkausi maksaa ensi kesänä 25 euroa
Helsingin kaupunkipyörien käyttömaksut vastaavat suurin piirtein muiden Euroopan kaupunkien pyörien maksuja.
Maksaako ASOkin vain 25e
-----------§-------------
Suureen suosioon viime kesänä nousseita kaupunkipyöriä pääsee ensi kesänäkin ajamaan 25 euron kausimaksulla. Asiasta päätti Helsingin liikennelaitoksen (HKL) johtokunta.
Pyörät olivat viime vuonna menestys. Niillä ajettiin Helsingin seudun liikenteen (HSL) mukaan yli 740 000 kilometriä. Se on yli kahdeksantoista kertaa maapallon ympäri.
Ketkä käyttivät kaupunkipyöriä viime vuonna? Lue HS:n laaja juttu aiheesta täältä.
Ensi kesänä kausimaksun maksamalla voi ajaa rajattoman määrän, kerrallaan alle puolen tunnin kestäviä matkoja. Kausi alkaa toukokuussa. Viime vuonna pyörillä pystyi ajamaan lokakuun loppuun asti.
Kaupunkipyörien käytöstä voi maksaa myös 10 euron viikkomaksun tai 5 euron päivämaksun. Myös näillä maksuilla voi ajaa kerrallaan puolen tunnin matkoja ilman lisämaksuja. Tätä kauemmin kestävistä matkoista joutuu maksamaan lisämaksuja. Hinnoittelusta voi lukea tarkemmin täältä.
Tänä vuonna kaupunkipyörien määrä kolminkertaistuu viime vuoteen verrattuna. Pyörien määrä kasvaa 500:stä noin 1 500:een. Helsingissä pyöriä voi jatkossa ottaa käyttöönsä kauimmillaan Ruskeasuolla, Lauttasaaressa ja Käpylässä asti.
Viime vuonna pyöräasemat rajoittuivat lähinnä ydinkeskustaan. Ensi kesän asemaverkkoa voi tarkkailla täältä.
Kaupunkipyörien maksuihin tulee myös pieniä uudistuksia. Jatkossa kausimaksun maksaneiden käyttäjien lisämaksu jokaiselta alkavalta puolelta tunnilta on samansuuruinen.
Viime vuonna maksu nousi portaittain puolen tunnin maksuttoman käytön jälkeen. Toukokuusta lähtien maksu on euron jokaista alkanutta puolta tuntia kohti.
Kaupunkipyöriä voi käyttää enintään viisi tuntia kerrallaan. Jos käyttöaika ylittää tämän, joutuu pyörästä maksamaan 80 euron viivästysmaksun. Maksu on samansuuruinen kuin HSL:n tarkastusmaksu.
Jos pyörää käyttää täydet viisi tuntia, se maksaa käyttäjälle 9 euroa. Viime vuonna vastaava maksu oli 14,5 euroa. Taustalla on HKL:n toiminnanohjauksesta vastaavan yksikön johtajan Karoliina Rajakallion mukaan halu yksinkertaistaa maksujärjestelmää.
”Muutoksen vaikutus tuloihimme on arvion mukaan pieni, sillä valtaosa käyttömaksuista saatavista tuloista tulee kausimaksuista”, kirjoittaa päätöksen HKL:n johtokunnalle esitellyt Rajakallio esittelytekstissään.
Rajakallion esityslistatekstin mukana Helsingin kaupunkipyörien käyttömaksut ovat suurin piirtein samanlaisia muihin Euroopan kaupunkeihin verrattuna. Kausimaksu on hieman edullisempi moniin kaupunkeihin verrattuna.
”Helsingissä järjestelmä kuitenkaan ei ole käytettävissä ympäri vuoden, joten on loogista, että maksukin on ollut hieman pienempi”, Rajakallio kirjoittaa.
”Järjestelmän käyttäjämäärä on ollut korkea verrattuna useimpiin muihin kaupunkeihin, joissa vastaava järjestelmä on käytössä. Tästä voidaan päätellä järjestelmän käyttömaksujen olevan kuluttajille sopivalla tasolla.”
Kaupunkipyörät maksavat kymmenen vuoden aikana noin 13 miljoonaa euroa eli vuosittain 1,3 miljoonaa.
http://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005056191.html
http://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005057347.html
Kaupunki
Käräytä rikoksia tekevä pomosi tai kollegasi – Helsinki avaa ilmiantopalvelun
Julkisuuteen tuli viime viikolla tieto Helsingin opetusvirastossa paljastuneesta miljoonien eurojen korruptioepäilystä. Kaupunki on suunnitellut viime syksystä saakka ilmiantopalvelua, jolla pystyisi ilmoittamaan anonyymisti väärinkäytöksistä.