Ahtisaari yhdistää terrorijärjestöt

Presidentti Martti Ahtisaaren johtama kriisinhallintajärjestö Crisis Management Initiative (CMI) on toiminut rauhanvälittäjänä palestiinalaisjärjestö Fatahin sekä äärijärjestö Hamasin välillä, kertoo Kirkko ja kaupunki -lehti.

Lehden mukaan Sveitsin ulkoministeriö ja CMI ovat rahoittaneet lähes 85 000 eurolla Genevessä viime joulukuussa pidettyä kokousta, jossa Hamas neuvotteli Fatahin kanssa uuden yhtenäishallituksen muodostamisesta Palestiinan itsehallintoon.
Vuosikymmenen ajan tukkanuottasilla olleet Fatah sekä Hamas näyttävät päässeen sopuun keskenään. Osapuolet ilmoittivat tiistaina tehneensä sopimuksen, jolla he muodostavat yhteisen hallituksen palestiinalaisalueille.

CMI:n ja Sveitsin ulkoministeriön roolista kertoi ensimmäisenä sveitsiläinen sanomalehti Basler Zeitung sekä siihen pohjautuen Jerusalem Post.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201701202200057142_ul.shtml

Hamas ja Fatah ovat terrosijärjestöjä jotka ovat julistaneet tuohoavansa Israelin ja terrorisoineet sitä samalla kun ovat taistelleet toisiaan vastaan. Nyt nämä terroristijärjestöt yhdistävät voimansa Ahtisaaren avulla.
Hamas hallitsee Gazaa ja Fatah Länsi-rantaa ja Israel on siinä välissä.
778
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kaikkien terroristijärjestöjen voimavarat yhdistetään ja näin saada Israelille vahva vastustaja.

1Äänestä

Jesaja: 48:22 Jumalattomilla ei ole rauhaa, sanoo Herra.
57:21 Jumalattomilla ei ole rauhaa, sanoo minun Jumalani.
Joten Ahtisaari tekee turhaa työtä, eihän Jumalan viholliset voi saada Jumalan rauhaa.
Luukkaan evankeliumi:
2:14 "Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!"

Jer. 12: Näin sanoo Herra kaikista minun pahoista naapureistani, jotka koskevat siihen perintöosaan, minkä minä olen antanut kansalleni Israelille: "Katso, minä tempaan heidät pois heidän maastansa, ja Juudan heimon minä tempaan pois heidän keskeltänsä. Mutta senjälkeen kuin minä olen temmannut heidät pois, minä jälleen armahdan heitä ja palautan heidät, itsekunkin perintöosaansa ja itsekunkin maahansa. Ja jos he (hamasit ym) oppivat minun kansani tiet, niin että vannovat minun nimeeni: 'Niin totta kuin Herra elää', niinkuin he opettivat minun kansaani vannomaan Baalin (bal allahin) kautta, niin heidät rakennetaan minun kansani keskeen. Mutta jos he eivät kuule, niin minä tempaan pois ja hukutan sen kansan, sanoo Herra." Katso video niin baal asiakin selviää. http://www.tv7.fi/ vod/player/?program=26901

Äänestä

että itsenäisyys menee!

Äänestä

Taitaa mennä meidän itsenäisyytemme, Israein itsenäisyyden takeena on Israelin Jumala, mutta jos me autamme jumalattomia niin mekin olemme Jumalan vihollisia ja kuulumme tämän psalmin roskajoukkoihin.

83:2 Jumala, älä ole niin ääneti, älä ole vaiti, älä ole, Jumala, niin hiljaa.
83:3 Sillä, katso, sinun vihollisesi pauhaavat, ja sinun vihaajasi nostavat päätänsä.
83:4 Heillä on kavalat hankkeet sinun kansaasi vastaan, ja he pitävät neuvoa sinun suojattejasi vastaan.
83:5 He sanovat: "Tulkaa, hävittäkäämme heidät olemasta kansa, niin ettei Israelin nimeä enää muisteta."
83:6 Sillä he neuvottelevat keskenään yksimielisesti, he tekevät liiton sinua vastaan:
83:7 Edomin teltat ja ismaelilaiset, Mooab ja hagrilaiset,
83:8 Gebal, Ammon ja Amalek, Filistea ynnä Tyyron asukkaat.
83:9 Myös Assur on liittynyt heihin, nämä ovat käsivartena Lootin lapsilla. Sela.
83:10 Tee heille, niinkuin teit Midianille, niinkuin Siiseralle, niinkuin Jaabinille Kiison-joen rannalla.
83:11 Heidät tuhottiin Eendorissa, he joutuivat lannaksi maahan.
83:12 Anna heidän ylhäisillensä käydä, niinkuin kävi Oorebille ja Seebille, ja kaikille heidän ruhtinaillensa niinkuin Seballe ja Salmunnalle,
83:13 koska he sanovat: "Anastakaamme itsellemme Jumalan asunnot."
83:14 Jumalani, tee heidät lentäviksi lehdiksi, kuiviksi korsiksi tuulen viedä.
83:15 Niinkuin kulovalkea metsää polttaa, niinkuin liekit kärventävät vuoria,
83:16 niin aja sinä heitä rajuilmallasi ja kauhistuta heitä tuulispäälläsi.
83:17 Täytä heidän kasvonsa häpeällä, että he etsisivät sinun nimeäsi, Herra.
83:18 Joutukoot häpeään ja kauhistukoot ikuisesti, tulkoot häpeään ja hukkukoot.
83:19 Ja tulkoot tuntemaan, että sinun ainoan nimi on Herra, että sinä olet Korkein kaikessa maassa.

Äänestä

Niin, palestinan alueelle rakennettu keinotekoinen valtio joka terrorisoi naapureitaan, siirtokuntia, muureja yms...

Äänestä
  • Israelilla on paljon pahoja naapureita, joiden on pakko hyljätä islaminopit voidakseen tehdä sovinnon Jumalan omaisuuskansa Israelin kanssa.
    On itsestään selvyys ettei ilman muureja terroritien kanssa voi elää.

    Ja jos he (hamasit ym) oppivat minun kansani tiet, niin että vannovat minun nimeeni: 'Niin totta kuin Herra elää', niinkuin he opettivat minun kansaani vannomaan Baalin (bal allahin) kautta, niin heidät rakennetaan minun kansani keskeen. Mutta jos he eivät kuule, niin minä tempaan pois ja hukutan sen kansan, sanoo Herra." Katso video niin baal asiakin selviää.
    http://www.tv7.fi/ vod/player/?program=26901

    Äänestä

Ahtisaari on kunnon mies! Hän tietää että se on nimenomaan Israel, joka on asetettava seinää vasten jotta rauha saadaan aikaiseksi.

HYVÄ!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


siunatkaa.Israelia kirjoitti:

Presidentti Martti Ahtisaaren johtama kriisinhallintajärjestö Crisis Management Initiative (CMI) on toiminut rauhanvälittäjänä palestiinalaisjärjestö Fatahin sekä äärijärjestö Hamasin välillä, kertoo Kirkko ja kaupunki -lehti.

Lehden mukaan Sveitsin ulkoministeriö ja CMI ovat rahoittaneet lähes 85 000 eurolla Genevessä viime joulukuussa pidettyä kokousta, jossa Hamas neuvotteli Fatahin kanssa uuden yhtenäishallituksen muodostamisesta Palestiinan itsehallintoon.
Vuosikymmenen ajan tukkanuottasilla olleet Fatah sekä Hamas näyttävät päässeen sopuun keskenään. Osapuolet ilmoittivat tiistaina tehneensä sopimuksen, jolla he muodostavat yhteisen hallituksen palestiinalaisalueille.

CMI:n ja Sveitsin ulkoministeriön roolista kertoi ensimmäisenä sveitsiläinen sanomalehti Basler Zeitung sekä siihen pohjautuen Jerusalem Post.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201701202200057142_ul.shtml

Hamas ja Fatah ovat terrosijärjestöjä jotka ovat julistaneet tuohoavansa Israelin ja terrorisoineet sitä samalla kun ovat taistelleet toisiaan vastaan. Nyt nämä terroristijärjestöt yhdistävät voimansa Ahtisaaren avulla.
Hamas hallitsee Gazaa ja Fatah Länsi-rantaa ja Israel on siinä välissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu