Kiitos SDP

SDP:n ansiota.
On että olisin saanut vuodelle 2005 työmarkkinatukea vain 6021 € prutto mutta SDP:n
asiosta saankin nyt peräti 6042 € prutto.
Vuodessa saan nyt siis 21 € pruttona lisää.
Päivää kohti tämä lisätulo on alle 6 senttiä.
Tunnen myös itseni todella otetuksi kun verotukseni on jopa 4 % korkeampi esm. 16000 €
vuodessa ansaitsevalta pikkuvirkamieheltä.

Mutta olen kuitenkin sanomattoman kiitollinen että SDP on hallituksessa yltänyt näinkin mittavaan korotukseen vähävaraisen hyväksi.
Jos täällä joku vielä haukkuu ettei demarit aja työläisten ja vähävaraisten asiaa se saa kyllä
opetella proletaarin marssin uudet sana.

Hallitus meil vankka
kätyrlauma sankka
puute kurjuus leviää yli onnettoman maan
mersut on taas tiellä
demaripellet siellä
kansanverta juovat kera riistoporvarein.
18510
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Kun on noin kovat tulot!

Äänestä

Viunanen ja Aho sanoivat. Töihin ja eläte itse itses. Valtion kassa on tyhjä. Pidimme huolta ettei tolle demari seiväsmiehellekkään jäänyt jaettavaa köyhille

Äänestä
  • Tapiolle, lue nyt hyvä mies lehtiä pareen. Valtion kassa on silloin tyhjä, kun pitää heikommalle antaa, mutta kun on kyse juhlista yms. silloin ei olla kipeitä eikä sairaita, tila-autot Lipposelle jne. Mitäs tuumaat Tapio?

    Ei kaikki työttömät ole laiskoja. On Sinulla vielä paljon tietämistä,menehän käymään Pelastusarmeijan slummisisarten luona käymään ja kierrä viikko heidän rinnallaan.Näet aidon ja todellisen ihmisen hädän. Sitten jatkat näitä kirjoituksiasi ja ihmisen halventamisen.

    Minulla on hyvä toimeentulo, mutta säälin heikompaani. Sinunlaistasi en sääli.

    Äänestä

  • Tuli sitä itsensä elätettyä vuodesta 1956 lähtien
    jo 13v:ta asti.
    ´Ja sai siinä sivussa työmiehenikin perheilleen leipää, kunnes kyllästyin demarijuonittelijoihin 1993 ja laitoin firman luukut kiinni.
    Demareita en enää elätä oli vakaa päätökseni ja se on pitänyt.
    Mutta tuhannet kiitokset nyt kuitenkin alle 6 sentin korotusesta päivärahaani, kun oikein säästän niin 25 pvän säästöillä olisin saanut Esson baarissa sillä kahvikupin mustana mutta kun tuo kotikaupungin valtuuston demarienemmistö koroittaa taaskin kunnallisveroa niin koko korotus menee sinne eikä riitäkkään.

    Ei voi muuta sanoa kuin että muuttakaa meille asumaankin, MEILLÄ SYÖDÄÄN VIIDELTÄ.

    Äänestä

  • Pitkäaikaistyötön kirjoitti:

    Tuli sitä itsensä elätettyä vuodesta 1956 lähtien

    Pidän käsittämättömänä väitettä, että sosialidemokraatit yksin ratkaisivat työttömyyspäivärahojen, perus- tai tulosidonnaisen, tason.

    Vuosikymmenien kokemus osoittaa, että edes jonkinmoisen korotuksen aikaansaaminen edellyttää toistamieltäkin olevien, yleensä oikeiston mukaan lukien keskusta, hyväksynnän.

    Sosialidemokraatit edustavat poliittisesta päätösvallasta noin 25 %.

    Äänestä

  • Tapio.Talvi kirjoitti:

    Hyvä Tapio, ajattelusi on menossa oikeaan suuntaan. Tosiaan sdp:n valta on 25 %, joten se kaikki kunnia ja maine jos missäkin hankkeessa on sdp:n ansiota aikaisemmin mainitsemissasi asioissa ei sitten olekaan paikkaansa pitävä. Sdp:hän on puolue siinä missä muutkin, ei siis mikään mahtipuolue. Muistanette sdp:n ja kokoomuksen Holkerin suistaneen Suomen lamaan -90 luvun alussa. Hyvä Tapio - siitä se tokenee.

    Äänestä

  • tulihan se sieltä kirjoitti:

    Niissä oloissa, joissa elämme, sosialidemokraatit ovat varsin hyvin pärjänneet. Kyenneet puolustamaan hyvinvointiyhteiskuntaamme, estämään ne heikennykset, joita oikeisto ja erityisesti ehkä keskusta on tavoitelleet. On Suomelle todella vahingoksi ettei 25 % ole esimerkiksi 51 %.

    Toisaalla olen todennut, että syyt eivät olleet 1990-lamassa Holkerin hallituksessa, vaan paljon syvemmällä. Pankkien holtiton luotonanto rahamarkkinoiden avauduttua, ja siitä kuitenkin varotettiin, ja tietysti myös se, että maailma Suomesta riippumatta, kulki syvä laman pohjamutia myöten. Toinen asia on sitten se, että Keskok-Esko Ahon hallitus teki Suomen tilanteen käsittämöttämällä päätöksenteolla kaoottiseksi.
    Satojatuhansia työntekijöitä irtisanottiin ja siitä ongelmasta ei ole selvitty edelleenkään.
    Keskok-hallitus nosti valtion velan lukemiin, jotka olivat kestämättömät. Paavo Lipposen (sd) hallitusten tehtäväksi jäi Keskok-Esko Ahon hallituksen tuhojen paikkaaminen.

    Vedit siis väärät johtopäätökset. Keskusta elää juuri sillä tavoin.

    "Uudistuksia" on tapahtunut:

    "1990-luku oli leikkausten aikaa ja ne kohdistuivat pääosin huono-osaisten ryhmiin: 1992: sairaat ja työttömät, 1993: sairaat, työttömät, lapsiperheet, 1994: työttömät, eläkeläiset, sairaat, 1995: lapsiperheet, nuoret, 1996: köyhät (pienituloiset sosiaaliturvan varassa elävät), sairaat, eläkeläiset, 1997: työttömät, nuoret, lapsiperheet, sairaat, 1998: työttömät, nuoret, lapsiperheet, sairaat.

    Hyvinvointimallimme on muuttunut monella tapaa. Ensinnäkin tuloerot ovat kasvaneet, toiseksi funktionaalinen tulonjako eli työn (palkat) ja pääoman (voitot) välinen tulonjako on muuttunut vahvasti pääomatulojen hyväksi. Kolmanneksi sosiaaliturvan leikkaukset ovat muuttaneet rakenteita. Neljänneksi köyhyys on laajentunut. Viidenneksi leipäjonot ja ruokapankit ovat tulleet kiinteäksi osaksi viimesijaista sosiaaliturvaa. Kuudenneksi hyvinvointimallin murros ja leikkaukset ovat heijastuneet myös kuntatasolle ja peruspalveluihin"

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000008&posting=22000000006416881

    Äänestä

  • Pitkäaikaistyötön kirjoitti:

    Tuli sitä itsensä elätettyä vuodesta 1956 lähtien
    jo 13v:ta asti.
    ´Ja sai siinä sivussa työmiehenikin perheilleen leipää, kunnes kyllästyin demarijuonittelijoihin 1993 ja laitoin firman luukut kiinni.
    Demareita en enää elätä oli vakaa päätökseni ja se on pitänyt.
    Mutta tuhannet kiitokset nyt kuitenkin alle 6 sentin korotusesta päivärahaani, kun oikein säästän niin 25 pvän säästöillä olisin saanut Esson baarissa sillä kahvikupin mustana mutta kun tuo kotikaupungin valtuuston demarienemmistö koroittaa taaskin kunnallisveroa niin koko korotus menee sinne eikä riitäkkään.

    Ei voi muuta sanoa kuin että muuttakaa meille asumaankin, MEILLÄ SYÖDÄÄN VIIDELTÄ.

    Elintarvikeala vaatii
    ruoan alv:n alentamista
    Elintarvikeketjun kaikki lenkit vaativat ruuan arvonlisäveron alentamista. Elinkeinoelämän, maatalouden ja työntekijöiden järjestöt ovat jättäneet valtioneuvostolle vetoomuksen arvonlisäveron pudottamiseksi 12 prosenttiin jo ensi vuonna.
    Järjestöjen mielestä verokannan alentaminen kohti eurooppalaista tasoa parantaisi elintarvikealan toimintaedellytyksiä sekä tukisi kotimaista työllisyyttä ja kulutuskysyntää. Alv:n alentaminen on erityisen tärkeää EU:n laajentuessa ensi vuonna.
    Elintarvikkeiden 17 prosentin verokanta ylittää Suomessa kymmenellä prosenttiyksiköllä EU-maiden keskimääräisen tason. Ruuan arvonlisävero on esimerkiksi Irlannissa 12,5 prosenttia, Ruotsissa ja Portugalissa 12, Italiassa ja Itävallassa 10, Espanjassa ja Saksassa 7, Ranskassa 5,5 ja Englannissa 0 prosenttia. Korkein arvonlisävero on Tanskassa: 25 prosenttia.
    Vetoomuksen jättäneet järjestöt muistuttavat, että Suomessa arvonlisävero korotettiin 17 prosenttiin valtiontaloudellisista syistä, kun Suomi liittyi EU:hun. Korotus oli tarkoitettu väliaikaiseksi, ja alun perin siitä aiottiin luopua jo vuoden 1997 lopulla. Myös kauppa- ja teollisuusministeriön työryhmä katsoi viime vuonna, että elintarvikkeiden arvonlisäverotuksessa on pyrittävä kohti eurooppalaista tasoa valtiontalouden sallimissa puitteissa.
    Alv:n alentaminen 12 prosenttiin vähentäisi valtion verotuloja nimellisesti 0,35 miljardia euroa. Todellisuudessa menetykset jäisivät tätäkin pienemmiksi, koska valtaosa varoista ohjautuisi muuhun kotimaiseen kulutukseen ja sitä kautta kasvattaisi valtion verotuloja.
    Vetoomuksen ovat allekirjoittaneet Elintarviketeollisuusliitto, Palvelualojen ammattiliitto PAM, Päivittäistavarakauppa ry, Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK sekä Toimihenkilöunioni TU.

    Äänestä

  • Tapio.Talvi kirjoitti:

    Niissä oloissa, joissa elämme, sosialidemokraatit ovat varsin hyvin pärjänneet. Kyenneet puolustamaan hyvinvointiyhteiskuntaamme, estämään ne heikennykset, joita oikeisto ja erityisesti ehkä keskusta on tavoitelleet. On Suomelle todella vahingoksi ettei 25 % ole esimerkiksi 51 %.

    Toisaalla olen todennut, että syyt eivät olleet 1990-lamassa Holkerin hallituksessa, vaan paljon syvemmällä. Pankkien holtiton luotonanto rahamarkkinoiden avauduttua, ja siitä kuitenkin varotettiin, ja tietysti myös se, että maailma Suomesta riippumatta, kulki syvä laman pohjamutia myöten. Toinen asia on sitten se, että Keskok-Esko Ahon hallitus teki Suomen tilanteen käsittämöttämällä päätöksenteolla kaoottiseksi.
    Satojatuhansia työntekijöitä irtisanottiin ja siitä ongelmasta ei ole selvitty edelleenkään.
    Keskok-hallitus nosti valtion velan lukemiin, jotka olivat kestämättömät. Paavo Lipposen (sd) hallitusten tehtäväksi jäi Keskok-Esko Ahon hallituksen tuhojen paikkaaminen.

    Vedit siis väärät johtopäätökset. Keskusta elää juuri sillä tavoin.

    > "Toisaalla olen todennut, että syyt eivät olleet 1990-lamassa Holkerin hallituksessa, vaan paljon syvemmällä."

    Täytyy näköjään toistaa tuo aiempi kysymykseni:
    "Oliko rahamarkkinoiden vapauttamisesta ja sen vaatimista valvontakeinoista päättäneessä Holkerin hallituksessa raha-asioista vastaavana ministerinä Erkki Liikanen?"

    Todetaan vastauksen jälkeen kuinka syvällä ne syyt lopulta olivatkaan.

    Äänestä

Mikä on "prutto"?

Äänestä
  • etton vastakohta

    Äänestä

  • Olet oikeassa tätä se syrjäytyminen tietää.
    Brutto ja netto ovat jo liian vaikeita kirjoittaa vaikka niitä on käsitellyt joka päivä 40 vuotta.

    Äänestä

Elintarvikkeiden arvonlisäveroa on alennettava

Elintarvikkeiden arvonlisävero on Suomessa 17 % ja EU-maiden korkeimpia. Kaikkien EU-maiden keskiarvo on 5,0 %. Vero tulisikin aluksi alentaa nykyisestä 17 prosentista 12 prosenttiin eli tasolle, jolla se oli ennen Suomen EU-jäsenyyttä.

Päivittäistavarakauppa huolehtisi siitä, että arvonlisäveron alennus siirrettäisiin sellaisenaan kuluttajahintoihin. Toimenpide hyödyttäisi suhteellisesti eniten vähätuloisia kotitalouksia. Se monipuolistaisi suomalaista elintarviketarjontaa sekä parantaisi koko elintarvikeketjun kilpailukykyä ja työllisyyttä.

Äänestä
  • Toimenpide kyllä lisäisi perustarpeiden menekkiä ja sitäkautta tyllisyyttä, sillä juuri vähävaraiset ovat tässä AVL loukussa.
    Tarvitaan kuitenkin paljon muuta ei tämän hallitusohjelman suorittamista. Se vain lisää työttömyyttä ja suuntaa ostovoimaa ulkomaille.

    Äänestä

  • Pitkäaikaistyötön kirjoitti:

    Toimenpide kyllä lisäisi perustarpeiden menekkiä ja sitäkautta tyllisyyttä, sillä juuri vähävaraiset ovat tässä AVL loukussa.
    Tarvitaan kuitenkin paljon muuta ei tämän hallitusohjelman suorittamista. Se vain lisää työttömyyttä ja suuntaa ostovoimaa ulkomaille.

    http://www.tiina-saavalainen.org/ruuan_alv.html

    Äänestä

  • Tsiikasitko eilen telkkua kun Outokummun roistovuorineuvos kätteli pressaa linnassa.
    Kumpikohan kumarsi syvemmin?

    Äänestä

Kiitos siitä että veit Suomen lamaan Holkerin kanssa. Kiitos sellaisesta puheenjohtajasta kuin Lipponen, joka on neuvottelutaidoton. Kiitos että osaatte luopua siitä. Kiitos että pidätte STASI listaa piilossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pitkäaikaistyötön kirjoitti:

SDP:n ansiota.
On että olisin saanut vuodelle 2005 työmarkkinatukea vain 6021 € prutto mutta SDP:n
asiosta saankin nyt peräti 6042 € prutto.
Vuodessa saan nyt siis 21 € pruttona lisää.
Päivää kohti tämä lisätulo on alle 6 senttiä.
Tunnen myös itseni todella otetuksi kun verotukseni on jopa 4 % korkeampi esm. 16000 €
vuodessa ansaitsevalta pikkuvirkamieheltä.

Mutta olen kuitenkin sanomattoman kiitollinen että SDP on hallituksessa yltänyt näinkin mittavaan korotukseen vähävaraisen hyväksi.
Jos täällä joku vielä haukkuu ettei demarit aja työläisten ja vähävaraisten asiaa se saa kyllä
opetella proletaarin marssin uudet sana.

Hallitus meil vankka
kätyrlauma sankka
puute kurjuus leviää yli onnettoman maan
mersut on taas tiellä
demaripellet siellä
kansanverta juovat kera riistoporvarein.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu