Kirjoitellaan jatkuvasti ylistyslauluja Trumpista. Putinin trollitko niiden takana ovat. Myös meidän täällä Suomessa on syytä olla tarkkana kun kunnallisvaalit joissa Putinin trollit tulevat luultavasti ajamaan äärioikeistolaisten asiaa.
Miksi Keskustan palstalle.
13
119
Vastaukset
Myös Ranskan presidentinvaalit tullevat olemaan Putinin vaikuttamisen kohteena.
- Ittesi_kanssako
Ihanko ittes kanssa juttelet? Tiekkö, lääkärit auttaa moisen ongelman kanssa, ja järjestää hyvän suljetun osastonkin tarvittaessa, missä sitten levätä.
- De-facto
Samanlainen bisnes mies ja rikollinen on kuin sipiläkin, siinä yhtäläisyys. Kumpikin apina pyrki virkaansa vain siksi, että voisi omia bisneksiään, ja vähän sukulaisten jsekä tuttaviensakin bisneksiä ajaa yhteiskunnan varoilla. Yhtäläisyys siinäkin, että täällä tuhotaan terveyspalvelut soten muodossa, kun taas Trump ampui heti alas Obaman aloittaman terveydenhoito järjestelmän, jota yhdysvalloissa ei ole tähänkään päivään asti ollut kuin varakkailla.
- NytPitääKysyä
Näet omiasi, keskustelet itsesi kanssa, pelkäät Putinia jokapaikassa.
Mitä muita ongelmia sinulla on?
Lääkäri auttaa, hakeuduppa nyt ihan kiltisti sinne lääkärin luo.
Ja ole huoletta, Suomen kuntavaaleihin ei Putin liity millään tavalla. Eikä Trump.Suomalaiset ovat sinisilmäisyydessään omaa luokkaansa. En pelkää Putinia mutta haluan pitää häneen ja Venäjään ainoastaan Viileän Asialliset Välit.
- ErikoinenTrolliTuokin
OikeistoSosDem kirjoitti:
Suomalaiset ovat sinisilmäisyydessään omaa luokkaansa. En pelkää Putinia mutta haluan pitää häneen ja Venäjään ainoastaan Viileän Asialliset Välit.
Juttujesi pohjalta, asialliset välit olisivat aika mahdottomia. Onneksi asiaan ei vaikuta muutaman itsekseen höpöttelevän "puolueen perustajan" ja mielikuvitus aterioilla Usan pressojen käyvän mielisairaan palstasekoilut.
- NytPitääKysyä
OikeistoSosDem kirjoitti:
Suomalaiset ovat sinisilmäisyydessään omaa luokkaansa. En pelkää Putinia mutta haluan pitää häneen ja Venäjään ainoastaan Viileän Asialliset Välit.
Sinä saat pitää ihan sellaiset välit Putiniin kuin haluat. Omapa tuo on asiasi.
Putin ei vaikuta Suomen kuntavaaleihin millään tavalla, se on kuitenkin varmaa, piditpä häneen minkälaisia välejä tahansa NytPitääKysyä kirjoitti:
Sinä saat pitää ihan sellaiset välit Putiniin kuin haluat. Omapa tuo on asiasi.
Putin ei vaikuta Suomen kuntavaaleihin millään tavalla, se on kuitenkin varmaa, piditpä häneen minkälaisia välejä tahansaLännessä oli "hyödyllisiä idiootteja" jo 1980-luvun alussa osoittamassa mieltään Euro-ohjuksia vastaan. Neuvostoliiton ohjukset olivat "rauhanohjuksia".
- NytPitääKysyä
OikeistoSosDem kirjoitti:
Lännessä oli "hyödyllisiä idiootteja" jo 1980-luvun alussa osoittamassa mieltään Euro-ohjuksia vastaan. Neuvostoliiton ohjukset olivat "rauhanohjuksia".
Niin oli. Meillä hyödylliset idiootit olivat pääosin demareita vai kommareita. Tuomioja, Halonen jne. Tällä palstalla Mielipidepankki kuuluu joukkoon.
Nuo vanhat komukat saattavat jotain vaaleihin liittyvää touhuta, mutta edelleenkään sillä ei ole mitään tekemistä Putinin kanssa. NytPitääKysyä kirjoitti:
Niin oli. Meillä hyödylliset idiootit olivat pääosin demareita vai kommareita. Tuomioja, Halonen jne. Tällä palstalla Mielipidepankki kuuluu joukkoon.
Nuo vanhat komukat saattavat jotain vaaleihin liittyvää touhuta, mutta edelleenkään sillä ei ole mitään tekemistä Putinin kanssa.Entäs 19.9. Eino Uusitalo? Putin tukeekin äärioikeistolaisia ja EU:n sekä NATO:n vastustajia. Etkö ole huomannut?
- NytPitääKysyä
OikeistoSosDem kirjoitti:
Entäs 19.9. Eino Uusitalo? Putin tukeekin äärioikeistolaisia ja EU:n sekä NATO:n vastustajia. Etkö ole huomannut?
Sinähän ne hyödylliset vasemmistoidiootit otit esiin. Kun keskusteltiin Putinista.
Kerro nyt vihdoin, miten Putin tukee Suomen äärioikeistolaisia, EU vastustajia tai NATO vastustajia. Tai Eino Uusitaloa? NytPitääKysyä kirjoitti:
Sinähän ne hyödylliset vasemmistoidiootit otit esiin. Kun keskusteltiin Putinista.
Kerro nyt vihdoin, miten Putin tukee Suomen äärioikeistolaisia, EU vastustajia tai NATO vastustajia. Tai Eino Uusitaloa?Lue MV-"lehteä". Putin ajaa EU:n ja NATO:n koheesiota heikentäviä voimia.
- NytPitääKysyä
OikeistoSosDem kirjoitti:
Lue MV-"lehteä". Putin ajaa EU:n ja NATO:n koheesiota heikentäviä voimia.
Ai helkkari, enpäs tajunnut, MV-lehtihän onkin se oikean totuuden torvi jolla vaikutetaan Suomen politiikkaan.
Nyt selvisi tuokin mistä olet Putin pelkosi saanut.
Onko Putinilla oma palsta siellä, kas kun itse ole lukenut kyseistä aviisia niin täytyy kysyä sinulta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1961492
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän140934Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?58911- 85892
- 53816
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10710Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t255703Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä338671Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58664Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol74636
