Voisitko pitää 20-vuotiasta naista seksikkäänä ja haluttavana? Entä harrastaa seksiä? Vai olisiko ikä turn off?
30-40-vuotiaat miehet, kysymys nuorista naisista
11
388
Vastaukset
- Tulkki
Kyllä nuori nainen on käytännössä (melkein) aina haluttavan näköinen, sen on biologia meille miehille tehnyt. Nyt kun ikää on enemmän (40 ) ja sitä kokemustakin, niin on pakko myöntää, että vaikka olisi miten kivannäköinen, sitä ei kuitenkaan haluaisi sekaantua itseään puolta nuorempiin.
Minkäänlaista moraalista kysymystä tässä ei minun tapauksessani ole, vaan omat kokemukset jotka osoittavat, ettei tämän ikäisellä miehellä ja nuorella naisella ole mitään oikeaa yhteistä. Jos sellaisia suhteita on, ne kai pääasiassa perustuvat jonkinlaiseen taloudelliseen kompensaatioon.
Olen joskus seurustellut itseäni melkoisesti nuoremman naisen kanssa. Hänellä oli hyvin vähän ystäviä eikä hän oikein viihtynyt ikäistensä seurassa ja syykin oli aika selvä - hän oli merkittävästi ikäisiään kypsempi ja kolmen vuoden seurustelun aikana useasti avautui miten vaikeaa oli kuunnellä harvojen kavereiden pinnallisia juttuja. Muutamat näistä kavereistä toki vierailivatkin satunnaisesti (erityisesti yksi piti jotenkin äärettömän kutkuttavana meidän ikäeroamme - kyselipä tyttöystävältäni mm. että "jaksoinko vielä sängyssä" jne...) ja olihan se minunkin mielestäni todella rasittavaa kuunneltavaa.
Joten käytännössä ei. Varmasti pidän nuorta naista seksikkäänä ja "miestenlehtien todellisuudessa" voisin seksiä nuoren naisen kanssa harrastaa - mutta kun edes seksisuhteet eivät ole pelkkää hyrdauliikkaa... Ennen ja jälkeen aktin kanssakäyminen olisi varmasti vaikeaa ja kämpelöä. Pahimmillaan tyhjäpäiset jutut voivat jopa tappaa halut (näin on oikeasti muutamia kertoja käynyt, naisen iästä riippumatta).
TLDR; Vietti-tasolla ikä ei ole "turn off", mutta kokemusten valossa se on "hands off"...- ccfggt
Joten työnnä kokenut löylykauha perseeseen
Kyllä voin pitää 20v naista haluttavana, mutta en mielelläni enää aloittasi seksisuhdetta noin nuoren naisen kanssa. En halua vahingoittaa ketään ja onkin suuri riski, ettei parikymppinen nainen osaa pitää hyvää seksiä pelkkänä seksinä. Tunteet ja rakastuminen sekoittaa nuoren naisen pään...
Oman kokemuksen mukaan noin käy aika helposti.
Minä siis 47v.- ghytdbjk
toki panisin miellelläni 20v naista jos siihen oilisi mahkut itse 46v mies mikä mukavampaa kun antaa nautintoa kaikessa rauhassa nuorelle naiselle.
- zzddddr
Toki voisit työntää löylykauhaa perseeseen
- Teuvvvo
Parikymppiset on kivoja naaman ja kropan puolesta mutta itse suosin 40-50v naaraita.
Jaa miksi? Ovat innokkaita, kokeneita ja taitavia! Lisäksi heillä on suhteessa parempi itsetunto ja ovat usein palvelualttiita. Sellaisessa käsittelyssä mies nauttii varmasti. - anurator
Voisin työntää löylykauhan parikymppisen perseeseen. Siihen hommaan he nippa nappa välttävät
- hakkapellitta
Mieluummin löylykauha perseeseen. Hyi saatana! Parikymppiset naisethan on jotain kymmenen vuotta nuorempia. En ole kehdonryöstäjä ja otan mieluummin sen saunakauhan.
- Nnug2
Helposti vois :p
- Totkaikevois
Jos sinulla on kiikarissa joku, kysy / sano suoraan mitä mietit.
Meitä miehiä on ihan yhtälailla niin nuoremmista, oman ikäisistä, kuin vanhemmista pitäviä. Itse voisin kuvitella olevani nuoremman kanssa.
Tiedän pariskuntia jotka ovat olleet pitkään (kymmeniä vuosia) yhdessä, vaikka ikäeroa on melkoisesti. I
kä on numeroita jos sen ei anna olla muuta / este jollekkin. - Kikkeliskok
Joo, ovathan parikymppiset naiset oikein viehättäviä, paitsi jos alkavat jotenkin muistuttaa omaa sen ikäistä tytärtä. Siinä kohtaa voi tulla yllättävä turn-off, ei kiinnosta katsoa ollenkaan seksuaalisessa mielessä vaan enemmän aikuinen-tytär -suhteen kannalta.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiky-maksuista valehtelu persujen törkein vaalipetos
Perusduunarina koen pahimmaksi persujen vaalipetokseksi "työmies" Putkosen lupaaman työntekijöiltä perittävien kiky-maks365373Haluat nainen torjua minut
Yhä uudelleen ja uudelleen. Huomaan sen. Ymmärrän miksi, mutta silti se sattuu. Eihän minulla ole muuta kuin haaveet si704049Miksei asevelvollisuuden kuluja lasketa Nato-menoihin?
Koskela (vas) kysyy aiheellisesti, että kun kerran palkka-armejaan perustuvat maat laskevat kysesestä toiminnasta aiheut333481Persuja tuntuu kiinnostavan vain muiden rahat
En muista kenenkään muun olleen huolissaan yhtä paljon muiden rahoista kuin persujen. Mistähän se kertoo?953265Onko Sdp:n romahdus pienpuolueeksi alkanut?
Mikään puolue ei kykene selviytymään loputtomasti, jos sitä repii jatkuvasti sisäiset ristiriidat ja kyvyttömyys päättää503246- 702673
Antti Lindtman heikko johtaja - ei valtiomiesainesta lainkaan
kyllä se eilen taas nähtiin. Ei pystynyt Antti vastaamaan edes toimittajan yhteen yksinkertaiseen kysymykseen - juu tai1252178En malta odottaa, että Lindtman pääsee suhmuroimaan pääministerinä
kun pitää sopeuttaa 10 miljardin edestä, ja eläkkeisiinkin voidaan puuttua Antin mielestä. (Demarien kannattajissa suuri552172Farmi Suomi: Kirsi Salo syyttää koulukiusaajiksi - Jucci Hellström lataa napakasti
Mitäs mieltä olet Kirsi Salon koulukiusaamiskommentista? Farmi Suomi -kisassa väki vähenee ja kisa kovenee. Peliliikkeit261477- 1911346