FSH arvon mittaus, missä vaiheessa kiertoa ?

Moikka.

Missä vaiheessa kiertoa tuo FSH arvo kannattaa mittauttaa, niin että se antaa kaikkein totuudenmukaisimman tuloksen?
22373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Huslabin mukaan tulokset tulkitaan hormonikierron mukaan, eli siellä on eri viitearvot hormonikierron vaiheen mukaan. Olen tosin käsittänyt, että yksi mittaus ei aina kerro kaikkea, pitäisi ottaa useampi koe.

Itseltäni otettiin pari vuotta sitten, ja arvot olivat normaalit. Tosin olen käsittänyt, että naishormonipitoisuudet lähtevät laskuun jo 30 ikävuoden jälkeen. Eli kai toiset saavat oireita aiemmin, vaikka mitattavissa olevia vaihdevuosia ei vielä ole. Itsellänikin hikoilua kuukautiskierron loppu-alkuvaiheessa ollut vuosikausia, samoin limakalvot ovat kosteat vain osan kiertoa. Viime vuonna kierto alkoi lyhentyä, mutta nyt ollut taas normaalinpituisia kiertoja. En viitsi mittauttaa uudestaan FSH:ta niin kauan, kuin kuukautiskierto on siedettävä.

Olen käsittänyt, että paikallisestrogeeniä voisi käyttää genitaalialueella, vaikka olisikin oman hormonikiertonsa varassa vielä muuten. Eli oireita voi hoitaa, vaikkei selkeät vaihtarit olisikaan. Limakalvothan voivat olla kuivat muissakin tiloissa, kuten synnytyksen jälkeen. Itselläni kuivuu myös silmät, ja uskon, että hormonitilanteen lasku pahentaa sitä.

https://huslab.fi/ohjekirja/1422.html

Äänestä

Moikka kuivaa_ja_sadetta

Kiitti kun vastasit. Itellä tehtiin 4 vuotta sitten sterilisaatio ja lääkäri joka sen teki sanoi, että vaihdevuodet voivat alkaa aikaisemmin. Puolitoista vuotta sitten sain ahdistushäiriö ja masennus diagnoosi. Lisäksi kärsin unettomuudesta, mutta unettomuus eskaloituu aivan mahdottomaksi kuukautiskierron puolivälin jälkeen. Menkat tulee suht säännöllisesti, joskus on jotain 5 päivän heittoja sinne tänne. Tosin joskus vuodan kuin seula ja joskus tulee vain vuotoa vain vähän, outoa? 3 kk sitten jouduin menemään lääkäriin alapää kipujen ja pissavaivojen takia. Syynä olikin rutikuivat limakalvot johon sain paikallishoitoa. Mutta kun sekään ei meinaa auttaa. Viime yönäkin valvoin aamukuuteen. Oli kuuma ja sitten ei ollut kuuma ja sitten ahdisti ja pissatti ja oli kuuma. Eilen meinasin ottaa avioeron miehestäni, koska hän oli erimieltä kuoleman jälkeisestä elämästä. Niin kun alettiin puhua fiiliksistä ja mä sanoin, että valoa kohti vaan. Niin mies sano, ettei siellä mitään ole. Että ihminen kuollessaan putoaa tyhjyyteen. Siis just. No vittu mulla meni hermot. Kaiken tän maallisen kärsimyksen jälkeen, ei olisikaan enkeleitä ja harppuja. Saakutin mies! Mikään ei oikein tunnu miltään. Ja joo kärsin myös silmien kuivuudesta. Silmien kuivuus on niin pahana että se vie sarveiskalvon mukanaan kun aamulla avaan silmät. Nyt vaan tajusin, että mä ehkä ihan turhaan vedän rauhottavia ja nukahduslääkkeitä, jos mulla onkin vaihdevuodet ja näihin oireisiin vois olla ihan spesifi hormonihoito.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


saharan_autiomaa kirjoitti:

Moikka.

Missä vaiheessa kiertoa tuo FSH arvo kannattaa mittauttaa, niin että se antaa kaikkein totuudenmukaisimman tuloksen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu