UUSI TROPIC SILTAKYLÄSSÄ

Voi voi. Kävimmepä sitten.... Tulee käytyä noin kaksi kertaa vuodessa, joten meidän ostoksemme ei mihinkään vaikuta.

Kerronpa kuitenkin tässä vähän palautetta.

Annos oli 8,5 euroa ja kebab lihaa oli pieni kourallinen. Kuin lasten annos. Ehkä korkeintaan 5 euron arvoinen. Olen pienikokoinen ihminen, joten kun sanon että annos on riittämätön se todella on. Isokokoinen ihminen tarvitsisi kolme annosta eli 3×8,5e ja itse olisin tarvinnut kaksi.

En ole koskaan missään saanut noin pientä annosta noin kalliilla hinnalla, mokomaakin roskaruokaa. Sen kerran kun roskaruokaa hakee niin toivoisi ettei jää nälkä. Kuten mainitsin meidän käyntimme on yrittäjälle yksi lysti, mutta en astu enää ikinä kyseiseen paikkaan, niin suurta 'hätää' ei tule että uudelleen menisin. Olen loukkaantunut ja vihainen.

Valitettavasti olen aika kova puhumaan, joten tämänpäiväinen huono palvelu, kalliit hinnat(ja seinällä väärät hinnat) ja lisäksi pieni annos eivät voi olla kuulumatta. Vilpittömästi olisin toivonut uudelle yrittäjälle kaikkea hyvää. Enää en tiedä mitä ajattelen. Parempi kun ei ajattele mitään ja kiertää paikan hyvin kaukaa.

Että voi voi vielä uudelleen.
305503
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Eipä tuo valkoinen kokki ole sen parempi kuin ahmed, kun tätä pizzakulttuuria on vuosia pilattu ahmedien toimesta ja kokitkin alkaa olemaan tällä ruoalla ravittuja lapsesta lähtien niin mitä voi odottaa? Tähän on tultu tässä maassa. Raakapakastelämittämöjä alkaa ravintolat täällä olemaan.

Äänestä

En kyllä kutsuisi ruoaksi pikaruokaa. Kahdesti vuodessa haen ja ihan sama kuka sen tekee. Hinta pitäisi olla kohdallaan, muustai viis. Kyllä se oikea ja laadukas ja tasokas ruoka tulee omassa keittiössä hyvillä ruoka-aineilla mistään tinkimättä ja missään valmiatusvaiheessa oikaisematta.

Äänestä

Menkää ostaa löksän kioskilta kebabbii.

Äänestä

Löksässä ihan hyvä rapulakebula. Lihaa ja suolaa, kiitti ja helpottaa. Tuplalihalla pitää sielläkin ottaa muuten ei pyllyhörskähdä.

Äänestä

Älkäi työ aina valittako ja muutenkaan syökö liikaa , kun olette nyt jo kuin
syöttöpossoja. Teijän terveyttähän tässä yritetään ajatella parahin päin.
Kävin syömässä ja lihaa oli kuin hautuumaalla. Ruoka oli hyvää ja palvelu
pelasi esimerkillisesti.
Hyviä ruokahetkiä valittajille ja TSEMPPIÄ yrittäjälle.

Äänestä
  • Jos 52 kiloinen ja 170 senttinen on mielestäsi syöttöpossu, niin sitten olen ja otan vastaan tämän.

    Äänestä

Täytyy huomenna hakea muksuille ja itselle pizzat, sittenpä tuon näkee onko parempi kuin ahmedilla.

Äänestä

Käyty on ja ihan hyvää pizzaa. Vähän tulee enempi hintaa kun kamelikuskeilla, mutta on parempaa. Täytyy sanoa, että täällä tiedetään miten pizza koostuu. Taikina hyvää ja maukas. Parempi kuin Kotipizza ja karvakädet voi jättää mainitsematta. Kiitos ja hyväämon. Valittajat voi tehdä ite pizzat tai hakea roiskeläpät.

Äänestä
  • Vaikka ei veittellä meinaa palasiksi saada?

    Äänestä

Testattiin hampparit ja kebabit porukalla.
Kebab oli mautonta pakastelihaa josta jäi sentin syvyinen liemilammikko lautaselle. Salaatti mielikuvitukseton salaattikurkkutomaatti peitetty kastikkeella. Annos ei ollut suuri.

Hamppari on ihan hyvän kokoinen mutta ei sitäkään voi suositella. Pihvilihassa oli jotain kovia kökköjä ja vaalea sämpyläleipämikälie kova.

Palvelussa olisi myös opeteltavaa. Olisi mukavaa jos tervehdittäisiin ym kuten asiaan kuuluu. Ruokahalu kärsii viimeistään siinä vaiheessa kun myyjäkokki käy oven edessä röökillä ja menee takaisin valmistamaan ruokaa.

Äänestä

Testasimme!
Ostimme 4 pizzaa.
Ulkonäkö: muistutti pizzan korviketta
Maku: ei tee mieli toista kertaa kokeille. (maistoimme siis kaikkia neljää erilaista pizzaa.)

Äänestä

Teidän kannattaa varmaan kiertää hiton kaukaa toi noin hirveä paikka. Ettehän te selviä ikinä tuosta traumasta. Onneks on paljon paljon ihmisiä, jotka ymmärtävätkin jotain hyvän ruuan päälle, toisin kuin ym nimimerkki. Hurjasti tsemppiä yrittäjälle.

Äänestä
  • Kyse ei ole ruoasta. Pikaruoka ei ole ruokaa vaan korviketta kiireessä.

    Äänestä

Just näin, hyvät kebut ja pizzat, voittaa ählyt. Tsemppiä yrittäjälle. Jos ei kelpaa tehkää ite! Kyllä tuo on positiivinen yllätys näiden mamupizeroiden joukossa.

Äänestä

Entistä surkeammat, ne aikasemman yrittäjän yritelmät oli jo kaameeta paskaa mutta nyt meni riman alle ripaska.

Äänestä

Lisään vielä, että pohja Tropicissa erinomainen. Säälittää että ihmiset ovat tottuneet paskapullahöttöön mitä suurimmasta osasta pizzerioita saa. Olen syönyt sadoissa Pizzerioissa, syön päivittäin ulkona, eikä Tropic ole huono. Valmissalaatti pois ja hieman isommat kebab/pasta-annokset, niin olisi eteläkymenlaakson paras.

Äänestä
  • No on se huono, aivan helvetin huono! Säälittää, kun "yrittäjä" on aivan kuutamolla.

    Äänestä

Menin sisään, pizzaleipuri "kavereitten" kanssa juttelemassa. Ei mitään tervehdystä. Sai oottaa, että jutut on juteltu. Sitten kysyttiin "mitä haluut" - meinasin sanoo, että en kai mitään, lähden tästä pois häiritsemästä. Vahinko - tilasin kuitenkin ja mitä sain - jonkun käsittämättömän sotkun pizzan sijaan.

Äänestä

Tosiaan etoo tuo kokin tupakointi pääoven vieressä. Sitä kun ohiajaessa kattelee niin ei tee ees mieli mennä kokeilemaan niitä pitsoja. Joten niistä ei pysty sanomaan mitään...

Äänestä

Ei mitään tsemppiä tämmöiselle

Äänestä
  • Ongelma Ropicissa on tason mieletön vaihtelu. Esim jos tilaa kebun niin miten sisältö voi vaihtua joka kerta? Laitetaanko sinne salaatin jämät? Miksi pizzaa EI osata tehdä oikein? Juusto alimmaksi, ihan perusasia! Pohja muuten ok mutta pilataan hyvä tuote..

    Äänestä

PARAS PITZERIA !! Ravintola annokset !! KIITOS ja KUMARRUS :)

Äänestä
  • Kyllä. Saa nähdä mikä on Pyhtäänlinnan ruokaravintolan taso, tosin itse odotan kesäiltaa , kylmää olutta ja eteläaurinkoa järven suunnasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä. Saa nähdä mikä on Pyhtäänlinnan ruokaravintolan taso, tosin itse odotan kesäiltaa , kylmää olutta ja eteläaurinkoa järven suunnasta.

    Pyhtään huutjärvi on alueena alkanut kiinnostaa myös pääkaupunkiseudun ihmisiä.
    Ajomatka Vantaan Ikealle noin 55min, on verrattavissa Kerava, Järvenpää, Karkkila alueisiin, joista matkustaa laaja joukko työhön pääkaupunkialueelle.

    Asunnot halpoja, hyvä pikitie perille asti.

    Töistä kotiin, vajaa tunnin kuluttua kotona, vaatteiden vaihto hieman rennompiin ja hissillä alas pohjakerrokseen josta siirtyminen terassille .

    "Tarjoilija tuotko pari Laitilan Kukkoa".

    Myyntimainokset myös Helsingin lehtiin. Pyhtää- lehden jakelu pääkaupunkiseudun kauppaliikeisiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä. Saa nähdä mikä on Pyhtäänlinnan ruokaravintolan taso, tosin itse odotan kesäiltaa , kylmää olutta ja eteläaurinkoa järven suunnasta.

    Tuskimpa laatu on yhtää sen parempi ku muissakaa Kotkan-saarten paikoissa. Tuppaa olee Rädyn paikat tunnettui surkeasta laadust... Itse pitäydyn jatkossakin Tropicissa sillä tiedän saavani hyvää ruokaa ja palvelua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä. Saa nähdä mikä on Pyhtäänlinnan ruokaravintolan taso, tosin itse odotan kesäiltaa , kylmää olutta ja eteläaurinkoa järven suunnasta.

    Ite ootin pyhtään linnan bistroo kans... Ja kylläpä oli ylihinnoiteltu ja mitätön ruoka... Mut bisse maistuu samalt ku muual siint hatun nosto :D

    Äänestä

Ei se tropic tietty ole kulinaristin unelma, mutta rädyn laatua parempaa on helppo tehdä. Hyvät kebut tekee ropicci.

Äänestä

Paljon oon pizzoja syönyt. Ulkomailla ja suomessa mutta tää oli ihan yliveto. En tiedä mistä johtuu. Ehkä juusto? Tilasin muuten opera special.10 p best of the best

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

mesiangervo7 kirjoitti:

Voi voi. Kävimmepä sitten.... Tulee käytyä noin kaksi kertaa vuodessa, joten meidän ostoksemme ei mihinkään vaikuta.

Kerronpa kuitenkin tässä vähän palautetta.

Annos oli 8,5 euroa ja kebab lihaa oli pieni kourallinen. Kuin lasten annos. Ehkä korkeintaan 5 euron arvoinen. Olen pienikokoinen ihminen, joten kun sanon että annos on riittämätön se todella on. Isokokoinen ihminen tarvitsisi kolme annosta eli 3×8,5e ja itse olisin tarvinnut kaksi.

En ole koskaan missään saanut noin pientä annosta noin kalliilla hinnalla, mokomaakin roskaruokaa. Sen kerran kun roskaruokaa hakee niin toivoisi ettei jää nälkä. Kuten mainitsin meidän käyntimme on yrittäjälle yksi lysti, mutta en astu enää ikinä kyseiseen paikkaan, niin suurta 'hätää' ei tule että uudelleen menisin. Olen loukkaantunut ja vihainen.

Valitettavasti olen aika kova puhumaan, joten tämänpäiväinen huono palvelu, kalliit hinnat(ja seinällä väärät hinnat) ja lisäksi pieni annos eivät voi olla kuulumatta. Vilpittömästi olisin toivonut uudelle yrittäjälle kaikkea hyvää. Enää en tiedä mitä ajattelen. Parempi kun ei ajattele mitään ja kiertää paikan hyvin kaukaa.

Että voi voi vielä uudelleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu