Kannattaako enää edes yrittää?

Todellinen_maakrapu

Melkein neljä vuotta sitten kyselin tällä palstalla miten purjehdukseen pääsisi kiinni. Silloiset vastaukset olivat enimmäkseen sen sävyisiä, että oma vene on hankittava, joten seuraavana syksynä sen sitten hankin vaikka olinkin ajatukselle hyvin vastentahtoinen, sillä en uskonut selviäväni sen enempää päällikön vastuista kuin veneenomistajan velvollisuuksistakaan.

Nyt on kolme kautta takana, ja kutakuinkin jokainen peloistani on muuttunut todeksi. Tuli hankittua vene johon on täytynyt tehdä kalliita remontteja, ja pienempiinkään ei riitä omat kädentaidot eikä motivaatiokaan. Jo pelkkä vesillelasku- ja katsastuskuntoon saattaminen tuntuu vaativan enemmän aikaa kun minulla on käytettävissäni. Vene ei ole läheskään sellaisessa kunnossa että sillä voisi lähteä edes päiväretkelle: vessa ei toimi, sisävaloista ei toimi yksikään, spriikeitintä en ole edes uskaltanut kokeilla, vene-elektroniikka ei ole käytännössä ollenkaan, vettä tulee jos on tullakseen, kiinteä pilssipumppu ei toimi... lista on loputon.

Ja hyvin ei mene sillä kipparipuolellakaan. Kolme kautta takana, enkä ole kertaakaan Espoonlahdelta poistunut. Siihen on kolme syytä: 1) edellä mainitut puutteet 2) ei ole vakiogastia tai vakioporukkaa ja ne joita voin kyytiin saada ovat vielä pahempia maakrapuja kun minä ja 3) en tunnu pärjäävän edes Espoonlahdella ilman että törttöilen tai vähintäänkin seilaan pelkällä tuurilla. Voisin selittää pitkäänkin tästä epäluottamuksesta omiin kykyihini, mutta ehkä se ei ole tässä tilanteessa tarpeen. Lopputulos on kuitenkin se että kipparointi on minulle aivan järkyttävä haaste jopa tutussa ympäristössä, tuntemattomasta nyt puhumattakaan.

Kaikki tämä on vienyt melkein kaiken mielekkyyden purjehduksesta. Kannattaisiko nyt vaan luovuttaa ja todeta että ainakaan tämä tapa purjehtia ei minulle sovi, vai olisiko tästä vielä jotain valoa tunnelin päästä löydettävissä, ja jos on niin miten?

60

1117

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MarkunLähteillä

      "Kannattaisiko nyt vaan luovuttaa ja todeta että ainakaan tämä tapa purjehtia ei minulle sovi, vai olisiko tästä vielä jotain valoa tunnelin päästä löydettävissä, ja jos on niin miten?"

      Ensisijaisesti tekee mieli suositella trollaamisesta luopumista. Mutta jos et ole trolli, niin sittenkin kannattaa. Hanki sellainen harrastus, joka tuo elämään iloa. Mikä sinua vetää purjehduksen pariin, kun homma on noin hankalaa?

      Onnellisuutta tutkinut psykologian professori Markku Ojanen on sanonut, että ihminen tulee onnelliseksi tekemällä asioita, joista tulee onnelliseksi. Jos purjehdus ei tee sinua onnelliseksi, niin miksi purjehdit?

      • Todellinen_maakrapu

        Miksi aina pitää epäillä trolliksi jos sisältö on jotain muuta kun sitä mitä palstan viesteistä 95% on?

        Mutta vastauksena: koska purjehdus sinänsä on hauskaa. Varsinkin sopivasti annosteltuna. Aikoinaan olin kolmesti Tall Ships Racessa (kiitos Purjelaivasäätiön) ja silloin nelisen vuotta sitten minut innosti lajiin kun pääsin kollegan veneelle gastiksi yhteen kisaan. Järkyttävän huonosta ilmasta huolimatta se oli ratkiriemukasta.

        Se, mistä en pidä on päällikkönä toimiminen, ja sitten se veneen jatkuva ylläpito koska ensimmäiseen ei riitä itseluottamus eikä taidot, eikä jälkimmäiseen ... no, ne samat taidot. Luotan mielummin kokeneempien osaamiseen.

        Näin jälkikäteen on noita muitakin mahdollisuuksia löytynyt kuten esim. Kivojen tyypien gastipörssi, tai esim. Kesäpurjeen tai muun järjestäjän retket ja ehkä ne sopisivatkin paremmin nykytilanteeseeni, kun perhekään ei purjehduksesta innostunut.

        Tilanne nyt kuitenkin on mikä on: on hankittu vene, seuran jäsenyys, venepaikka jne. Kysymys onkin, että pitäisikö jo hyväksyä että purjehdus omalla veneellä ja itse päällikkönä ei ole asia, mistä ikinä oppisin pitämään ja pistää kaikki myyntiin, vai vieläkö se tästä jollain ihmeellä iloksi muuttuisi?

      • Kokemuksen myötä voit päästä paremmin jyvälle purjehduksesta. Ylläpitohommista et pääse eroon kuin rahalla. Jos moottori toimii ja purjeet on ehjät, niin olet kuitenkin jo pitkällä. Vene-elektroniikaksi riittää tabletti sailmate-ohjelma. Jos vessa on kemiallinen, sen uusiminen ei paljon maksa, muuten niihin saa varaosia hyvin. Sprii-liesiinkin saa varaosia.

      • Todellinen_maakrapu

        Detaljejahan nuo ovat, jos olisi sitä motivaatiota, mutta kun juuri sitä motivaatiota tässä eniten kaivattaisiin. Tässä vaiheessa vaikuttaa nyt siltä, että ensi kausikin menee siellä Espoonlahdella, joten mitään suurempaa henkistä nostetta siitä tuskin vieläkään irtoaa.

      • Unosailor
        Todellinen_maakrapu kirjoitti:

        Miksi aina pitää epäillä trolliksi jos sisältö on jotain muuta kun sitä mitä palstan viesteistä 95% on?

        Mutta vastauksena: koska purjehdus sinänsä on hauskaa. Varsinkin sopivasti annosteltuna. Aikoinaan olin kolmesti Tall Ships Racessa (kiitos Purjelaivasäätiön) ja silloin nelisen vuotta sitten minut innosti lajiin kun pääsin kollegan veneelle gastiksi yhteen kisaan. Järkyttävän huonosta ilmasta huolimatta se oli ratkiriemukasta.

        Se, mistä en pidä on päällikkönä toimiminen, ja sitten se veneen jatkuva ylläpito koska ensimmäiseen ei riitä itseluottamus eikä taidot, eikä jälkimmäiseen ... no, ne samat taidot. Luotan mielummin kokeneempien osaamiseen.

        Näin jälkikäteen on noita muitakin mahdollisuuksia löytynyt kuten esim. Kivojen tyypien gastipörssi, tai esim. Kesäpurjeen tai muun järjestäjän retket ja ehkä ne sopisivatkin paremmin nykytilanteeseeni, kun perhekään ei purjehduksesta innostunut.

        Tilanne nyt kuitenkin on mikä on: on hankittu vene, seuran jäsenyys, venepaikka jne. Kysymys onkin, että pitäisikö jo hyväksyä että purjehdus omalla veneellä ja itse päällikkönä ei ole asia, mistä ikinä oppisin pitämään ja pistää kaikki myyntiin, vai vieläkö se tästä jollain ihmeellä iloksi muuttuisi?

        Pidä oman veneen kanssa yksi kausi taukoa ja laita tai laitata se kuntoon. Pienen veneen rakenteet ovat kyllä aika yksinkertaisia ja tietoa on saatavissa. Hankkiudu sitten johonkin gastipörssiin tai mene laiturille norkoilemaan. Varmasti moni muukin kaipaa seuraa purjehduksiin. Näin verkostoidut myös seuraaville kausille ja seuran löytäminen omaan veneeseen on helpompaa. Mutta valmistaudu siihen että aina gastia ei ole tarjolla. Myös yksinpurjehdus voi olla nautinnollista ja rentouttavaa. Jos vielä seuraava kevään tuntuu että ei tästä tulee mitään niin keksi jotain muuta.

      • Pelo888ton

        Minustakin koirat ovat ihania. En kuitenkaan jaksa jokapäiväistä lenkittämistä, ajoittaisia ksi-, oksennus- ja pskaläikkiä kämpässä, eläinlääkärikuluja, iltamenojen vaikeutta, matkustamisen vaikeutta ja karvoja joka puolella.

        Siksi en omista koiraa. Suosittelen sinuakin katsomaan tilannetta kokonaisuutena. Jos purjehdus on kivaa, mutta kaikki muu ei, niin silloin on väärän harrastuksen parissa.

      • Todellinen_maakrapu
        Unosailor kirjoitti:

        Pitäisinkin, jos se olisi optio, mutta talvisäilytyskenttä pitää kuitenkin tyhjätä eli laittaa vene vesille, ja se pitäisi vielä olla katsatettunakin kesäkuun puoliväliin mennessä eli mastokin pitäisi olla pysytetty. No tuosta varmaan selviäisi kun on ennenkin selvitty. Ehkä pitää vakavasti harkita käyttäisikö tämän kauden sitten kunnostustöihin.

        Ja vene ei vaan ole yksinpurjehtittavassa kunnossa, koska keulapurje ei ole rulla, eikä minulla ole edes pinnapilottia. Samoin tuntuu, että en kyllä nykyisin pärjää ollenkaan ilman vähintään yhtä apuria. Nämä vähän vaikeuttavat asiaa, eikö?

        Gastipörssissä ilmoittelua olen harkinnutkin, mutta sitä vähän haittaa että vene ei ole kunnossa. Mahtaisiko montaakaan kiinnostaa, jos ilmoittelisin että "hei minulla on vanha pieni purkkari jossa ei toimi vessa, liesi eikä valot, haluatko gastiksi?"

      • Todellinen_maakrapu
        Pelo888ton kirjoitti:

        Minustakin koirat ovat ihania. En kuitenkaan jaksa jokapäiväistä lenkittämistä, ajoittaisia ksi-, oksennus- ja pskaläikkiä kämpässä, eläinlääkärikuluja, iltamenojen vaikeutta, matkustamisen vaikeutta ja karvoja joka puolella.

        Siksi en omista koiraa. Suosittelen sinuakin katsomaan tilannetta kokonaisuutena. Jos purjehdus on kivaa, mutta kaikki muu ei, niin silloin on väärän harrastuksen parissa.

        Onhan veneen omistamiselle vaihtoehtoja eikä kippariksikaan ole pakko heittäytyä.

        Aikanaan yksi syy veneen hankkimiselle on että toivoin siitä koko perheen harrastusta, mutta eivät nuo sitten kovin pitkään jaksaneetkaan olla kiinnostuneita. Poika kyllästyi ja vaimo pelkää kuollakseen.

        Nyt pitäisi sitten miettiä että onko tässä tilanteessa enää mitään pelastattavaa, voiko tästä löytää iloa kun niin moni asia on muuttunut tai ainakin tieto niistä on lisääntynyt. Luovuttaa en haluaisi, mutta toisaalta jatkaminenkin on tyhmää jos toivoa motivaation löytymiseen ei ole.

      • en_ole_robotti
        Todellinen_maakrapu kirjoitti:

        Miksi aina pitää epäillä trolliksi jos sisältö on jotain muuta kun sitä mitä palstan viesteistä 95% on?

        Mutta vastauksena: koska purjehdus sinänsä on hauskaa. Varsinkin sopivasti annosteltuna. Aikoinaan olin kolmesti Tall Ships Racessa (kiitos Purjelaivasäätiön) ja silloin nelisen vuotta sitten minut innosti lajiin kun pääsin kollegan veneelle gastiksi yhteen kisaan. Järkyttävän huonosta ilmasta huolimatta se oli ratkiriemukasta.

        Se, mistä en pidä on päällikkönä toimiminen, ja sitten se veneen jatkuva ylläpito koska ensimmäiseen ei riitä itseluottamus eikä taidot, eikä jälkimmäiseen ... no, ne samat taidot. Luotan mielummin kokeneempien osaamiseen.

        Näin jälkikäteen on noita muitakin mahdollisuuksia löytynyt kuten esim. Kivojen tyypien gastipörssi, tai esim. Kesäpurjeen tai muun järjestäjän retket ja ehkä ne sopisivatkin paremmin nykytilanteeseeni, kun perhekään ei purjehduksesta innostunut.

        Tilanne nyt kuitenkin on mikä on: on hankittu vene, seuran jäsenyys, venepaikka jne. Kysymys onkin, että pitäisikö jo hyväksyä että purjehdus omalla veneellä ja itse päällikkönä ei ole asia, mistä ikinä oppisin pitämään ja pistää kaikki myyntiin, vai vieläkö se tästä jollain ihmeellä iloksi muuttuisi?

        No onhan aloitus trolli. Ei sinänsä, voihan tälläisestä aiheesta keskustella philosofisesti ihan keskustelun vuoksi, esim. onko veneily jatkuvaa veneen rakentamista ja ylläpito, mutta trolli silti.

      • Mastovajaamiraali
        Todellinen_maakrapu kirjoitti:

        Pitäisinkin, jos se olisi optio, mutta talvisäilytyskenttä pitää kuitenkin tyhjätä eli laittaa vene vesille, ja se pitäisi vielä olla katsatettunakin kesäkuun puoliväliin mennessä eli mastokin pitäisi olla pysytetty. No tuosta varmaan selviäisi kun on ennenkin selvitty. Ehkä pitää vakavasti harkita käyttäisikö tämän kauden sitten kunnostustöihin.

        Ja vene ei vaan ole yksinpurjehtittavassa kunnossa, koska keulapurje ei ole rulla, eikä minulla ole edes pinnapilottia. Samoin tuntuu, että en kyllä nykyisin pärjää ollenkaan ilman vähintään yhtä apuria. Nämä vähän vaikeuttavat asiaa, eikö?

        Gastipörssissä ilmoittelua olen harkinnutkin, mutta sitä vähän haittaa että vene ei ole kunnossa. Mahtaisiko montaakaan kiinnostaa, jos ilmoittelisin että "hei minulla on vanha pieni purkkari jossa ei toimi vessa, liesi eikä valot, haluatko gastiksi?"

        Useissa talvisäilytyspaikoissa (kaupunki ja venekerho) saa sovittua, että vene saa jäädä yhdeksi kesäski pukeilleen. Varisnkin jos on hyvä syy. Siitä vain anomusta rustaamaan. Rahallahan siitä selviää, kesäsäilytyksestä pitää maksaa luonnollisesti säilytysmaksu.

      • LLH---

        Kannattaa valehdella, etta vene on rikki, eika sita voi sen takia laittaa vesille.

        Itse halusin pitaa veneen yhden kesan kuivilla, kun meille syntyi esikoinen. Tama ei onnistunut, vaan olisi pitanyt siirtaa vene kesapaikalle. Silloin muistin, etta sahkothan siina olikin niin huonossa kunnossa, etta tulipalon vaara oli ilmeinen. Vene oli sitten maissa sen kesan...

      • Todellinen_maakrapu
        Mastovajaamiraali kirjoitti:

        Useissa talvisäilytyspaikoissa (kaupunki ja venekerho) saa sovittua, että vene saa jäädä yhdeksi kesäski pukeilleen. Varisnkin jos on hyvä syy. Siitä vain anomusta rustaamaan. Rahallahan siitä selviää, kesäsäilytyksestä pitää maksaa luonnollisesti säilytysmaksu.

        Ei se ainakaan toissakesänä onnistunut vaikka kaupungiltakin asti anelin. Sain viikon verran jatkoaikaa sille milloin kentän piti olla tyhjä. Vene siirrettiin sitten pajan tontille. Se ei taida olla optio jos itse venettä korjailisin.

        Kaupungin vastaava ei ainakaan itse ottanut puheeksi mitään säilytysmaksua, en sitten tiedä olisiko pitänyt erikseen osata kysyä että saisko se rahaa vastaan pysyä paikallaan.

      • Mastovajanamiraali

        Niin. Espoohan on tunnettu merenrantakaupunki jossa tunnetusti veneilyä kehitetään ja tuetaan kautta koko virkamieskunnan. Myös poliittiset päättäjät arvostavat veneilyä ja Espoon merenrantakulttuuria. No-jo, ainakin Westendissä ihmisten omilla tonteilla.

        Juu, asut vaan väärässä kaupungissa. Muuta pois sieltä junttien kaupungista Espoosta, jossa virkamihet vain kiusaavat veneilijöitä. Toki syksyllä kannattaa sopia mihin veneen nostaa, jotta saa jädä kesäksi kuiville. Kaikialla se ei ole mahdollista.

    • YstävällinenPurjehtija

      Mihin seuraan kuulut ?

      Aika usein seuroista löytyy kokeneempia purjehtijoita, jotka kauniisti pyytäen voisivat tulla veneellesi mukaan vaikkapa päiväretkelle. Tällaisella reissulla voisit saada vastauksen moniin purjehdukseen liittyviin peruskysymyksiin.

      Veneen kunnossapito on sitten jo hiukan mutkikkaampi asia. Siihenkin varmaan jonkinlaista apua kerhokavereilta löytyy kun vain rohkeasti kysyy. Toisaalta jokaisella on oma veneensä hoidettavana, joten kovin syvällistä paneutumista kaverin ongelmiin ei aina voi odottaa. Lähes joka kerhossa tai satamassa häärii kuitenkin muutama "kaikkien alojen arikoisasiantuntija", joka voisi kohtuullista korvausta vastaan avustaa myös veneen kunnossapidossa. Tästäkin kannattaa vaan laitttaa sanaa liikkeelle kerhokavereiden kautta tai vaikkapa sataman ilmoitustaululla ilmoitellen.

      Itselläni oli aikoinaan hiukan samat tunnelmat. Veneen pidossa oli niin paljon uusia ja tuntemattomia asioita, joita en osannut edes ottaa huomioon puhumattakaan että olsi ollut aikaa niihin paneutua. Vuosien myötä moni asia on kuitenkin selvinnyt ja olen oppinut niitä tekemään, mitä en itse osaa tai ehdi, teetän ammattilaisilla.

    • taas.kerran

      Jaahans, taas kerran tämä sama trolli.

    • Kimppaveneeksi

      Myy veneestä osuus jollekin käsistään kätevälle, mieluiten purjehdustaitoiselle. Purjehdustaidotonkin varmaan olisi avuksi, voisitte jakaa kulut, tehdä kunnostustyöt yhdessä, ja harjoitella purjehdustakin yhdessä.

      • Todellinen_maakrapu

        Itse asiassa olen ajatellut että minulle riittäisi hyvin se joku kaveri joka jakaa sen ylläpidon ja kunnostuksen ja jonka kanssa harjoitella purjehdusta, minä voisin hoitaa kulut. Vaan mistäs sellaisen löytäisi? En vaan ole hyvä verkostoitumaan.

    • päällikköruotsista

      Yritä löytää vaimo Ruotsista, olen pistänyt silmälle, että aika usein ovat aluksen pääliköinä ja aisuri ukko hoitaa kyökin ja on apupoikana Swenski kaunottarelle. Tämä Ruotsalainen voisi saada sinut ruotuun ja pääsisit merelle ja kyllä niissä silmäkin lepää...

    • Rankaisemua

      Trolliksi epäillään niitä, jotka ovat 95% :sti trolleja.
      Huono ei trämä trollaus ole, mutta nähty ja kaluttu.

      Aihe on filosofinen ja pätee tähän siinä missä moneen muuhunkin asiaan.

      Onko järkevä tehdä jotain vapaaehtoista, mikä ei tuota iloa, johon menee aikaa ja rahaa?

      Äkkiseltään sanoisin, että ei ole järkevää. Toisaalta maailma on täynnä ihmisiä, jotka tekevät vastaavia asioita, joissa ei näey olevan mitään mieltä. Jotain järkeä on siis tehdä järjetöntä, muuten sitä ei tehtäisi.

      Tuossa itsensä kiusaamisessa on jotain uskonnollista. Uskonnoille ei ole mitenkään vierasta kieltäymykset ja itsensä ruoskiminen jopa fyysisesti. Johonkin tarpeeseen se vetoaa. Minä en tekisi, mutta jos olet näinkin kauan tehnyt, niin jokin ajaa siihen.

      Mieti, jos vaihtoehtoisesti repisit niitä satasia vaatteet päällä kylmässä suihkussa. Jos saat siitä saman kokemuksen, niin ei tarvitse nähdä niin paljon vaivaa ja tulee todennäköisesti halvemmaksikin.

      • Todellinen_maakrapu

        Niin no, filosofinenhan tämä aihe on, mutta joka tapauksessa mielessäni ihan aidosti.

        Wikipedian mukaan trolli = tahallinen ärsyttäminen tai häiriköinti Internet-keskusteluissa. Kumpaa tämä on? Onko kaikki konsensuksen vastaiset käsitykset mm. yksittäisen purjehtijan motivaatiosta trolleja jos ne ärsyttävät? Ehkä näistä ei keskustella, vaan motivaationsa menettävät vaan lopettavat eivätkä keskustele aiheesta etukäteen. Enhän minä yritä esittää että nämä fiilikseni olisivat mitenkään yleisiä edes. Yleensä ihmiset suhtautuvat uuteen harrastukseensa innolla, mietinkin mikä minussa on vikana kun se tuntuu enemmän ahdistavalta.

        Purjehduksessa on toki hyvätkin puolensa, enhän minä muuten olisi edes aloittanut, mutta ainakin minulla ne tuppaavat peittymään negatiivisten alle, kun vene pettää sieltä täältä ja osin senkin seurauksena itse harrastus ei etene mihinkään. Vaikka purjehdus Espoonlahdella aurinkoisena päivänä mukavalla tuulella on oikein mukavaa.

        Yleensä se paras nautinto tulee siitä kun saavuttaa jotain. Leffan katsominen kotisohvalta tuottaa ehkä iloa hetkellisesti, mutta eipä se taida kovin pitkälle kantaa, toisin kun esim. Tallinaan purjehdus. Se oli nimittäin unelmani siitä mihin ensimmäisen kauden olisin päättänyt, mutta siitä tavoitteesta jäätiin. Se on vielä helppo hyväksyä, koska vastoinkäymisiä sattuu, mutta kolmen kauden jälkeenkin se on edelleen ihan yhtä kaukana.

    • Hdkfie8284

      Myy venees mulle.
      Mikä vene, tarjoan mielelläni.

    • purjehdus_on_turhaa

      Ota kunnon vakuutus ja vedä tappi irti.

    • Trollimikätrolli

      Ja mitä olikaan ne kalliit remontit joita olet joutunut kolmen vuoden aikana teettämään, jos edelleenkään vessa ei toimi, pilssipumppu ei toimi, yksikään sisävalo ei toimi jne..?! Ja joku tällä epäilee ettei olisi trolli kyseessä, haloo!!

      • Todellinen_maakrapu

        Kone piti vaihtaa. Maksoi 4k ja vähän päälle. Minusta remontti on kallis, jos se on noin puolet veneen hankintahinnasta.

    • Mastovajanamiraali

      Ja vene katsastettu ja edelleen kiinteä pilssipumppuei toimi.

      • Todellinen_maakrapu

        Lakkasi toimimasta vasta katsastuksen jälkeen.

    • Ratkaisuja

      Pyhtäällä vene löytyi rysästä...

    • gcvkwh

      Mitä vaikeuksia Espoonlahdella purjehtiminen sitten tuottaa kun et uskalla ulommas lähteä? Hanki autopilotti koska se vapauttaa yksinpurjehtijan pinnamiehen tehtävistä.

      • Todellinen_maakrapu

        Kaksi pohjakosketusta: ensimmäisen kerran en osannut lukea merikarttaa ja kolautin karille vaikka vedenalainen kivi olikin merkitty karttaan. Minusta siitä kohtaa puuttui silloin väylämerkki mutta enää en ole niinkään varma. Toinen sattui kun en ollut huomannut itäviittaa ihan vaan huolimattomuuttani.

        Tuuli on tehnyt myös tepposia: kerran oli kova tuuli ja purjehdin Pentalan eteläpuolella siitä salmesta. Kuvittelin että eivät ne purjeet vedä kun kerran purjehdin vastatuuleen, ja ajoin koneella. No eivät vedäkään, mutta ei se tarkoita etteikö tuuli painaisi niillä takaisinpäin. Salmen kohdalla tuuli alkoi pyörteillä vastaisesta sivupuuskiksi, ja huomasin ettei matka oikein etene, ja ohjauskykykin alkaa mennä. Kerran sain jo korjattua, mutta ei se saanut minua tekemään mitään, joten toisella kerralla tuuli tarttui kunnolla keulapurjeeseen ja heitti keulan kohti kalliota, ja siihen sitten tärskäytettiin osin keulalla ja osin tyyrpuurin kyljellä melko kovaa.

        No, tuossa sentään ymmärsin miksi näin kävi ja siitä saattoi siis jotain oppia. Mutta pariin kertaan on tuuli pyöräyttänyt kurssin ihan toiseksi että olen ymmärtänyt miksi. Kerran Pentalan eteläpuolella, tuota samaista salmea kohti suunnatessani ainakin windexin mukaan menin hyvin sivuvastaisessa, mutta tuuli tarttui keulaan ja käänsi kurssia yli 90 astetta tyyrpuuriin enkä saanut sitä enää korjattua muuten kuin jiippaamalla loput 180 että pääsin oikeaan suuntaan. Sama toistui vielä toisenkin kerran samalla reissulla. Toisen kerran aivan normaalissa vendassa vene päätti ettei käännykään siihen suuntaan mitä minä aioin.

        Ja kerran ajattelin kiertää Pentalan vaihteeksi vastapäivään, ensimmäistä kertaa ikinä ja kauden ensimmäisellä reissulla. En edes viitsinyt vaivautua katsomaan merikarttaa koska ajattelin että kyllähän minä tämän nyt jo osaan maisemasta katsomalla, tällä puolella ei ole mitään kiviä tai matalikkojakaan. Kompassiakaan en katsellut. Joten navigoin sitten Långvikiin ennen kun aloin epäillä että ei tämä nyt kyllä yhtään näytä Pentalan länsipuolelta.

        Eikös se olisi ihan kiva kaikkien kannalta että kippari ei törttöilisi tällä tavalla vaan ihan noin niin kun oikeasti osaisi purjehtia ja navigoida huonompanakin päivänä?

      • gvkwh

        Mene avomerelle purjehtimaan, siellä ei ole äkillisiä tuulensuunnan muutoksia eikä kiviä. Takaisin Espoonlahdelle saapuessasi voit ensin laskea purjeesi ja ajaa moottorillakin, ja hanki pinnapilotti.

    • Per.Saukko

      Turhaa vänkäämista koko ketju. Kukaan ei todellisuudessa voi olla noin saatanan tyhmä.

      • Todellinen_maakrapu

        No sehän tässä eniten pänniikin, että miksi kenelläkään muulla ei tunnu tällaisia ongelmia olevan!

        Kaikilla muilla on motivaatio huipussaan ja ekana kesänä mennään vähintään Inkooseen asti ellei pidemmällekin koko perheen voimin, kaikki osaa purjehtia vaikka kukaan ei ole mitään kurssejakaan käynyt. Veneessä kaikki toimii, ei satu ongelmatilanteita tai jos sattuukin nyt kone sammumaan niin päällikkö osaa korjata sen saman tien kun on taito, työkalut ja varaosat. Navigointi sujuu eikä ketään pelota. Listaa voisi jatkaa, mutta eiköhän se tässä jo selvinnyt.

        Kun vaan tietäisi että onko mun lähtötasoni ollut vaan niin luvattoman matala, vai olenko toisiaan niin tyhmä että purjehdus/veneily vaan kerta kaikkiaan on mulle liian vaativaa hommaa.

        Jos joku ei usko niin tarjoudun edelleen jokaiselle epäilevälle Tuomaalle tarjoamaan kiekan kyydissäni siellä perhanan Espoonlahdella niin pääsette henkilökohtaisesti toteamaan että joku todellakin on näin saatanan tyhmä.

      • onko.matkaominaisuuksia

        Onko veneesi joku herkkä kilpapursi?

        No itse kokeilin pari kesää pikkupurrella ja vaihdoin sitten 42 jalkaiseen, 13 tonnin purteen. Lähtötaso oli nolla. Isolla veneellä pari ensimmäistä kesää oli aina satamaan tullessa perhosia vatsassa, mutta kokemuksen myötä ei enää. Seilaan pääasiassa yksin, enkä koe sitäkään ongelmaksi. Kovalla tuulella en satamaan tunge, vaan jään ankkuriin. Johtopäätöksiä voit vetää itse....

      • Todellinen_maakrapu
        onko.matkaominaisuuksia kirjoitti:

        Onko veneesi joku herkkä kilpapursi?

        Ei vaan vanha 80-l alun pikkuskandi. Pitäis olla helppo purjehdittava ja ensiveneeksi suositeltu.

      • Todellinen_maakrapu
        Per.Saukko kirjoitti:

        No itse kokeilin pari kesää pikkupurrella ja vaihdoin sitten 42 jalkaiseen, 13 tonnin purteen. Lähtötaso oli nolla. Isolla veneellä pari ensimmäistä kesää oli aina satamaan tullessa perhosia vatsassa, mutta kokemuksen myötä ei enää. Seilaan pääasiassa yksin, enkä koe sitäkään ongelmaksi. Kovalla tuulella en satamaan tunge, vaan jään ankkuriin. Johtopäätöksiä voit vetää itse....

        Ironista kyllä, ainakin kotisatamasta lähtö ja siihen saapuminen on se kutakuinkin ainoa osuus mikä menee eniten rutiinilla eikä jännitä eikä pelota. Erityisesti laituriin ajot menee järjestään nappiin. Lähdöt on vähän konstikkaampia kun kytkin on löysä eikä vaihde eteen meinaa kytkeytyä millään päälle. Silloin aina vähän jännittää että kolautanko naapuriin vai tupsahdanko rantaan, mutta toistaiseksi näiltä on vältytty.

      • whdbo

        Vaihde ei mene helposti päälle? Eikös sulla ole ihan uusi moottori merikytkimineen?

      • Mastovajan_amiraali
        Todellinen_maakrapu kirjoitti:

        No sehän tässä eniten pänniikin, että miksi kenelläkään muulla ei tunnu tällaisia ongelmia olevan!

        Kaikilla muilla on motivaatio huipussaan ja ekana kesänä mennään vähintään Inkooseen asti ellei pidemmällekin koko perheen voimin, kaikki osaa purjehtia vaikka kukaan ei ole mitään kurssejakaan käynyt. Veneessä kaikki toimii, ei satu ongelmatilanteita tai jos sattuukin nyt kone sammumaan niin päällikkö osaa korjata sen saman tien kun on taito, työkalut ja varaosat. Navigointi sujuu eikä ketään pelota. Listaa voisi jatkaa, mutta eiköhän se tässä jo selvinnyt.

        Kun vaan tietäisi että onko mun lähtötasoni ollut vaan niin luvattoman matala, vai olenko toisiaan niin tyhmä että purjehdus/veneily vaan kerta kaikkiaan on mulle liian vaativaa hommaa.

        Jos joku ei usko niin tarjoudun edelleen jokaiselle epäilevälle Tuomaalle tarjoamaan kiekan kyydissäni siellä perhanan Espoonlahdella niin pääsette henkilökohtaisesti toteamaan että joku todellakin on näin saatanan tyhmä.

        > kaikki osaa purjehtia vaikka kukaan ei ole mitään kurssejakaan käynyt.

        Tuskin. Purjehtimaan oppii purjehtimalla. Perusteet on tosin hyvä opetella esim. kurssin käymällä, mutta purjehdusta oppii kuitenkin purjehtimella ja havainoimmalla mitä' tapahtuu kun teen näin. Ja purjehtimista voi parhaiten alukis opetella avomerellä, jossa tuuli on ennustettavampaa (suunta ja voima ei vaihtele kuten saaritossa).

        > Veneessä kaikki toimii, ei satu ongelmatilanteita tai jos sattuukin nyt kone
        > sammumaan niin päällikkö osaa korjata sen saman tien kun on taito, työkalut
        > ja varaosat.

        Kun opettelee huoltamaan ja korjaamaan niin toki selviää ongelmatilanteista. Ja kun huoltaa itse koneen niin työkalut ja varaosat on mukana. Huoltamaan ja korjaamaan oppii tekemällä ja oppaita lukemalla, aloita vaikka moottorisi käyttöohjeesta ja tee ne huollot itse.

        > Navigointi sujuu eikä ketään pelota. Listaa voisi jatkaa, mutta eiköhän
        > se tässä jo selvinnyt.

        Navigointia kannattaa opetella käymällä kurssit, saaristo ja rannikkomerenkulku. Kohtuu puuduttavia kursseja, mutta silti niin hyödyllisiä. Hyvää talviharrastusta.

      • Todellinen_maakrapu
        whdbo kirjoitti:

        Vaihde ei mene helposti päälle? Eikös sulla ole ihan uusi moottori merikytkimineen?

        Ei ole ihan uusi, vaihdoin viimeisiä vetelevän vanhan moottorin uuteen parempikuntoiseen käytettyyn. Koitin katos säästää, en ihan tohtinut laittaa uutta moottoria mikä olisi melkein saman verran kun mitä koko veneestä maksoin.

      • Todellinen_maakrapu
        Mastovajan_amiraali kirjoitti:

        > kaikki osaa purjehtia vaikka kukaan ei ole mitään kurssejakaan käynyt.

        Tuskin. Purjehtimaan oppii purjehtimalla. Perusteet on tosin hyvä opetella esim. kurssin käymällä, mutta purjehdusta oppii kuitenkin purjehtimella ja havainoimmalla mitä' tapahtuu kun teen näin. Ja purjehtimista voi parhaiten alukis opetella avomerellä, jossa tuuli on ennustettavampaa (suunta ja voima ei vaihtele kuten saaritossa).

        > Veneessä kaikki toimii, ei satu ongelmatilanteita tai jos sattuukin nyt kone
        > sammumaan niin päällikkö osaa korjata sen saman tien kun on taito, työkalut
        > ja varaosat.

        Kun opettelee huoltamaan ja korjaamaan niin toki selviää ongelmatilanteista. Ja kun huoltaa itse koneen niin työkalut ja varaosat on mukana. Huoltamaan ja korjaamaan oppii tekemällä ja oppaita lukemalla, aloita vaikka moottorisi käyttöohjeesta ja tee ne huollot itse.

        > Navigointi sujuu eikä ketään pelota. Listaa voisi jatkaa, mutta eiköhän
        > se tässä jo selvinnyt.

        Navigointia kannattaa opetella käymällä kurssit, saaristo ja rannikkomerenkulku. Kohtuu puuduttavia kursseja, mutta silti niin hyödyllisiä. Hyvää talviharrastusta.

        Tämä tietysti kuulostaa joko surkuhupaisalta tai vain epäuskottavalta, mutta kuta kuinkin kaikki kurssit mitä tässä vaiheessa voi käydä, on käyty, paitsi Meriturvan veneilijän pelastautumiskurssi.

        Purjehtijakurssi, saaristolaivuri, rannikkolaivuri, SRC kaikki käyty ja läpäisty, samoin dieselin huoltokurssi. Mutta noiden käytäntöön soveltaminen onkin astetta vaikeampi juttu.

        Seuraavaksi pitäisi käydä perämieskurssi mutta mielestäni en ole vielä kerännyt riittävästi sitä käytännön kokemusta, että olisi edellytyksiä sitä suorittaa.

    • Ukko62

      Olen himpun yli 60 ukko ja ostin vanhan halvan veneen joku vuosi sitten. En kyllä Suomesta mutta jostain lämpimästä. Katselin sellaista jossa molemmat purjeet ovat rullalla koska tiesin, ettei niitä kavereita niin vain saa mukaan vaimoa lukuunottamatta joten veneen pitää olla yksinkin helppo. Löysin veneen jossa oli juuri sellainen varustus kuin halusin. Iso maston sisään ja Genua rullalla, sähköiset ankkuripelit molemmissa päissä, uudessa moottorissa 140 h, kumivene ja pieni 4-tahti Honda. Veneessä oli niin paljon tavaraa kuin ikinä voi olla. Ensin inventoitiin kaikki tarpeellinen ja sitten lähti ainakin kuutio roskiin. Vene oli hyvässä kunnossa mutta toki olen sitäkin käynyt läpi pikkuhiljaa mutta ei mitään isoja. Ymmärrän, että eihän tällainen tosimiehille sovi mutta minä ostinkin itselle ja tiedän, ettei tästä ajassa takaisinpäin palata joten joidenkin asioiden pitää olla helppoja ja kokemusta alkaa tulla heti kun aloittaa. Hävettää ihan kertoa, että vene on pitkäkölinen koska nyt viimeistään saan kaikki palstalaisten vihat päälleni. No eihän se pakilla ole ihan helppo ja siksi laitoin keulapotkurin. Tosimiehille jotkaa kusee keulapotkureihin palstalla voin kertoa, että tuulet iltapäivisin ovat hieman eri metreillä kun kotona ja joskus on parempi jäädä ankkuriin odottamaan parempia olosuhteita. Jotain pientä on toki sattunut mutta ei mitään merkittävää jotka lukisin enemmän kokemuksiksi. Kevättä tässä odotetaan, että pääsee taas tekemään keväthommia, ne kun on veneessä olipa se missä tahansa. Toki kaikki palvelut saa ostamallakin ja veneen veteen puhelinsoitolla mutta kun tykkään tehdä itse. Veneen hintaa en viitsi sanoa koska se oli niin halpa, ettei kukaan kuitenkaan usko mutta vinkkinä voin sanoa, ettei kannata verrata mihinkään nettiveneen hintoihin. Sanoisin, että jokaiselle löytyy sopiva vene sellaisella varustuksella kuin kukakin haluaa mutta niitä ei välttämättä löydy ihan kotiportilta.

    • SirittääPojatSirittää

      Herranjestas että on nettikansa taas sekaisin täälläkin. Huh, huh!

      • aedqedqedqwed

        Yhden rivin provot meni jo. Keksi parempaa

    • nahkaisetkäsineet

      Laula aamuisin; JUMALA ONPI LINNAMME

    • Toimii123

      Hanki kimppavene!

    • EnsinPienellä

      Minäkin olen vähän arkalasta kotoisin, harmittais hitosti ruhjoa kallis paatti kiville ja erityisesti kauhistuttaisi perheen vieminen tottumattoman seilorin kanssa meren armoille. Ja näinä aikoina ei ole kymppitonneja pistää veneeseen vain siksi että naapurillakin on.

      Suosittelen siis edelleen aloittmaaan jollain hikisellä pikkujollalla tai vaikkapa Jullella. Rahaa on kiinni tyyliin paritonnia, kone nousee talviteloille käsivoimin, uusi isopurje maksaa satasia, maks tonnin, ja kaikki muu on halvempaa, vene kulkee hitaasti ja rauhallisesti ja mitään laituripaikkoja ei tarvitse maksella jos veneen saa nostettua rantaan tai edes traikulle. Jos kahdentonnin veneen joutuu myymään siksi että homma ei nappaa, niin aina siitä saa satasia takaisin.

      Kun tuollaisella kiskoo pari vuotta kauniin ilman päiväretkiä, ja vahingossa tutustuu vähän kovempaankin keliin ja aina vaan tuntuu että tahtois kauemmaksi ja perhe vinkuu joka kesä purjehtimaan, ja jos vielä tuntuu kivalta korjata, paikata, hioa ja puunata ja sitten voi panna vähän enemmän kiinni veneeseen.

    • Espoostanilainen

      Hyvä ketju ekaa venettä harkitsevalle!

      Tekisi melkein mieli lähteä kimppaan tuon aloittajan kanssa...

      • Todellinen_maakrapu

        No mikäs meitä estää? Eihän tässä tarvi edes mihinkään bisneskimppaan vielä lähteä eikä rahoja kiinni lyödä, kyllä multa saa ilmaisia tutustumiskierroksia ja lisätietoja.

        Varsinkin jos sinulla on mitään kädentaitoja niin tervetuloa vaikka vähän auttelemaan noissa kunnostushommissa, ja vaikkei olisikaan niin ei väliä, pähkitään me ummikot yhdessä ja käydään kesällä purjehtimassa siellä perhanan Espoonlahdella.

        Kaikista eniten kuitenkin kaipaisin seuraa ja henkistä tukea.

    • Itseluottamus ei ole mikään äidinmaidossa tuleva ominaisuus, vaan se syntyy onnistumisista. Kuten Unosailor totesi, pidä yksi kausi taukoa ja keskity laittamaan vene sellaiseen kuntoon, että voit luottaa siihen. Aloita pienistä asioista ja kun onnistut niissä, siirry pykälää vaativampiin. Ihminen oppii tekemään mitä tahansa keskinkertaisesti, eli tarpeeksi hyvin. Se missä yhdet ovat lahjakkaita, vaatii muilta duunia. Ei se ole sen kummempaa.

      Olin itse reilu kolme vuotta sitten samassa tilanteessa. Ei purjehduskokemusta kuin muutama kerta gastina, mutta ostin silti vanhan skandin, ehkä turhan impulsiivisesti. Vene vaati paljon töitä, muun muassa koko istumalaatikon uudelleen laminoinnista ja tiikkiosien asentamisesta. Sitä ennen ei lainkaan kokemusta lasikuidun työstämisestä, mutta tekemällä oppi. Rempattavia paikkoja on vielä vaikka millä mitalla, mutta yksi ongelma kerrallaan.

      Yksi iso ja tärkeä asia on osaavat kaverit, joilta kysyä neuvoa. Liityin venekerhoon ja ryhdyin välittömästi toimimaan aktiivisesti. Tilannehan on useimmissa seuroissa sellainen, että aktiivit alkavat vanhenemaan eikä nuoremmilla riitä intoa talkoohommiin, joten reippaalle toiminnalle on kosolti kysyntää. Kun autat muita, saat myös itse apua.

      Toisaalta en malta olla kysymättä mitä olet miettinyt, kun olet lähtenyt venehommiin yksin? Ei yksinpurjehdus ole mitään aloittelijan hommaa ja ylipäätään purjehdus on viime kädessä aika tylsää puuhaa yksin.

      • Todellinen_maakrapu

        Enhän minä missään vaiheessa kuvitellut jääväni ihan yksin tuon venehomman kanssa. Tai no, tiesinhän minä että ei sitä kukaan muu huolla, mutta silti uskoin että purjehduksesta tulisi juttu mitä perhe voi yhdessä harrastaa. Tutustumispurjehduksella EPS:sä ja purjehduskurssillakin olivat vielä ihan mukana, mutta niiden into lopahti nopeasti kun päästiin siihen omaan veneeseen.

        Mutta mutta, annoit tuossa tavallaan kyllä vastauksen minua askarruttaneeseen ongelmaan. Olen usein juuri arastellut sitä avun pyytämistä kun en ole voinut sitä mitenkään takaisinkaan maksaa, mutta tuo talkoisiin osallistuminen (pakolliset pukkitalkoot poislukien) ei ole kyllä tullut juurikaan omaan mieleen. Ehkä vähän senkin vuoksi että melkein kaikki ne talkoot mistä julkisesti tiedotetaan liittyvät seuran saareen, mikä on minulle liian kaukana itse selvittäväksi, enkä ole kehdannut peesata kenenkään toiseen veneeseen. Mutta ehkä siihen on aika yrittää saada muutosta.

      • Miksi_et_lähde

        Mikä on se mitä pelkäät Espoonlahden ulkopuolella? Ulkona ei ole sopivalla kelillä vaarallisempaa vaan päinvastoin turvallisempaa, kuten on jo sanottu. Lähdin itse avomerelle ensimmäisellä purjehduksellani ja olin yksin, ei kursseja tai opastusta takana.

      • Todellinen_maakrapu
        Miksi_et_lähde kirjoitti:

        Olenhan minä noita syitä edellä jo luetellut useampia: seuran puute (vene ei ole varustettu yksinpurjehdukseen), avomerelle on matkaa 2h joten jo sinne ja takaisin tulee 4h, se että vene ei ole oikein käyttökunnossa edes noin pitkälle matkalle...

        Lisäksi tietysti että kun sitä itseluottamusta puuttuu, niin pelkää että ajautuu vaikeuksiin. Kivelle kolahtaminen parin solmun nopeudella ei ollut iso juttu, mutta en haluaisi kokeilla sitä 7 solmulla. Maisemanavigointi on vaikeampaa. Ranta on kauempana, matalikkoja minne veneen voisi ajaa jos jotain sattuu on vähemmän, jos joutuu yli laidan niin mitä sitten tehdä? Entä jos eksyn? Ja kotisatamakin on kaukana.

        Mikään näistä ei olisi ongelma jos olisi kokenut kaveri veneessä, mutta jos on yksin tai vielä kokemattomamman kanssa, niin ei se nyt kyllä ihan turvalliselta vaikuta.

      • Miksi_et_lähde

        Avomerellä ei ole juuri kivikoita. Kesällä on valoisaa joten ehdit avomerelle purjehtimaan vaikka useita kertoja vuorokaudessa. Takaisin kotirantaan päästäksesi sinulla on sekä purjeet että moottori. Onhan sinulla kompassi ja merikartta, ja sijaintisi gps-koordinaatithan näet kännykästäkin vaikkei sinulla olisi edes gps-kapulaa. Tiedät aina tarkalleen missä olet, et voi siis mitenkään eksyä. Ja jos vielä pelkäät hyppääväsi mereenkin, niin kiinnitä itsesi veneeseen lifelinella. Pelkoon ei ole syytä.

      • Misse___
        Todellinen_maakrapu kirjoitti:

        Olenhan minä noita syitä edellä jo luetellut useampia: seuran puute (vene ei ole varustettu yksinpurjehdukseen), avomerelle on matkaa 2h joten jo sinne ja takaisin tulee 4h, se että vene ei ole oikein käyttökunnossa edes noin pitkälle matkalle...

        Lisäksi tietysti että kun sitä itseluottamusta puuttuu, niin pelkää että ajautuu vaikeuksiin. Kivelle kolahtaminen parin solmun nopeudella ei ollut iso juttu, mutta en haluaisi kokeilla sitä 7 solmulla. Maisemanavigointi on vaikeampaa. Ranta on kauempana, matalikkoja minne veneen voisi ajaa jos jotain sattuu on vähemmän, jos joutuu yli laidan niin mitä sitten tehdä? Entä jos eksyn? Ja kotisatamakin on kaukana.

        Mikään näistä ei olisi ongelma jos olisi kokenut kaveri veneessä, mutta jos on yksin tai vielä kokemattomamman kanssa, niin ei se nyt kyllä ihan turvalliselta vaikuta.

        Ei käyttökunnossa? Miten niin, vessaa hoitaa tarvittaessa vaikka ämpäri, kesällä sisävaloilla mitään käyttöä ja pilssipumpun saa viidelläkympillä kuntoon. Eväät messiin ja merelle.

        Se mitä itse hommaisin olisi jonkinlainen plotteri. Paperikartat ja kompassi kuuluvat osastoon kiva omistaa ja tärkeä ymmärtää mutta normaalikäytössä plotteri on paljon kätevämpi.

    • Todellinen__maakrapu

      Veneeni on siis X-99. Ehkä ensikesäksi hankin tabletin ja karttaohjelman.

      • Se taitaakin olla vähän hankalampi aloitusvene, tuo x-99. Joku rauhallisempi vene olisi ollut parempi.

      • erierkki

      • Todellinen_maakrapu
        Bossu kirjoitti:

        Se taitaakin olla vähän hankalampi aloitusvene, tuo x-99. Joku rauhallisempi vene olisi ollut parempi.

        Nimimerkkiä lainaleville ei voi mitään mutta oikeasti veneeni siis ei ole mikään äksä, eikä edes 9,9 metrin mittainen.

    • Paljonpurjehtinut

      Trolli kävi X-99:llä härnäämässä..
      Olikohan ihan vihreä pieni mies. Näinkö se alkaa?
      Alkuperäiselle kysyjälle suosittelen paria purjehdusopaskirjaa kirjastosta, saaristolaivurikurssia ja sitten kesän ensi purjehduksille kokenutta purjehtijaa coutshaamaan.. Taeoria muuttuu lihaksi.

      • Todellinen_maakrapu

        Tästä nyt oikeasti puuttuu enää se kokenut purjehtija coachaamaan. Mistä sellaisen saisi?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      4340
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      82
      2191
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      555
      1711
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      100
      1436
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1157
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1088
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      218
      971
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      903
    9. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      878
    10. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      874
    Aihe