Kustannusvertailua

Lehdissä on ollut arvostelua Länsimetron hinnasta. Nyt julkisuuten (ei Ylen kautta) tulleen tiedon mukaan maahanmuuton kustannukset ovat 2016 noin 1 miljardi euroa. Silloin otetaan huomioon valtion meno 836 M€ ja kunnille tulleet välilliset kustannukset. Minun matematiikalla yksi Länsimetro maksaa, kertainvestointina, suunnilleen saman kuin ulkomaalaisten vastaanotto yhtenä vuotena. Kun ajatellaan maahanmuuton tulevien vuosien kuluja, niin niihin menee montakin Länsimetroa. Kun maahanmuuton tuotoista on epäselviä tietoja, niin sitä vastoin Länsimetro lipputuloilla kustantaa käyttömenonsa het alussa ja jonkin verran investointia. Vaikka investoinnin takaisinmaksuaika on pitkä, on metro käytössä kymmeniä vuosia.
Onkohan meidän vallasväki Bembölestä lähtöisin, vain onko minun taloustaidoissa vikaa?
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Sinisilmäinensuomalainen kirjoitti:

Lehdissä on ollut arvostelua Länsimetron hinnasta. Nyt julkisuuten (ei Ylen kautta) tulleen tiedon mukaan maahanmuuton kustannukset ovat 2016 noin 1 miljardi euroa. Silloin otetaan huomioon valtion meno 836 M€ ja kunnille tulleet välilliset kustannukset. Minun matematiikalla yksi Länsimetro maksaa, kertainvestointina, suunnilleen saman kuin ulkomaalaisten vastaanotto yhtenä vuotena. Kun ajatellaan maahanmuuton tulevien vuosien kuluja, niin niihin menee montakin Länsimetroa. Kun maahanmuuton tuotoista on epäselviä tietoja, niin sitä vastoin Länsimetro lipputuloilla kustantaa käyttömenonsa het alussa ja jonkin verran investointia. Vaikka investoinnin takaisinmaksuaika on pitkä, on metro käytössä kymmeniä vuosia.
Onkohan meidän vallasväki Bembölestä lähtöisin, vain onko minun taloustaidoissa vikaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu